Valtuusto, kokous 4.3.2024

§ 27 Monitoimitalo Kellokoskelle, vastaus aloitteeseen

TUUDno-2022-1816

Aikaisempi käsittely

Perustelut

"Kellokoskella yhdistykset ja eri järjestöt voivat anoa sisäliikuntaharrastuksiin Kellokosken koulun Patruuna- ja Voima-salia koulutyöajan ulkopuolella. Kunnan liikuntapalvelut jakaa koulun liikuntasalivuorot lukuvuoden ajaksi järjestöjen kesken niiden tekemien tila-anomusten perusteella. 

Liikuntasalit ovat ensisijaisesti tarkoitettu koulun tarpeisiin ja toissijaisesti niitä käytetään järjestöjen tarpeisiin. Patruuna-salin viikoittainen käyttö ei kuitenkaan onnistu. Syksyllä ja keväällä on ylioppilaskirjoitukset, joiden vuoksi esim. Patruuna-Sali ei ole käytettävissä muuhun toimintaan. Esimerkiksi ajalla 12-30.9.2022 Patruuna-Sali on suljettu järjestöiltä yo-kirjoitusten vuoksi. Lisäksi salin käytön estää Vanhojen tanssit, koulun joulujuhlat yms.

Kellokosken Nuorkka (nuorisotalo) toimii erittäin ahtaissa tiloissa kirjaston päädyssä. Tila on aivan liian pieni ja ahdas, eikä vastaa nuorison tarpeita, joten nuorilla ei ole järkevää kokoontumispaikkaa sisätiloissa Kellokoskella.

Sote-palveluiden siirtyessä 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueelle, jää kunnille kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Monipuolisten liikuntamahdollisuuksien ja erilaisten sisätiloissa tapahtuvien harrastusten tarjoaminen sekä nuorten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää kuitenkin, että tarkoituksiin on käytettävissä soveltuvat tilat.

Kellokoskelle tulee toteuttaa monitoimitalo, josta löytyy erilaisia harraste- ja liikuntatiloja sekä nuorisolle soveltuva tila. Kokoustiloja Kellokoskella löytyy mm. Kellotuvalta ja koululta, joten niille ei erityistä lisätarvetta ole. Omakotitonttitarjonnan johdosta Kellokoskelle muuttaa paljon lapsiperheitä, jolloin liikunta- ja harrastemahdollisuuksien sekä nuorisotalon tarve kasvaa. Kaikenikäiset asukkaat tarvitsevat hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi liikunta- ja harrastetiloja myös Kellokoskella.

Monitoimitalolle oivallinen sijainti olisi koulun, terveysaseman, Kellotuvan ja jäähallin välinen tontti (kaavanumero 3513). Tontilla on Koulutien varrella pientalokaava, mikä ei tontin sijainti huomioon ottaen tunnu tarkoituksenmukaiselta, vaan ko. tontille tulee tehdä kaavamuutos ja muuttaa se yleisten rakennusten tontiksi eli Y-tontiksi. Näin mahdollistuu monitoimitalon toteuttaminen. Alueella on jo valmiina jäähallin ja sote-aseman käytössä oleva tilava pysäköintialue. Monitoimitalo täydentää alueella jo olevien koulun, jäähallin ja urheilukentän muodostamaa kokonaisuutta."

Päätös

Lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

Kellokoskella on asukkaiden käyttöön tarjolla kunnan omistamia tai hallinnoimia tiloja kouluilla ja päiväkodeissa, yhteisötiloissa, kirjastossa, nuorisotilassa ja liikuntapaikoilla sekä Roselius-säätön Kustaa-Aadolfissa. Näistä tiloista erityisesti Kellokosken koulukampus tarjoaa erilaisia harrastetiloja kuntalaisten käyttöön. Yleisesti tilojen käyttö on suunniteltu siten, että koulut käyttävät tiloja päivisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin ne ovat pääasiassa paikallisten yhdistysten käytössä. Kellokosken koulun tilojen iltapäivän ja illan käyttöä voidaan kehittää myös nuorisotilan näkökulmasta. 

