§ 58 Kiinteistön vuokraaminen, Pellavamäki, Etelä-Tuusula

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-656

Päätöspäivämäärä

22.3.2024

Päätöksen tekijä

Maankäyttöpäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta: maankäyttö ja rakentaminen

Kuvaus

Pellavamäki -nimiseltä asemakaava-alueelta on ollut haettavana omakotitontteja tarjouskilpailulla 1.2.2024 lähtien. Asianosaiset ovat jättäneet tarjouksen haussa olleeseen omakotitonttiin.

Kunnanvaltuusto on 14.11.2022 § 136 päättänyt asettaa Pellavamäki -nimisen asemakaava-alueen AO-tonttien pohjahinnoiksi 425 euroa/k-m2 ja vuotuiseksi vuokraksi 5 % kauppahinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii. Samalla on päätetty, että tontin varaamisesta tulee suorittaa varausmaksua 1.000 euroa, joka hyvitetään lopullisen luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä. Mikäli varaus peruuntuu rakennuspaikan varauksen saajan toimesta, varausmaksua ei palauteta.

Haussa olleen kiinteistön 858-8-***** pinta-ala on noin 873 m² ja rakennusoikeus 218 k-m². Kiinteistön pohjahinta on 92.650 euroa. Asianosaiset ovat jättäneet kiinteistöstä tarjouksen, joka on 94.001 euroa. Kiinteistöstä ei jätetty muista tarjouksia. Tarjottu hinta ylittää kiinteistön pohjahinnan. Asianosaiset ilmoittaneet vuokraavansa kiinteistön. Tarjouksen mukainen vuosivuokra kiinteistölle on 4.700 euroa ja myyntihinta 94.001 euroa.

Kiinteistön vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä kunta perii kiinteistöä koskevat rasitesopimuksen mukaiset kustannukset 8.800,80 euroa.

Kunta hakee vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti vuokralaisen nimiin ja kustannuksella vuokraoikeuden kirjaamista Maanmittauslaitokselta sekä kunnalle vuokranmaksun vakuudeksi kiinnitetyn panttikirjan, joka on suuruudeltaan viisi kertaa vuosivuokra. Kunta perii toimenpiteestä 250 e + alv 24 % palkkion.

Kiinteistönmuodostuskulut 1.060 euroa peritään vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Vuokrasopimus on mahdollista tehdä sähköisesti kiinteistövaihdannan palvelussa. Vuokralainen vastaa palvelun asiointimaksusta.

Lisätiedot: tontti-insinööri Henrik Virta p. 040 314 3545

Päätös

Päätän, että

  • Tuusulan kunta vuokraa 50 vuodeksi Pellavamäki -nimiseltä asemakaava-alueelta Etelä-Tuusulasta kiinteistön 858-8-***** 4.700 euron vuosivuokralla ja muutoin vuokrasopimuksessa tarkemmin määritellyin ehdoin.
  • Kiinteistön vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä kunta perii kiinteistöä koskevat rasitesopimuksen mukaiset kustannukset 8.800,80 euroa.
  • varausmaksu 1.000 euroa tulee maksaa laskua vastaan 30.4.2024 mennessä. Varausmaksua ei palauteta, mutta se luetaan osaksi vuokranmaksua. Ellei varausmaksua ole maksettu eräpäivään mennessä, tämä päätös raukeaa.
  • tämä päätös on voimassa 31.8.2024 saakka. Mikäli sopimusta ei ole päätöksen voimassaoloaikana allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.

Allekirjoitus

Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö

Organisaatiotieto

Maankäyttö ja paikkatieto