TUUDno-2024-649
Tuusulan kunnanvaltuuston 10.12.2018 § 150 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan yhdyskuntatekniikan päällikkö päättää suunnitteluhankinnoista, joiden arvo on enintään 100 000 euroa.
Esittely ja hankinnan kohde
Rykmentinpuiston kampuksen rakentumisen myötä on tullut tarve toteuttaa kevyenliikenteen yhteys koulukampuksen ja Tuusulan urheilukeskuksen välille. Yhteytenä tullaan käyttämään pääosin olemassa olevaa varuskunnanaikaista reittipohjaa. Reitin eteläosassa, rakennettavan monitoimihallin läheisyydessä, reitti risteää latureitin kanssa. Tälle risteämälle on tarpeen toteuttaa alikulkusilta, jotta hiihtäjät ja kevytliikenne eivät risteä samassa tasossa. Silta pyritään sijoittamaan niin, ettei tarvita maakaasu- eikä kaukolämpöputkien siirtoja.
A-Insinöörit Civil Oy on laatinut Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikan pyynnöstä 21.3.2024 tarjouksen koskien urheilukeskuksen sillan rakentamissuunnittelua. Tarjous on laadittu puhelimitse käydyn tarjouspyyntöneuvottelun perustella. Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia 1397/2016 (hankintalaki). Hankinnan arvo ei ylitä hankintalain 25 §:ssä ilmoitettua kansallista kynnysarvoa.
Tarjouksen kokonaispalkkio on 52 500,00 €, alv 0%.
Työssä noudatetaan Tuusulan kunnan yhdyskuntatekniikan suunnittelu-ja rakennuttamispalveluiden dynaamisen hankintajärjestelmän 2020-2022 yleisiä sopimusehtoja (DPS). Asian kiireellisyyden vuoksi tarjous pyydettiin vain yhdeltä toimijalta. A-insinöörit Civil Oy:llä tiedettiin olevan osaamista ja resursseja toimeksiannon suorittamiseen.
Sopimuksen voimaantulo
Hankintapäätöksen tiedoksianto ei merkitse sopimuksen syntymistä. Valitun tarjoajan kanssa tehdään erillinen kirjallinen toimeksiantosopimus, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.
Lisätiedot: Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi
Liitteet:
· Tarjous, Urheilukeskuksen sillan rakentamissuunnitelma, A-Insinöörit Civil Oy, 21.3.2024
Päätän hyväksyä A-insinöörit Civil Oy:n tarjouksen koskien urheilukeskuksen sillan rakentamissuunnittelua. Suunnittelun kokonaispalkkio on 52 500,00 €, alv 0%.