Kunta pyrkii aktiivisesti vahvistamaan tilojen yhteiskäytön edellytyksiä. Tilojen yhteiskäytön mahdollisuuksien lisääntyessä ei tarvita omia tiloja eri toimijoille. Loppuvuodesta 2022 kunnan johtoryhmä hyväksyi uudistuvan palveluverkon yhteiskäytön pelisäännöt, joita tullaan soveltamaan myös olemassa olevan palveluverkon yhteiskäytössä. Tämän lisäksi kunta pyrkii helpottamaan tilojen yhteiskäyttöä kehittämällä tilavarausjärjestelmää sekä kulkua tiloihin ja tiloissa (lukitusten avaaminen) käyttäjälähtöisesti. Tuusinfo vastaa tilojen varaamiseen liittyvistä käytännöistä ja opastaa hakuprosessissa. Hakuprosessiin kuuluvat myös neuvottelut, joissa kannattaa olla aktiivisesti mukana ja ilmaista mahdollisista tilavuorojen lisätarpeista. 

Kunnan omistuksessa on kymmeniä kiinteistöjä eri puolilla Tuusulaa. Iso osa kiinteistöistä on kovalla käytöllä, mutta osa tiloista on vajaakäytöllä tai tiloja ei käytetä lainkaan. Kunnan tavoitteena on kunnan omistamien tilojen käyttöasteen nostaminen ja tilojen mahdollisimman laaja yhteiskäyttö. Samaan aikaan pyritään luopumaan vajaakäyttöisistä tai käytöstä poistuneista kiinteistöistä. 

Kellokosken koulukampus on suunniteltu ja toteutettu palveluverkkosuunnitelman mukaisesti ratkaisuksi Kellokosken alueella koulun uusimisen tarpeeseen ja muun yhteiskäytön tarpeisiin. Monitoimitalon rakentamiselle ei ole edellä mainituista syistä toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. Paikallisen yhdistystoiminnan, nuorisotyön ja koulun tilapäisen toiminnan tarpeisiin tulee löytää ratkaisut koulukampuksen toiminnan, nykyisten tilojen ja yhteistoiminnan kehittämisen kautta. 

Tilojen yhteiskäyttö, vuorojen satunnaiset peruutukset ja silloin tällöin toimintaan nähden ahtaat nuorisotilat eivät ole peruste uuden monitoimitalon rakentamiseksi Kellokoskelle. Vuorojen hakuprosessia ja niihin liittyviä palveluita tulee kehittää ja vakiovuorojen perumista käyttää vain tarkoituksenmukaisesti. Yhteisten tilojen käyttö edellyttää kaikkien osapuolten joustamista. Mahdollisimman tehokas tilojen käyttö on yhteinen tavoite, johon kaikkien tulee sitoutua. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Kirsti Ruislehdon/Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 5.9.2022 § 112 tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun, jäsen Pirjo Lehtonen esitti poistettavaksi aloitevastauksen viimeisestä kappaleesta sanat "silloin tällöin". 

"Tilojen yhteiskäyttö, vuorojen satunnaiset peruutukset ja silloin tällöin toimintaan nähden ahtaat nuorisotilat eivät ole peruste uuden monitoimitalon rakentamiseksi Kellokoskelle. Vuorojen hakuprosessia ja niihin liittyviä palveluita tulee kehittää ja vakiovuorojen perumista käyttää vain tarkoituksenmukaisesti. Yhteisten tilojen käyttö edellyttää kaikkien osapuolten joustamista. Mahdollisimman tehokas tilojen käyttö on yhteinen tavoite, johon kaikkien tulee sitoutua."

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti jäsen Lehtosen muutosesityksen.

Päätös

Vastaus aloitteeseen:

Kellokoskella on asukkaiden käyttöön tarjolla kunnan omistamia tai hallinnoimia tiloja kouluilla ja päiväkodeissa, yhteisötiloissa, kirjastossa, nuorisotilassa ja liikuntapaikoilla sekä Roselius-säätön Kustaa-Aadolfissa. Näistä tiloista erityisesti Kellokosken koulukampus tarjoaa erilaisia harrastetiloja kuntalaisten käyttöön. Yleisesti tilojen käyttö on suunniteltu siten, että koulut käyttävät tiloja päivisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin ne ovat pääasiassa paikallisten yhdistysten käytössä. Kellokosken koulun tilojen iltapäivän ja illan käyttöä voidaan kehittää myös nuorisotilan näkökulmasta. 

