§ 9 Tuusulan Peurantie 20 maaperän pilaantuneisuusselvitys, konsulttityön hankinta

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-292

Päätöspäivämäärä

22.4.2024

Päätöksen tekijä

Kaavoituspäällikkö

Päätöksen peruste

Hallintosäännön hankintoja koskevan toimivaltataulukon mukaan kaavoituspäällikkö päättää hankinnoista, joiden arvo alittaa 50 000 euroa. 

Kuvaus

Tuusulan kunta valmistelee Peurantien alueelle asemakaavaa ja asemakaavan muutosta. Kaavatyön numero on 3643. Kaavatyön osallistumis- ​ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 16.02.-​17.03.2023 välisenä aikana. Osallistumis- ​ja arviointisuunnitelmasta saadun asiantuntijapalautteen perusteella Tuusulan kunta tilaa kaavatyötä varten selvityksen alueen maaperän pilaantuneisuusselvityksen.

Selvitykseen sisältyy johtotietoselvitys julkisista lähteistä, maaperätutkimus kohteessa, kaivinkone ei kuulu kustannusarvioon, maanäytteiden analysointi kenttämittauksin sekä laboratoriossa sekä raportointi. Alustavan arvion mukaan on tarpeelliseksi selvittää laboratoriossa raskasmetallien, PAH-yhdisteiden sekä öljyhiilivetyjen pitoisuuksia. Analytiikka tarkentuu suunnitteluvaiheessa.

Tuusulan kunta on kilpailuttanut ja hyväksynyt kaavoituspäällikön viranhaltijapäätöksellä 30.8.2022 (§16, ​2022-​58) puitesopimustoimittajat eri kaavaselvitysten laatimiseksi. Sitowise Oy on puitesopimuksen mukainen ensisijainen toimittaja ympäristöselvityksissä, ​joihin lukeutuu mm. kaavoitukseen liittyvät selvitykset pohja-​ ja hulevesistä sekä maaperän pilaantuneisuudesta.

Kunta on käynyt neuvottelut Sitowise Oy:n kanssa työn sisällöstä ja sen tilaamisesta ja saanut tätä päätöstä varten Sitowise Oy:ltä puitesopimuksen mukaisen tarjouksen selvitysten laatimisesta.

Sitowise Oy:n tarjouksen kokonaishinta on 12 321,25 € (alv 0%). Kulut maksetaan maanomistussuhteiden mukaisesti. Kunta perii kiinteistöjen omistajilta konsulttityön henkilötöistä, kalustosta ja matkakuluista kertyvät kulut maanomistussuhteiden (alla olevan taulukon) mukaisesti. Tuusulan kunnan osuus maksetaan kaavoituksen asiantuntijamäärärahoista. Kunta perii laboratorioanalyysin kustannukset kiinteistön omistajilta sen perusteella, mistä kiinteistöstä näytteitä otetaan. Laboratorionäytteiden sijainti tarkentuu suunnitteluvaiheessa. Mahdollisten pilaantuneiden maiden puhdistamisen kustannusarvio tilataan lisätyönä, jos on tarpeen. Kustannukset jaetaan niiden kiinteistöjen kesken, mihin puhdistustarpeet kohdistuvat.

 

  Kiinteistötunnus   Maanomistajat   m2   Euroa   % 

858-411-4-369 &
858-411-4-393 

Tuusulan kunta 36004  6051,09   54,0 
858-411-4-328 ***** 4670 784,87 7,0
858-411-4-329 Profixer Oy 6002 1008,74 9,0
858-411-4-367 Kiint Oy. Tuusulan Pyhä 5000 840,34 7,5
858-411-4-399 HyryCenter Oy 10000  1680,67  15,0
858-411-4-368 Kiint. Oy Minmus 5000 840,34 7,5

 

 

 

 

 

 

 

 

Taulukkoon on kirjattu selvityksen kustannukset ilman laboratoriokustannuksia. Selvitys ilman laboratorioanalyysin hintaa on 11 206,05 €. Tutkimuspisteet, pistemäärä, syvyys ja sijoittelu tarkentuvat suunnitteluvaiheessa.

Tuusulan kunnan hallintosäännön mukaisesti kaavoituspäälliköllä on oikeus konsulttitoimeksiantojen tilaamiseen, kun tilauksen arvo on alle 50 000 euroa.

Päätös

Päätän

  • hyväksyä Sitowise Oy:n 4.4.2024 kirjaaman tarjouksen Peurantie 20 asemakaavatyöhön liittyvistä maaperän pilaantuneisuusselvityksen ja todeta tarjouksen olevan puitesopimuksen mukainen.
  • tilata tarjouksen mukaisen selvitystyön Sitowise Oy:ltä kokonaishintaan 12 321,25 euroa (alv 0%) ja kulut maksetaan maanomistussuhteiden mukaisesti.

 

Allekirjoitus

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö