§ 14 Keravan kaupunkitekniikka, ympäristönsuojelulain 118 §:n mukainen ilmoitus, Kerava

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-819

Päätöspäivämäärä

23.4.2024

Päätöksen tekijä

Ympäristövalvontapäällikkö

Päätöksen peruste

Kts. jäljempänä.

Kuvaus

Vireilletulo

Keravan kaupunkitekniikka (Kultasepänkatu 7, 04200 Kerava, kaupungin puhelinvaihde: (09) 29491) on laittanut vireille 11.3.2024 Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 118 §:n mukaisen ilmoituksen melua ja tärinää aiheuttavasta työstä. Ilmoitusta on täydennetty 14.3.2024.

Kiinteistötiedot/työskentelyalue

Ilmoituksen mukaan työ tehdään Keravan kaupungissa osoitteessa Lahdentie 645 (Haukansiipi), Kerava, kiinteistöllä 245-8-2042-1. Kiinteistö sijaitsee asemakaavassa merkityllä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuus-, varasto- ja toimistorakennusten korttelialueella (TYKT).

Louhittavan alueen itä- ja kaakkoispuolella on tiivistä pientaloasutusta lähimmillään noin 100 metrin etäisyydellä. Päivölänkaaren päiväkoti on kaakossa noin 600 metrin etäisyydellä. Pohjoisen puolella lähin asuinrakennus on noin 240 metrin etäisyydellä ja etelässä noin 300 metrin etäisyydellä. Etelän suunnalla on tiivistä pientaloasutusta lähimmillään noin 400 metrin etäisyydellä ja Päivölänlaakson koulu on noin 700 metrin etäisyydellä. Lännen ja lounaan suunnalla on asutusta noin 500 metrin etäisyydellä ja luoteessa noin 650 metrin etäisyydellä. Haukkavuoren luonnonsuojelualue on louhittavasta alueesta lähimmillään noin 100 metrin etäisyydellä. Lisäksi louhittavan alueen välittömässä läheisyydessä on maakaasulinja ja 110 kV voimalinja.

Toiminnan kuvaus

Tämä ympäristönsuojelulain 118 §:n mukainen ilmoitusmenettely (ilmoitus melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta) koskee louhintatyötä, joka perustuu rakennusluvan 27.4.2020 § 88 mukaiseen kiinteistön 245-8-2042-1 rakentamiseen.

Louhittavan kiviaineksen määrä on noin 20 000 m3ktr ja sitä tehdään 2.5.2024-15.5.2024 välisenä aikana arkisin seuraavasti:

Poraaminen klo 7-20;

Räjäytykset klo 8-18.

Ilmoituksen mukaan alueella tehtävissä töissä käytetään seuraavia työkoneita ja -laitteita:

-       kahta poravaunua äänitehotasoiltaan (LWA) 119 dB

-       kahta kaivinkonetta äänitehotasoiltaan (LWA) 104 dB

-       pyöräkuormaajaa äänitehotasoltaan (LWA) 104 dB

Ilmoituksessa mukaisesta toiminnasta aiheutuu mm. tärinä-, pöly- ja melupäästöjä.

Samasta työstä on tehty aiemmin meluilmoitus ja sen johdosta Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristötarkastajan viranhaltijapäätös (4.2.2022 § 4) 7.2.2022-30.4.2024 väliselle ajalle louhittavan kiviaineksen kokonaismäärän ollessa noin 365 000 m3ktr. Kysymyksessä on käytännössä saman työn jatkaminen 9 päivän ajan, jotta viivästynyt louhintatyö saadaan tehtyä loppuun.

Alkuperäinen tiedottaminen louhinnasta on tehty ennen hankkeen aloittamista. Tiedottamista on jatkettu Kaskelan asukkaiden whatsapp-ryhmän ja mediatiedotteiden kautta. Alueen asukkaille on tarkoitus laatia tiedote työmaan tilanteesta ja töiden valmistumisen aikataulusta.

Kiinteistöllä on myös Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan myöntämä ympäristölupa 9.3.2021 § 30 kiviaineksen murskaukselle. Murskaus ja kiven rikottaminen ovat kesätauolla 1.5.-31.8. välisen ajan.