Kunta pyrkii aktiivisesti vahvistamaan tilojen yhteiskäytön edellytyksiä. Tilojen yhteiskäytön mahdollisuuksien lisääntyessä ei tarvita omia tiloja eri toimijoille. Loppuvuodesta 2022 kunnan johtoryhmä hyväksyi uudistuvan palveluverkon yhteiskäytön pelisäännöt, joita tullaan soveltamaan myös olemassa olevan palveluverkon yhteiskäytössä. Tämän lisäksi kunta pyrkii helpottamaan tilojen yhteiskäyttöä kehittämällä tilavarausjärjestelmää sekä kulkua tiloihin ja tiloissa (lukitusten avaaminen) käyttäjälähtöisesti. Tuusinfo vastaa tilojen varaamiseen liittyvistä käytännöistä ja opastaa hakuprosessissa. Hakuprosessiin kuuluvat myös neuvottelut, joissa kannattaa olla aktiivisesti mukana ja ilmaista mahdollisista tilavuorojen lisätarpeista. 

Kunnan omistuksessa on kymmeniä kiinteistöjä eri puolilla Tuusulaa. Iso osa kiinteistöistä on kovalla käytöllä, mutta osa tiloista on vajaakäytöllä tai tiloja ei käytetä lainkaan. Kunnan tavoitteena on kunnan omistamien tilojen käyttöasteen nostaminen ja tilojen mahdollisimman laaja yhteiskäyttö. Samaan aikaan pyritään luopumaan vajaakäyttöisistä tai käytöstä poistuneista kiinteistöistä. 

Kellokosken koulukampus on suunniteltu ja toteutettu palveluverkkosuunnitelman mukaisesti ratkaisuksi Kellokosken alueella koulun uusimisen tarpeeseen ja muun yhteiskäytön tarpeisiin. Monitoimitalon rakentamiselle ei ole edellä mainituista syistä toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. Paikallisen yhdistystoiminnan, nuorisotyön ja koulun tilapäisen toiminnan tarpeisiin tulee löytää ratkaisut koulukampuksen toiminnan, nykyisten tilojen ja yhteistoiminnan kehittämisen kautta. 

Tilojen yhteiskäyttö, vuorojen satunnaiset peruutukset ja toimintaan nähden ahtaat nuorisotilat eivät ole peruste uuden monitoimitalon rakentamiseksi Kellokoskelle. Vuorojen hakuprosessia ja niihin liittyviä palveluita tulee kehittää ja vakiovuorojen perumista käyttää vain tarkoituksenmukaisesti. Yhteisten tilojen käyttö edellyttää kaikkien osapuolten joustamista. Mahdollisimman tehokas tilojen käyttö on yhteinen tavoite, johon kaikkien tulee sitoutua. 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti

  • hyväksyä yllä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Kirsti Ruislehdon/Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 5.9.2022 § 112 tulleen käsitellyksi.

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Kirsti Ruislehdon / Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 5.9.2022 § 112 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Kirsti Ruislehdon / Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 5.9.2022 § 112 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, Kirsti Ruislehto esitti seuraavan palautusesityksen:

"Vastauksessa on lähdetty ajatuksesta, että Kellokosken koulu ratkaisee erilaisten harrastusten tilatarpeet sekä myös sisäliikuntatarpeet. Ajatus, että koulu on kylän yhteinen olohuone, on kaunis ja kaikin puolin kannatettava, mutta haasteita riittää. 

Jotta koulut laajasti soveltuisivat järjestöjen monipuoliseen käyttöön, tulee tämä ottaa huomioon jo alunperin koulua ja sen tiloja suunniteltaessa. Vanhan koulun kohdalla ongelmia on runsaasti. Järjestöjen tarpeet ovat hyvin erilaisia. Pelkkä luokkatila harvoin riittää. 

Tilatarpeisiin vaikuttavat merkittävästi toiminnan edellyttämät materiaalit/välineet ja niiden asianmukainen säilyttäminen koululla lukituissa tiloissa. Tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Jostain syystä kunta tuntee järjestöjen tilatarpeet ilmeisen heikosti huolimatta siitä, että jo valtuustokauden alussa vuosille 2021-2025 laadittiin järjestösuunnitelma, jossa järjestöjen toiminnan ongelmat on hyvin kuvattu mm. juuri tilojen osalta. 

