Perustelut
Perustelut
Lainsäädännöllinen tausta
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016). Laissa varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä asiakasmaksuista.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan maksun suuruus määräytyy perheen koon ja tulojen sekä varhaiskasvatukseen varatun keskimääräisen viikkotuntiajan perusteella. Jos varhaiskasvatus alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, maksu määrätään toteutuneen varhaiskasvatusajan mukaan.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 16 § (1503/2016) perusteella asiakasmaksut ja maksujen määräytymisen perusteena käytettävät tulorajat tarkistetaan joka toinen vuosi. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemat indeksillä tarkistetut euromäärät tulevat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden elokuun 1 päivänä.
Edellinen indeksitarkistus tehtiin 1.8.2022. Tulorajat muuttuivat myös 1.3.2023 tehdyn varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen vuoksi.
Esitettävät muutokset lasten varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin
Elokuun 2024 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 4.12.2023 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1062/2023).
Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä.
Opetustoimen hintaindeksillä tarkistettu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta perittävä maksu on 1.8.2024 lähtien enintään 311 euroa kuukaudessa ja pienin perittävä maksu 30 euroa.
Opetustoimen hintaindeksillä tarkistettu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 8 §:ssä tarkoitettu ikäjärjestyksessä nuorimmasta seuraavasta lapsesta perittävä asiakasmaksu kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa on 1.8.2024 lähtien enintään 124 euroa kuukaudessa.
Lautakunnalle esitetään, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin tehdään tulorajojen mukaiset muutokset, jotka tulevat voimaan 1.8.2024. Muutokset koskevat maksun määräämisessä käytettäviä tulorajoja. Enimmäismaksujen ja tulorajojen muutokset on kuvattu alla olevissa taulukoissa.
Enimmäis- ja vähimmäismaksu sekä sisarusten maksu
|
1.8.2022
|
1.8.2024
|
|
Enimmäismaksu
1. lapsesta
|
295 e/kk
|
311 e/kk
|
|
Enimmäismaksu
2. lapsesta
|
118 e/kk
|
124 e/kk
|
40 % 1. lapsen maksusta
|
Enimmäismaksu
3. lapsesta
|
59 e/kk
|
62 e/kk
|
20 % 1. lapsen maksusta
|
1. lapsi perheen nuorin varhaiskasvatuksessa oleva lapsi
Tulorajat ja maksuprosentti
Asiakasmaksujen määräämisessä käytettävät tulorajat muuttuvat 1.8.2024 alkaen seuraavasti:
Perheen koko, henkilöä
|
Nykyinen, euroa/kk
|
Uusi 1.8.2024, euroa/kk
|
2
|
3874
|
4066
|
3
|
4998
|
5245
|
4
|
5675
|
5956
|
5
|
6353
|
6667
|
6
|
7028
|
7376
|
Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 275 euroa nykyisen 262 euron sijaan.
Vaikutusten arviointi
Vuoden 2023 kirjanpidon mukaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuotot olivat 1 842 931 euroa.
Varhaiskasvatuksen maksutuottojen kertymä riippuu varhaiskasvatuspalveluiden käytöstä ja palvelua käyttävien perheiden tulotasosta. Tulorajojen nousun myötä 1.8.2024 voimaan tulevilla muutoksilla arvioidaan olevan n. 40 000 € nousu varhaiskasvatuksen tulokertymään (2 % TA 2023 nähden), jota ei ole otettu huomioon 2024 talousarviota tehdessä. Arvio muutoksen todellisesti vaikutuksesta voidaan tehdä, kun asiakasmaksupäätökset on tehty alkaen 1.8.2024.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- hyväksyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen asiaselostuksen mukaisesti.