Ympäristönsuojelutoimet sekä arvio toiminnan vaikutuksista ympäristöön ja selvitykset ympäristöhaitoista

Melu

Toiminnasta aiheutuvaa melua torjutaan meluvallein, työjärjestelyin ja työn toteutukseen liittyvin toimenpitein. Ilmoitukseen on liitetty murskaustoiminnan ympäristölupapäätöksessä edellytetty meluntorjuntasuunnitelma (A-insinöörit Suunnittelu Oy, viimeisin päivitys 20.9.2023.2021), jossa on esitetty toiminnan melua laskennallisesti mallintamalla melun leviäminen, meluntorjuntatoimenpiteet sekä meluntorjuntatoimenpiteiden vaikutus melun leviämiseen ja vaikutukset lähimpien häiriintyvien kohteiden melutasoon. Melumallinnuksesta ilmenevät myös työssä käytettävien koneiden äänitehotasot.

Melumallinnuksen perusteella toiminta kasvattaa melutasoja toiminta-alueen itäpuolella. Mallinnuksessa esitetyillä meluntorjuntatoimilla louhinnan ja murskauksen yhteismelun päiväajan keskiäänitasot (LAeq, 7-22) saadaan alittamaan 55 dB kaikilla asuintonteilla. Haukkavuoren suojelualueella sekä lähempänä moottoritietä olevilla tonteilla yleisen tieliikenteen aiheuttamat äänitasot ovat nykytilanteessa suurimmillaan yli 65 dB (LAeq, 7-22). Tällöin toiminta ei kasvata äänitasoja näillä tonteilla. Haukkavuoren eteläisimmällä reunalla äänitasot jopa pienenevät, sillä rakennettava meluvalli suojaa aluetta liikennemelulta. Toiminnan äänitasot ovat suunnitelluilla meluvalleilla noin 15 dB hiljaisemmat, kuin liikenteestä aiheutuva ääni. Tällöin, vaikka murskauksen ääni eroaa jonkin verran luonteeltaan liikenteen tasaisesta kohinasta, äänitasot ovat niin paljon pienemmät, ettei toiminnan voida katsoa vaikuttavan olennaisesti suojelualueen ääniympäristöön.

Räjäytykset ja tärinä

Ilmoitukseen on liitetty rakennusten, rakenteiden, tärinäherkkien laitteiden ja toimintojen kartoitus (nk. louhinnan ympäristöselvitys, Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy, viimeisin päivitys 6.11.2023). Kyseisessä toiminnan tärinävaikutuksiin keskittyvässä louhinnan ympäristöselvityksessä on selvitetty töiden vaikutuspiirissä olevat kiinteistöt noin 500 metrin säteellä louhinnoista sekä määritetty rakennusten, rakenteiden ja herkkien laitteiden suurimmat sallitut tärinän raja-arvot. Kartoituksen tavoitteena on ollut selvittää lähikiinteistöissä olevat louhintatyötä rajoittavat tärinäherkät laitteet ja toiminnot, mitkä on huomioitava louhintatyön suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi kartoituksessa arvioitu mm. tarvittavat kiinteistökatselmukset, herkkien laitteiden suojaustoimenpiteet ja tarvittavat tärinämittaukset.

Pöly

Pölyämistä aiheuttavissa työvaiheissa huomioidaan riittävä pölyntorjunta (erityisesti kvartsipitoinen pöly). Kvartsipölyn osalta huomioidaan valtioneuvoston asetus työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta (1267/2019). Urakoitsija laatii pölyävistä työvaiheista erillisen pölyntorjuntasuunnitelman, jossa on kuvattu pölyntorjunnan toimenpiteet, suojautuminen ja mahdolliset erilliset mittaukset.

Työmaapölyn ennaltaehkäisemiseen on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Pölyämistä voidaan vähentää mm. työmaateiden pölynsidonnalla, ympäristöön kulkeutuneen pölyn ja lian nopealla poistamisella, käytettävien kiviainesten kastelulla ja/tai yksittäisten varastokasojen peittämisellä. Työmenetelmistä (esim. kallion poraus) aiheutuvan pölyn leviäminen on estettävä pölyn talteenotolla ja tarvittaessa kastelulla. Mikäli edellä mainitut toimenpiteet eivät ole riittävät pölyntorjuntaan, on porattava pinta kasteltava pölyn sitomiseksi. Räjäytystöiden ajankohta valitaan tuulen suunnan perusteella siten, ettei pölyä pääse tuulen mukana kulkeutumaan asuinalueen puolelle. Alueen rakentamistöissä käytetään ainoastaan nykyaikaisia poravaunuja, jotka on varusteltu pölynkeräys- ja pölynsuodatuslaitteistolla, eli pölynerottimella, joka vähentää ilmaan leviävän hienon pölyn määrää porauksen aikana merkittävästi. Alueelle rakentuva asemakaavan mukainen katuliittymä (Haukansiipi) on päällystetty. Keravan kaupungin kohdalla on Helsinki - Vantaan lentokentälle suuntautuvaa laskeutumisliikennettä, joka pitää huomioida töiden suunnittelussa (räjäytystyöt).