Kirkonkylän koulun rakentaminen on jo pitkällä ja nyt siellä pohditaan kuumeisestii tätä laajempaa tilojen käyttöä, joka Kellokosken koulun kohdalla epäonnistui. Otettiinko tämä laaja yhteiskäyttö riittävällä tasolla huomioon jo Kirkonkylän koulun suunnitteluvaiheessa? Toivottavasti otettiin ja nimenomaan yhteistyössä järjestöjen kanssa. 

Pari esimerkkiä järjestöjen haasteista Kellokoskella: 
Partiolaiset ovat Kellokosken koululla ikkunattomassa koulun varastotilassa alakerrassa (tila maan alla). Tila on kyllä sopivan kokoinen ja kaappejakin saatiin tarpeeksi. Ongelmia kuitenkin on. 

  1. Vessat ovat yläkerrassa ja ne ovat lukossa. Ohjaajan pitää käydä päästämässä lapsi/lapset vessaan. 
  2. Keittiötä/vesipistettä ei ole. Kirnun avain pitää hakea etukäteen kouluisännältä. Mitään ex-tempore keittiöjuttuja ei voi tehdä. 
  3. Koulu käyttää myös varastotilaa luokkatilana siten, että partiolaisten tarvikkeet ovat levällään pöydillä. Sovittu, että opettaja aina silloin läsnä, näin ei kuitenkaan aina ole. Onneksi hävikkiä tai ilkivaltaa ei ole ollut. 

Martat ovat kiitollisia siitä, että saavat käyttää koulun opetuskeittiön tilaa. 
Ongelmana on kuitenkin toimintaan tarvittavien materiaalien säilytystilojen puute. Markkinatapahtumissa tarvitaan esim. pöytiä, joita kuljetetaan ja säilytetään jäsenten autojen tavarasäiliöissä. Telttaa Martat eivät voi hankkia, koska sille ei ole säilytyspaikkaa. Säilytystilojen puutteen vuoksi Martat eivät voi laajentaa toimintaansa.   

Sisäliikuntatilat / Monitoimitalo 
Liikuntapuolella haaste Kellokoskella on päiväkäyttöön soveltuvista sisäliikuntatiloista. Näitä tarvitsevat erityisesti kotona lapsiensa kanssa olevat huoltajat sekä ikääntyneet. Näille ryhmille eivät sovi koulun liikuntatilat, jotka ovat päivisin koulun käytössä. Nämä ryhmät eivät lähde liikkeelle kylälle enää pimeän aikaan. 

Ikääntyneet käyvät mielellään kuntosaleilla, mutta kynnykseksi nousee usein pienistä eläkkeistä maksettavat kuntosalimaksut. Lihaskunnon ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta ikääntyneiden kuntosaleilla käynti on enemmän kuin 
suotavaa. Monitoimitalossa voisi olla tällainen matalan kynnyksen kuntosali kunnan ylläpitämänä. Kunnan tulee edistää erilaisten ryhmien hyvinvointia myös liikunnan saralla. 
Hyvinvointisuunnitelma 2021-2025: Panostamme ikäihmisten hyvinvointiin, terveyden edistämiseen sekä heille suunnattuihin palveluihin 

Nuorisotilat / Monitoimitalo 
Vastauksessa todetaan, että “Kellokosken koulun tilojen iltapäivän ja illan käyttöä voidaan kehittää myös nuorisotilan näkökulmasta”. Miten tämä onnistuu, kun koulun laajennuksen ja remontoinnin sekä kirjaston remontoinnin yhteydessä se ei onnistunut mitenkään? Kirjasto havitteli nuorisotilaa omaan toimintaansa. 

Nuorkan sijainti uudessa monitoimitalossa mahdollistaisi nuorille muutakin toimintaa kuin biljardin, pingiksen ja pleikan pelaamisen, jotka nyt vievät ahtaan Nuorkan tilasta leijonanosan. Jos Nuorkka olisi Monitoimitalossa, niin nuorille voisi tarjota siellä myös liikuntamahdollisuuksia: koripalloa/lentopalloa/sählyä yms. Nuoret tunnetusti harrastavat liian vähän liikuntaa ja tällainen Nuorkan yhteydessä oleva liikuntatila edistäisi nuorten hyvinvointia ja terveyttä. 

