§ 1 Vaalisermien paikat Tuusulassa 1.4.2024 alkaen

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2024-704

Päätöspäivämäärä

2.4.2024

Päätöksen tekijä

Kunnossapitopäällikkö

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, erityiset toimivaltuudet; yhdyskuntatekniikka

Kuvaus

Vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla kulloistenkin vaalien osalta kunnanhallituksen erillisen päätöksen mukaisesti. Kunta asentaa vaalimainostelineet eli vaalisermit liitekarttaan merkittyihin paikkoihin siten, että sermit ovat käytettävissä kunnanhallituksen ilmoittamana päivänä ja sermit poistetaan viikon kuluttua vaaleista.

Päätös

Päätän, että

  • vaalien ulkomainostelineet pystytetään liitteen mukaisesti 10 paikkaan
  • kullekin ryhmälle on varattu mainosruutu (luettuna vasemmalta oikalle), joka määräytyy samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä
  • puolueet / ryhmät hankkivat ja asentavat taustalevyt ja julisteet telineisiin itse
  • telineiden pystytyksestä vastaa katujen kunnossapitoyksikkö siten, että mainonta voi alkaa kunnanhallituksen ilmoittamana päivänä ja telineet poistetaan viikon kuluttua vaaleista
  • puolueiden / ryhmien tulee poistaa asentamansa taustalevyt ja julisteet telineistä viikon kuluttua vaalien jälkeen, muussa tapauksessa taustalevyt ja julisteet hävitetään.

Allekirjoitus

Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö

Organisaatiotieto

Kasvu ja ympäristö