Alueen hiukkaspitoisuuksia on seurattu hiukkaspitoisuusmittauksien lisäksi myös aistinvaraisin havainnoin.

Pinta- ja pohjavedet

Pinta- ja pohjavesien suojeluun liittyvistä toimista ei ole liitetty nyt käsillä olevaan meluilmoitukseen tietoja, mutta aiempi samaa työtä koskeva ilmoitus sisälsi mm. alla olevia tietoja:

Asemakaava-alueen valuma-alueet sijoittuvat Lahdentien itäpuolelle. Valuma-alueen maaperä on kalliomaata ja korkeuserot alueella lisäävät pintavaluntaa. Kahdelta valuma-alueelta, hulevesi valuu nykytilassa kaava-alueen länsipuolelle Lahdentien avo-ojiin ja niiden välityksellä purkurummulle. Purkurummulle päätyy hulevettä noin 17 hehtaarin alueelta, josta ne purkautuvat lähellä virtaavaan Keravanjokeen. Hulevesiselvityksessä on todettu Kaskelan nevan vesitaseen pysyvän muuttumattomana. Keravan rantaniitty ja lehdot huomioidaan myös hulevesien käsittelyssä. Suunnittelualueesta on tehty hulevesiselvitys, jossa on ratkaistu hulevesien käsittely moniportaisella ratkaisulla, jolloin vesien virtaaminen Keravanjokeen pysyy hallinnassa ja samalla hulevedet ehtivät puhdistua. Alueen hulevedet johdetaan kiinteistölle rakennetun selkeytysaltaan ja Lahdentien länsipuolelle jo rakennetun hulevesialtaan kautta Keravanjokeen.

Louhinnan vaikutusten tarkkailemiseksi on laadittu pintavesien tarkkailusuunnitelma (Ramboll 20.1.2022), jonka mukaan vesitarkkailua tehdään Koivulan työpaikka-alueen louhinnan aikana ja louhinnan jälkeen. Pintavesiä on tarkkailtu aiemmassa ilmoituspäätöksessä määrätyllä tavalla.

Louhittava alue ei sijaitse pohjavesialueella. Lähimmät pohjavesialueet Marjamäki, 1. luokan pohjavesialue (0124551), ja Nygård, 1. luokan pohjavesialue (0175307) sijaitsevat alueen pohjoispuolella noin 1,5 kilometrin etäisyydellä. Pohjavesialueet kuuluvat luode-kaakko suuntaiseen Keravanjokilaakson murrosvyöhykkeeseen kerrostuneeseen epäyhtenäiseen harjujaksoon. Nygårdin vedenottamolta raakavesi johdetaan käsiteltäväksi Marjamäen vedenottamolle. Havaintojen perusteella pohjavesi virtaa Marjamäen pohjavesialueen pohjois- ja itäosista kohti vedenottamoa ja itään Keravanjoen suuntaan. Lisäksi louhittavasta alueesta noin 1,7 kilometrin etäisyydellä on 2. luokan pohjavesialue, Ollisbacka.

Aiempaan ilmoitukseen oli liitetty toiminta-alueen lähialueen talousvesikaivojen kaivokartoitus ja tarkkailusuunnitelma (3.2.2022). Alueelta noin 500 metrin etäisyydellä olevien yksityiskiinteistöjen käytössä olevat talousvesikaivot on selvitetty karttatarkastelun ja kiinteistönomistajille tehdyn puhelintiedustelun perusteella. Selvityksen perusteella löytyi kolme talousvesikäytössä olevaa kaivoa. Alueella oli muutamia kaivoja, jotka eivät olleet talousvesikäytössä eikä niitä otettu tarkkailuun mukaan. Kaivovesiä on tarkkailtu aiemmassa ilmoituspäätöksessä määrätyllä tavalla.

Tukitoiminta-alue ja kemikaalit

Kiinteistöllä tehtävän kiviaineksen murskauksen ympäristöluvassa on tiedot ja määräykset liittyen alueelle tehtävään tukitoiminta-alueeseen sekä polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden käsittelyyn ja säilytykseen alueella. Aiempaan meluilmoitukseen oli liitetty periaatepiirustukset työkoneiden tankkaukseen käytettävän polttoainesäiliön alapuolisesta suojausrakenteesta.

