§ 12 WPro- työturvallisuusjärjestelmä

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-805

Päätöspäivämäärä

10.4.2024

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

 

Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan palveluyksikön esihenkilö päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 30 000 euroa.

Kuvaus

Hankinnan kohteet

WPro työturvallisuusjärjestelmä

Työturvallisuusilmoitukset

  • Työturvallisuusilmoituksen teko, käsittely, lähettäminen vakuutusyhtiölle sekä työturvallisuusilmoitusten raportit
  • WPro-järjestelmään ilmoitetaan henkilöstön turvallisuutta vaarantavat tapahtumat, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa haittaa henkilöstölle. Työtapaturmien lisäksi siis raportoidaan myös läheltä piti -tilanteet. Näin pyritään ennakoivaan turvallisuuden parantamiseen.

Riskienhallintaosio

Työn haittojen ja vaarojen arviointi eli riskienarviointi osio on sähköinen alusta riskienarviointiin. Järjestelmään kirjataan tunnistetut riskit, arvioidaan niiden riskiluokka ja kirjataan toimenpiteet riskin vähentämiseksi.

Tietoturva-tietosuojaosio

Tietosuoja-/tietoturvailmoitus-lomakkeella on mahdollista tehdä ilmoitus, mikäli havaitaan tai epäillään tietosuojan tai tietoturvan vaarantuneen.

SIVISTYS Apro asiakasturvallisuusjärjestelmä

(sivistyksen toimialue: varhaiskasvatus, oppiminen, vapaa-aikapalvelut)

Apro järjestelmään ilmoitetaan asiakkaalle/oppilaalle/lapselle sattuneet turvallisuutta vaarantaneet tapahtumat.

SIVISTYS Fyysisen rajaamisen osio

(sivistyksen toimialue: varhaiskasvatus, oppiminen, vapaa-aikapalvelut)

Fyysisen rajaamisen ilmoituslomake on tarkoitettu varhaiskasvatuksen ja oppimisen kiinnipitotilanteiden ilmoittamiseen.

SIVISTYS VakaPro

(sivistyksen toimialue; varhaiskasvatus)

Lomakkeella voidaan varhaiskasvatuslain 57 a §:n tiettyjä ammattinimikkeitä velvoittavana ilmoittaa ja käsitellä ilmoituksia, jos varhaiskasvatuksen henkilöstö havaitsee lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseen liittyvästä epäkohdasta tai epäkohdan uhasta. Ilmoitusvelvollisuus ei ole varhaiskasvatustoiminnan järjestämiseen kohdistuva lisävelvoite vaan ennakollinen valvontakeino. Järjestelmään ei kirjata lapsen henkilö- tai tunnistettavuustietoja.

Ad-integraatio

Kertaluonteinen kustannus

Sopimuksen voimassaolo

Sopimus on voimassa 12 kk kerrallaan sen voimaantulohetkestä lukien ja jatkuu automaattisesti, ellei joku sopijapuolista irtisano sitä. Sopijapuolilla on oikeus irtisanoa sopimus 2 kk irtisanomisajalla.

Kustannukset

Tarjouksen mukaisesti. Kustannuksiin vaikuttaa henkilöstönmäärä. Henkilöstönmäärä tarkistetaan vuosittain. Hankinta hetkellä kokonaiskustannukset kaikkine järjestelmineen on n. 11 000 €/vuosi. 

Hankintapäätös ja sopimus

Työturvallisuusjärjestelmä on aikaisemmin hankittu Sarastialta, joka on edelleen hankkinut sen Awanic Oystä. 1.5.2024 alkaen WPro hankitaan suoraan Awanic Oyltä.

Hankinnasta ei järjestetty kilpailutusta, koska hankinta-arvo jää alle 15 000 €.

 

Lisätietoja: Työsuojelupäällikkö xxxxx

Päätös

Päätän Ninni Korhosen esityksestä, että työturvallisuusjärjestelmä WPro hankitaan Awanic Oy:ltä 1.5.2024 alkaen.

Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset sopimuskaudelta ovat n. 11 000 euroa/vuosi.

Allekirjoitus

Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö