§ 8 Rusutjärven kunnostussuunnitelman päivitys

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-1169

Päätöspäivämäärä

21.5.2024

Päätöksen tekijä

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnanvaltuuston 19.6.2023 § 95 hyväksymän hallintosäännön mukaisesti. 

Kuvaus

Rusutjärvelle on laadittu kunnostussuunnitelma Ramboll Finland Oy:n toimesta vuosille 2012-2022. Suunnitelmaa on syytä päivittää siten, että siinä otetaan huomioon myös laskuojien kautta järveen tuleva hajakuormitus sekä yhdistää siihen aiemmin erillisenä suunnitelmana laadittu niittosuunnitelma. Päivityksessä otetaan huomioon järvellä viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen tutkimusten ja vedenlaatuseurannan tulokset ja siitä tehtävät johtopäätökset järven tilan kehityksestä. 

Tuusulan kunta pyysi kunnostussuunnitelman päivitystä Ramboll Finland Oy:ltä helmikuussa 2024. Yhtiö antoi tarjouksen 9.4.2024, jota tarjousneuvottelun yhteydessä pyydettiin täydentämään mm. hajakuormitusvaikutusten osalta. Yhtiö antoi päivitetyn tarjouksen 25.4.2024. Ramboll Finland Oy on kunnan puitesopimuskumppani vesitutkimuksen osa-alueella.

Tarjous pyydettiin aikapalkkiolla, koska työn laajuutta ei käytettävissä olevan lähtöaineiston määrän ja sidosryhmätyöskentelyn laajuuden vuoksi voitu täsmällisesti määrittää. Työn kustannukseksi on arvoitu 19 850 euroa (alv 0 %) ja työmääräksi 130 tuntia. Työ tehdään vuoden 2024 aikana siten, että toimenpidesuositukset voidaan ottaa huomioon vuoden 2025 toimintaohjelmaa laadittaessa.

Liitteet

tarjous

Lisätiedot

Petri Juhola, p. 040 314 3566, sp. petri.juhola@tuusula.fi

Päätös

Päätän hyväksyä Ramboll Finland Oy:n tarjouksen, joka koskee Rusutjärven kunnostussuunnitelman päivitystä. Työn arviohinta on 19 850 euroa (alv 0 %). Jos arvio hinta uhkaa ylittyä, on tästä tiedotettava tilaajaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hankinnasta laaditaan päätöksen lisäksi erillinen pienhankintasopimus.

 

Allekirjoitus

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö

Organisaatiotieto

Yhdyskuntatekniikka