Kuuleminen ja lausuntopyynnöt

Ilmoituksesta ei ole pyydetty lausuntoja eikä ilmoituksen vireilläolosta ole kuulutettu, koska ilmoitetun toiminnan ei voida katsoa olennaisesti vaikuttavan yleisiin tai yksityisiin etuihin, kun otetaan huomioon alueen louhinta- ja murskaustoimintojen kokonaisuus ja niiden kokonaiskesto. Louhittavan aineksen kokonaismäärä ei muutu aiemmin ilmoitetusta, vaan kysymys on alueella jo noin kaksi vuotta kestäneen louhinnan jatkamisesta 9 päivällä.

Valmistelija ja lisätietoja: ympäristötarkastaja Ville Hämäläinen puh. 040 314 4730.

Päätös

Päätän ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 122.1 §:n nojalla antaa Keravan kaupunkitekniikalle Keravan kaupungissa kiinteistöllä 245-8-2042-1 tehtävää louhintatyötä koskevat seuraavat määräykset:

1.    Louhintatyön ympäristöselvityksen (Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy) mukaisia tietoja, kiinteistökatselmustietoja ja tärinämittaussuunnitelmia on pidettävä louhintatyön aikana jatkuvasti ajantasaisina ottaen huomioon mm. louhintakohdetta ympäröivän alueen rakentuminen.

Gasgrid oy:n aiemman meluilmoituksen johdosta antamassa lausunnossa mainitut rajoitukset on otettava huomioon työn toteutuksessa.

2.    Louhintatyötä saa tehdä 2.5.2024-15.5.2024 välisenä aikana arkipäivisin maanantaista perjantaihin noudattaen seuraavia toiminta-​aikoja: Kallion räjäytykset ma-​pe klo 8.00-18.00; kallion poraaminen sekä louheen kuormaamiset ja kuljetukset ma-pe klo 7.00-​20.00. Arkipyhinä meluavaa työtä ei saa harjoittaa.

3.    Porausmelun leviämistä ympäristöön tulee ehkäistä poravaunun välittömään läheisyyteen sijoitettavin vähintään kahden (2) metrin korkuisin ja massaltaan vähintään 15 kg/m2 käsittävin meluestein tai käyttämällä hiljaisia poravaunuja.

4.    Louhintatoiminnan melutaso ei saa yksinään tai yhdessä alueen muiden rakentamistoimintojen kanssa ylittää häiriöille alttiissa kohteissa melutason ohjearvoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä (993/1992) päiväajalle säädettyjä ulkomelun ohjearvoja.

5.    Kiven porauksessa syntyvän pölyn leviämistä on estettävä sijoittamalla porausvaunuihin pölynkeräys- ja pölynsuodatuslaitteistot. Räjäytystöiden ajankohta on valittava tuulen suunnan perusteella siten, ettei pölyä pääse tuulen mukana kulkeutumaan asuinalueelle. Tarvittaessa porauspölyn torjumiseksi on käytettävä kastelua. Mikäli edellä mainitut toimenpiteet eivät ole riittävät pölyntorjuntaan, on porattava pinta kasteltava pölyn sitomiseksi. Mikäli räjäytystyöstä aiheutuu pölyn leviämistä ympäristöön, pölyn leviäminen on estettävä esimerkiksi vesisumuttimilla.

Louheen varastokasat, ajoneuvojen kuormat ja raskaan liikenteen ajoväylät on pidettävä mahdollisimman pölyämättöminä esimerkiksi kastelemalla tarvittaessa. Myös työmaan välittömässä vaikutuspiirissä olevat tiealueet on pidettävä mahdollisimman puhtaina työmaalta kulkeutuvasta maa-aineksesta pölyhaittojen estämiseksi.

Pölyn torjuntaan ei saa käyttää suolaa taikka muita pinta- ja/tai pohjavesille haitallisia aineita.

6.    Toiminta on järjestettävä siten, että siitä ei aiheudu pintavesien pilaantumista, eikä ojien liettymistä. Louhinta-alueen hulevedet on johdettava alueelta pois hallitusti eikä hulevesiä saa lammikoitua alueelle. Kaikkien alueelta poisjohdettavien vesien kiintoainepitoisuutta tulee vähentää riittävän kokoisella selkeytysaltaalla ja/tai muilla vastaavilla rakenteilla.

Työmaa-alueen selkeytysaltaan sekä Lahdentien länsipuolella olevan hulevesialtaan ja purkuojan kunto tulee tarkastaa vähintään kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Selkeytysaltaaseen ja hulevesialtaan kertyvä hienoaines on poistettava aina tarvittaessa ja siirrettävä kuivumaan paikkaan, josta ei tapahdu uudelleenliettymistä.