Kellokosken Nuorkan tilat riittävät tänä päivänä juuri ja juuri sen porukan käyttöön joka siellä nyt käy. Jos kävijöitä tulisi vähänkin enemmän niin seinät tulevat sielläkin vastaan. Olen kuullut nuorilta, etteivät he käy siellä kun tila on liian pieni. Tyttöjä ei Nuorkalla käy, ilmeisesti siellä ei heille ole mitään tarjolla. Kellokoskella nuoret hengailevat ulkona ja erityisesti Roinilan alueella ja valitettavasti tekevät ilkivaltaa ja häiriökäyttäytyvät eri tavoin. Nuorkalle ei kannatakaan heitä houkutella, koska ahdas tila ei riitä yhtään nykyistä isommalle porukalle. 

Kirjaston lisätilatarve 
Kirjasto järjestää paljon erilaisia tapahtumia niin päivisin kuin iltaisinkin. 
Tapahtumissa seinät tulevat vastaan. Mikäli Nuorkka siirtyisi uuteen monitoimitaloon vapautuisivat sen tilat kirjaston käyttöön. Lisätila tulee kirjastolle suureen tarpeeseen.   

Kunta teki Kellokosken kirjastoon remontin ja hieno omatoimikirjasto saatiin. Remontin yhteydessä ei kyetty kirjastoon toteuttamaan ns. hiljaista tilaa opiskelijoita varten, joka ilman muuta siellä pitäisi olla. Se saataisiin, jos Nuorkka siirtyisi Monitoimitaloon. 

Aloitteeseen annettu vastaus ei tyydytä 
Aloitteeseen annettu vastaus ei tyydytä, koska siinä ei ole lainkaan paneuduttu asiaan. Väite, että Patruuna-salin vuorojen peruutukset ovat satunnaisia, on väärä. Ne toistuvat säännönmukaisesti yo-kirjoitusten aikana joka kevät ja syksy. Sen vuoksi sali onkin huono viikoittain tapahtuvan liikuntaryhmän kannalta. 

Kunnan ja yhtäkaikki Keusotenkin pitää tehdä hyvää yhteistyötä 3. sektorin kanssa, jotta kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä kyettäisiin edistämään hyvinvointisuunnitelmassa ajatellulla tavalla. Järjestösuunnitelmaa laadittaessa järjestöjen suurimmaksi ongelmaksi nostettiin tarkoitukseen soveltuvien toimitilojan puute. 

Palautusesitys 
Esitän, että aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja että siinä selvitetään miten Kellokosken Monitoimitalolla voitaisiin ratkaista 

  • nuorisotilan riittävät tarpeet Kellokoskella, 
  • päiväsaikaan tapahtuvan sisäliikunnan tilatarpeet ja 
  • eri järjestöjen asianmukaisten harraste- ja toimintatilojen tarpeet, jotka nykyisissä tiloissa toimivat huonosti." 

Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa aloitteen uudelleen valmisteltavaksi. 

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Mika Savola, kiinteistönhoitopäällikkö, mika.savola@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen: 

Kellokosken alueella liikuntaharrastuksiin ja erilaisten paikallisten yhteisöjen toiminnan tiloiksi on tehty palveluverkkosuunnitelmassa määritellyllä tavalla Kellokosken koulu. Aiemman aloitevastauksen mukaisesti Kellokosken monitoimitalon rakentamiselle ei ole toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. 

Nuorisotila on kooltaan pienehkö, mutta isompi nuorisotila ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ratkaisemista vaativa akuutti asia. Toimintaa pystytään toteuttamaan olemassa olevissa tiloissa. Lisäneliöiden tarve nuorisotalolla tulee myöhemmin ratkaista laajentamalla nykyisiä tiloja. Nuorisotyöntekijät pystyvät hyödyntämään koulun tiloja tarvittaessa nuorisotalon ulkopuolisessa toiminnassa, tavoitteena on kuitenkin ensisijaisesti pitää nuorisotila auki sovittuina aikoina.  

Kellokosken koulukampuksen tilat, alueen muut yhteisötilat ja kaikkien tilojen yhteiskäytön edellytysten parantaminen ovat niitä ratkaisuja, joita tällä hetkellä on mahdollista kehittää. Alueen yhteisötiloista Kustaa Aadolfin yhteiset oleskelutilat ruokasali ja keittiö ovat nykyään myös yhteisötiloja ja veloituksetta varattavissa eri toimijoiden käyttöön. Nämä tilat osaltaan monipuolistavat alueen tarjontaa yhteisöille. 