7.    Toiminta on järjestettävä siten, ettei toiminnasta aiheudu maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai sen vaaraa, eikä vaaraa talousvesikaivojen vedenlaadulle. Polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä.

Poltto- ja voiteluaineiden sekä kemikaalien varastointi- ja käsittelyalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja. Alueella saa varastoida polttoaineita ja kemikaaleja vain sen verran, kuin on toiminnan kannalta tarpeellista. Polttoainesäiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma-altaallisia säiliöitä ja niiden on kestettävä mekaanista ja kemiallista rasitusta. Säiliöt on varustettava ylitäytön estävillä laitteilla ja tankkauslaitteistot lukittavilla sulkuventtiileillä.

Koneiden ja laitteiden kunnossapidosta on huolehdittava niin, etteivät ne aiheuta pilaantumisen vaaraa. Koneita tankattaessa ja huollettaessa on huolehdittava siitä, että polttoaineita tai muita pilaantumisen vaaraa aiheuttavia aineita ei pääse maaperään tai pohjaveteen. Toiminta-alueella on oltava riittävä vuotojen torjuntakalusto.

Pölynsidonta- ja liukkaudentorjunta-aineita saa käyttää siten, että niistä voi aiheutua maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa.

8.    Työstä on tiedotettava vaikutusalueen asukkaille ennen työn aloittamista. Tiedotteesta tulee käydä ilmi toiminnan aloitus- ja arvioitu lopetusajankohta, päivittäiset työajat ja toiminnasta vastaavan henkilön yhteystiedot. Tiedotteen jakelualueen tulee olla riittävän laaja.

9.    Toiminnanharjoittajan tulee pitää työmaapäiväkirjaa, josta selviää louhinnan toiminta-ajat (aloitus- ja lopetuspäivät, toimintavuorokaudet sekä päivittäiset toteutuneet työajat). Työmaapäiväkirja on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle.

10. Toiminnasta aiheutuvien hiukkaspäästöjen, melun, pintavesivaikutusten ja pohjavesivaikutusten tarkkailu ja raportointi on tehtävä hanketta koskevassa alkuperäisessä meluilmoituspäätöksessä (4.2.2022 § 4) määrätyllä tavalla. Siltä osin, kun tarkkailuja/raportointeja tarkkailuissa on kesken, tulee ne tehdä kyseisen päätöksen mukaisesti loppuun.

11. Alueen jätehuolto on järjestettävä jätelain (646/2011) ja sen nojalla annettujen säädösten mukaisesti siten, että toiminnasta ei aiheudu ympäristön roskaantumista, maaperän pilaantumista eikä haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Alueelle ei saa vastaanottaa jätteitä eikä aluetta saa käyttää maankaatopaikkatoimintaan. Toiminnassa syntyvät jätteet saa luovuttaa ainoastaan jätelain 29 §:n mukaiselle vastaanottajalle.

Vaaralliset jätteet tulee varastoida lukitussa tilassa omissa selkeästi merkityissä astioissaan tiiviillä reunakorokkeellisella alustalla siten, etteivät ne aiheuta vaaraa ympäristölle tai terveydelle. Vaaralliset jätteet on toimitettava asianmukaisesti käsiteltäväksi vähintään kerran vuodessa.

12. Toiminnassa tulee muutoin ympäristön pilaantumisen estämiseksi noudattaa, mitä ympäristönsuojelulaissa tai muualla lainsäädännössä säädetään tai niiden nojalla määrätään pohjaveden ja maaperän pilaamiskiellosta, ilmansuojelusta sekä jätehuollon järjestämisestä.

13. Ympäristönsuojelulain 200 §:n nojalla määrään, että tätä päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.

Päätöksen perustelut

Oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 118 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sähköisesti ilmoitus rakentamisesta, yleisötilaisuudesta tai muusta tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa, jollei kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä ole määrätty tätä lyhyemmästä ajasta.

Viranomaisen on ympäristönsuojelulain 122.1 §:n mukaan annettava ilmoituksen johdosta päätös. Päätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnan järjestämiseen liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Päätöksessä voidaan lisäksi antaa määräyksiä toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille.

Ympäristönsuojelulain 122.2 §:n mukaan viranomainen voi kieltää tai keskeyttää toiminnan, jos yleiselle tai yksityiselle edulle aiheutuvia huomattavia haittoja ei voida määräyksillä riittävästi vähentää. Päätös on annettava tiedoksi ja siitä on tiedotettava noudattaen, mitä 85 §:ssä säädetään. Määräykset voidaan antaa tai toiminta kieltää, vaikka ilmoitusvelvollisuus olisi lyöty laimin.

Asiaperustelut

Louhintatoiminnasta ei tämän päätöksen ja murskauksen ympäristöluvan määräykset huomioon ottaen aiheudu ennalta arvioiden sellaisia huomattavia haittoja yleiselle tai yksityiselle edulle, joiden perusteella toiminta voitaisiin ympäristönsuojelulain 122.2 §:n perusteella kieltää. Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti ei louhinnasta aiheudu ennalta arvioiden myöskään yksinään tai yhdessä muiden alueen toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristönsuojelulain 5.1 §:n kohdan 2 tarkoittamaa ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, eikä kohtuutonta haittaa naapureille. Toiminnan ympäristövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon sen lyhytaikaisuus. Hanke liittyy asemakaavan mukaiseen rakennusten ja piha-alueiden toteuttamiseen ja on siten luonteeltaan rakennushankkeeseen sidottuna tilapäinen.

Louhittavan alueen itä- ja kaakkoispuolella on tiivistä pientaloasutusta lähimmillään noin 100 metrin etäisyydellä. Päivölänkaaren päiväkoti on kaakossa noin 600 metrin etäisyydellä. Pohjoisen puolella lähin asuinrakennus on noin 240 metrin etäisyydellä ja etelässä noin 300 metrin etäisyydellä. Etelän suunnalla on tiivistä pientaloasutusta lähimmillään noin 400 metrin etäisyydellä ja Päivölänlaakson koulu on noin 700 metrin etäisyydellä. Lännen ja lounaan suunnalla on asutusta noin 500 metrin etäisyydellä ja luoteessa noin 650 metrin etäisyydellä. Haukkavuoren luonnonsuojelualue on louhittavasta alueesta lähimmillään noin 100 metrin etäisyydellä. Lisäksi louhittavan alueen välittömässä läheisyydessä on maakaasulinja ja 110 kV voimalinja. Lähimmät talousvesikaivot ovat louhittavasta alueesta noin 250 metrin etäisyydellä.

Louhinta- ja murskausmelun torjumiseksi on laadittu melumallinnuksen sisältävä meluntorjuntasuunnitelma. Mallinnuksessa esitetyillä meluntorjuntatoimilla louhinnan ja murskauksen yhteismelun päiväajan keskiäänitasot (LAeq, 7-22) saadaan asuinkiinteistöillä alittamaan 55 dB. Haukkavuoren luonnonsuojelualueelle yleinen tieliikenne aiheuttaa yksinään noin 55-65 dB:n päiväajan keskiäänitason (LAeq 7-22). Melumallinnuksen perusteella louhinta- ja murskaustoiminnan yhteismelu ylittää yksinään osalla aluetta suojelualueen länsi- ja eteläosissa päiväajan keskiäänitason (LAeq 7-22) raja-arvon 45 dB. Vaikka toiminnan ääni eroaa jonkin verran luonteeltaan liikenteen tasaisesta kohinasta, äänitasot ovat niin paljon yleisen liikenteen melua pienemmät, ettei toiminnan voida katsoa vaikuttavan olennaisesti suojelualueen ääniympäristöön. Yleisen tieliikenteen ja toiminnan yhteismelu eteläisimmällä reunalla suojelualuetta jopa pienenee, sillä rakennettava meluvalli suojaa aluetta myös liikennemelulta. Ottaen huomioon yleisen tieliikenteen luonnonsuojelualueelle yksinään aiheuttama taustamelutaso, tehtävät meluntorjuntatoimet sekä suojelualueelle toiminnasta aiheutuva melutaso kokonaisuutena tarkasteltuna, voidaan toiminnan aiheuttamaa päiväajan keskiäänitason (LAeq, 7-22) 45 dB vähäistä ylitystä osalla suojelualuetta pitää tässä tapauksessa hyväksyttävänä ja toiminnan olevan siten ympäristöluvassa ja tässä päätöksessä määrätyn melutason raja-arvon puitteissa. Toiminnan melu ei ennalta arvioiden vaikuta alueen luonnonoloihin ja alueen virkistyskäytölle voidaan vaikutusten arvioida olevan luonnonsuojelualueen melutilannetta kokonaisuutena tarkastellen vähäisiä.

Louhintatärinän ja -räjäytysten riskien hallitsemiseksi on laadittu asiantuntijan toimesta suunnitelma ja pölyä torjutaan suunnitelmallisesti.