Kellokosken koulun rehtorin kanssa on keskusteltu marraskuussa 2023 koulun tilojen tämänhetkisestä yhteiskäytöstä. Kuluvan lukuvuoden aikana koulutilojen yhteiskäytön asioissa koululle ei ole tullut yhteydenottoja toimimattomista tilakäytänteistä. Kellokosken kouluyhteisössä on avoin ja vuorovaikutukseen tähtäävä suhtautuminen tilojen yhteiskäytön edellytysten parantamiseksi. Yhteydenottojen tullessa ratkaisuja on kyetty löytämään yhdessä toimijoiden kanssa. Yhteiskäytön kysymyksissä paras väylä käytänteiden kehittämiseksi on keskustelu. 

Koulutilojen yhteiskäytössä päiväsaikaisen sisäliikunnan osalta voidaan vuoden mittaan tarkastella liikuntasalien käyttöä ja mahdollisia vapaita tunteja myös kesken koulun lukuvuotta ja järjestöjen/seurojen/yhteisöjen toimintakautta. Elo-lokakuun aikana koulun liikuntatuntien toteutuksessa pääpaino on ulkona liikkumisessa. Tästä syystä jaksottaisten, lyhyempien vuorojen jakamisella voisi olla mahdollista saada liikuntasaleista lisävuoroja paikallisten yhteisöjen käyttöön tuona ajanjaksona. Loka-huhtikuussa taas koulun oma liikuntasalin tilatarve on suurimmillaan säiden heikentäessä ulkona liikkumisen mahdollisuuksia. Lyhytaikaisia liikuntasalijaksoja muutamiin kellonaikoihin päivällä voi olla mahdollista saada käyttöön myös talvella, esimerkiksi luistelujäiden ollessa kunnossa. Tällaiset lyhyet jaksot ovat kuitenkin riippuvaisia säästä, ja ne pystytään luovuttamaan muuhun kuin koulun käyttöön vain melko lyhyellä varoajalla. 

Yhteisöjen omien tavaroiden säilyttäminen Kellokosken koululla ja muissa yhteisötiloissa on kokemusten mukaan haastavaa. Tietyn oman, pysyvän paikan osoittamista ja varaamista tilojen ja säilytyspaikkojen osalta on vaikeaa pysyväisluonteisesti vuodesta toiseen ratkaista. Irtokalustuksella on mahdollista osittain helpottaa yhteisöjen pienten tavaroiden säilytystarvetta koululla, mutta isojen tavaramäärien säilyttämistä koulun tiloissa ei voida tarjota.   

Koulukampuksen tilojen iltakäytön koetut haasteet voivat liittyä mm. pitkiin sulkuaikoihin, esimerkiksi koulun joulu- tai kesäloman yhteydessä. Joulu- ja kesäloman aikaiset tilojen kiinnipitäminen johtuu siitä, ettei tiloille ole ollut näinä aikoina käyttöä. Sulkujen aikana on tehty kiinteistöjen laajoja huoltoja kuten ilmanvaihdon puhdistusta ja säätöä tai tilamuutoksia ja korjauksia. Mikäli jatkossa tiloille, esimerkiksi liikuntasalille, on käyttöä joulu- ja kesälomien aikana, voidaan käyttöä myös näinä aikoina yhdessä käyttäjien kanssa pohtia huomioiden ja varmistuen kuitenkin tilojen pääkäyttäjien häiriötön toiminta.  

Vuorojen hakuprosessi toimii tällä hetkellä sujuvasti ja siihen liittyviä palveluita tarkastellaan vuosittain. Vakiovuorojen perumista on käytetty vain välttämättömissä tilanteissa. Yhteisten tilojen käyttö ja tilankäytön kehittäminen onnistuvat parhaiten vuorovaikutuksen ja avoimen yhteistyön keinoin.  

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Kirsti Ruislehdon/Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 5.9.2022 § 112 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Mika Savola, kiinteistönhoitopäällikkö, mika.savola@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen
  • katsoa Kirsti Ruislehdon/Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän 5.9.2022 § 112 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.