Ilmoituksen käsittelyssä ja ilmoituksen johdosta tehdyssä päätöksessä otettu huomioon lähimpien häiriintyvien kohteiden etäisyys toiminta-alueesta sekä toiminnan luonne, laajuus ja kesto. Melun, pölyn ja tärinän torjumiseksi ja hallitsemiseksi suunniteltuja toimia voidaan pitää ennalta arvioiden riittävinä ottaen huomioon lisäksi tämän päätöksen ja ympäristölupapäätöksen määräykset.

Louhittavalla alueella ei ole luonnonsuojelulain (1096/1996, LSL) tarkoittamia suojeluvarauksia, eikä alueella ole luonnonsuojelulain tarkoittamia suojeltavia luontotyyppejä tai metsälain tarkoittamia arvokkaita elinympäristöjä. Haukkavuoren luonnonsuojelullisesti arvokas ja virkistyskäyttöön soveltuva alue on otettu huomioon häiriintyvänä kohteena.

Louhittava alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Etäisyyksiä lähimpiin talousvesikaivoihin voidaan pitää ennalta arvioiden riittävinä. Toiminnalla ei ole ennalta arvioiden vaikutusta yksittäisten kiinteistöjen vedenhankintaan, eikä myöskään laajempaa pohjavesivaikutusta. Myös hulevesien hallitsemiseksi ja pintavesien suojelemiseksi tehtäviä toimia voidaan pitää ennalta arvioiden riittävinä.

Aiemmassa samasta hankkeesta tehdyssä meluilmoituspäätöksessä annettiin tarkkailu- ja raportointimääräykset toiminnan ympäristövaikutusten tarkkailemiseksi. Tämän päätöksen määräys edellyttää tekemään tarkkailun ja raportoinnin aiemmassa päätöksessä määrätyllä tavalla.

Määräysten perustelut

Jatkuvasti ajantasaisina pidettävillä louhintatyön riskien ennakkoselvityksillä voidaan ehkäistä toimenpiteestä aiheutuvat tärinähaitat lähimmissä ja tärinäherkimmissä kohteissa. Asiassa on otettava huomioon lähialueen rakenteilla oleminen ja tuleva rakentuminen. Lähialueelle rakentuu louhintatyön aikana esimerkiksi uusia asuinrakennuksia. Määräyksessä on otettu huomioon erikseen Gasgrid Oy:n aiemmasta meluilmoituksesta antama lausunto. (Määräys 1)

Päätöksessä on rajattu toiminta-aika pääosin toiminnanharjoittajan tekemän ilmoituksen mukaisesti. Poraamisen lisäksi myös louheen kuormaaminen ja kuljetus on katsottu tarpeelliseksi rajata arkipäiville klo 7-20 väliseen aikaan ottaen huomioon koko hankkeen kesto alueella ja kuormaamisesta aiheutuvan melun laatu. Murskauksen ja louheen rikotuksen toiminta-aika on rajattu kiviaineksen murskauksen ympäristöluvassa. (Määräys 2)

Melun ja pölyn leviämistä tulee pyrkiä estämään käytettävissä olevin keinoin, jotta ympäröivälle asutukselle ja luonnonsuojelualueelle aiheutuisi toiminnasta mahdollisimman vähän haittaa. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon ilmoitukseen liitetyissä melun- ja pölyntorjuntasuunnitelmissa kerrotut toimenpiteet haittojen ehkäisemiseksi sekä lähimpien häiriintyvien kohteiden läheinen sijainti sekä toiminnan laatu sekä koko hankkeen laajuus ja kesto. (Määräykset 3 ja 5)

Tilapäisen työn kohdalla voidaan melutason katsoa olevan lain sanamuodon perusteella erityisen häiritsevää. Tämän vuoksi tilapäisen toiminnan osalta voitaisiin hyväksyä tavanomaista suurempikin melualtistus. Louhintatoiminta on kuitenkin tässä tapauksessa tilapäisyydestä huolimatta varsin pitkäkestoista ja osin jatkuvaluonteista, kun otetaan huomioon koko hankkeen kesto. Tästä syystä päätöksessä on määrätty noudattamaan valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaista päiväajan ohjearvotasoa vastaavasti kuin aiemmin samasta työstä tehdyssä meluilmoituspäätöksessä. Ilmoitukseen liitetyssä melumallinnuksessa on tarkasteltu toimintojen yhteisvaikutuksena aiheutuvaa melua suhteessa edellä mainittuun ohjearvoon. Samoin meluntorjuntatoimet on suunniteltu siten, ettei edellä mainittua ohjearvotasoa ylitetä. (Määräys 4)

Alueen hulevedet johdetaan kiinteistölle rakennetun selkeytysaltaan ja Lahdentien länsipuolelle rakennetun hulevesialtaan kautta Keravanjokeen. Selkeytysaltaan, hulevesialtaiden ja ojaston kunnon tarkastuksilla ja hienoaineksen poistamisella tarvittaessa varmistetaan käsittelyjärjestelmän toiminta. (Määräys 6)

Maaperän ja vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi päätöksessä on annettu määräyksiä alueella varastoitavista öljytuotteista ja polttoaineista, pölyn- ja liukkaudentorjunta-aineista, vaarallisista jätteistä sekä niiden käsittelystä ja suojarakenteista. (Määräykset 7 ja 12)

Ympäristönsuojelulain 122 §:n mukaisesti päätös sisältää myös määräyksen tiedottamisesta vaikutusalueen asukkaille. Tiedotteen jakelualueen tulee olla riittävän laaja. (Määräys 8)

Ilmoittajalle annettu kirjanpito-, ilmoitus- ja raportointivelvollisuus on tarpeen valvonnan kannalta. (Määräys 9)

Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Määräykset ovat tarpeen valvonnan toteuttamiseksi. Valvontaviranomaisella on oikeus saada säädösten ja määräysten valvontaa ja tehtävien hoitamista varten tarpeelliset tiedot. (Määräys 10)

Jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä on annettu määräyksiä myös jätelakiin perustuen. Jätteiden oikealla käsittelyllä varmistetaan, ettei jätteistä tai niiden varastoinnista aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, terveyshaittaa tai alueen roskaantumista. (Määräys 11)

Päätöksessä on lisäksi annettu määräys yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden alaisten säännösten ja määräysten toteuttamiseksi. (Määräys 12)

Ympäristönsuojelulain 200 §:n mukaan viranomainen voi määrätä, että 122 §:ssä tarkoitettua määräystä tai päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava.

Ympäristönsuojelulain 118 §:n tarkoittamalla tavalla ilmoituksenvaraisen toiminnan saa aloittaa 30 vuorokauden kuluttua ilmoituksen jättämisestä. Sen varmistamiseksi, että ilmoituksen mukainen toiminta tehdään päätöksessä määrätyssä laajuudessa ja muodossa, on ollut tarpeen määrätä päätöstä noudatettavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. 

Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. (Määräys 13)

Käsittelymaksu

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on 12.12.2023 § 171 hyväksynyt kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan. Ilmoituksen käsittelymaksu määräytyy ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 §:n sekä maksutaulukon kohdan 24.1 mukaan ja on suuruudeltaan 945 €. Maksu on taksan 14.1 §:n mukaan suoritettava 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Ilmoituksen käsittelymaksusta valitetaan ympäristönsuojelulain 190 §:n mukaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Laskutus tapahtuu erillisellä laskulla päätöksen saatua lainvoiman.

Oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014, YSL) §:t: 5, 6, 7, 16,17, 20, 27, 85, 118, 121, 122, 172, 190, 191, 200, 201, 205, 209;

Maa-aineslaki (555/1981, MAL) 2 §;

Jätelaki (646/2011, JL) §:t: 5, 6, 8, 12, 13, 15, 16, 17, 28, 29, 72;

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014, YSA) §:t: 24, 26;

Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012);

Hallintolaki (434/2003, HL) §:t: 5, 11, 18, 34, 36, 41, 43-45, 47, 54-58, 59, 62;

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992);

Valtioneuvoston asetus ilman laadusta (79/2017);

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §;

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, 12.12.2023 § 171);

Keski-​Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-​Uudenmaan ympäristölautakunta 19.9.2023 § 109); ja

Tuusulan kunnan hallintosääntö (Tuusulan kunnanvaltuusto 19.6.2023 § 95).

Nähtävilläolo

Päätös pidetään nähtävillä valitusaikana Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi valitusosoituksineen tavallisena tiedoksiantona:

-       Keravan kaupunkitekniikka (postitse ja sähköpostitse)

-       Uudenmaan ELY-keskus, kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi

-       Keravan kaupungin rakennusvalvonta

Muille asianosaisille kuuluttamalla päätöksestä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Keravan kaupungin verkkosivuilla 24.4.2024- 3.6.2024 välisenä aikana.

MUUTOKSENHAKU

 ​​​​​Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin päätösasiasta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä/alla. Viimeinen valituspäivä on 3.6.2024.

Allekirjoitus

Marjo Alho, ympäristövalvontapäällikkö, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

Organisaatiotieto

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus