TUUDno-2024-189
Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivaltuudet henkilöstöasioissa.
Määräaikaisuuden peruste: sijaisuus.
Henkilöstöjohtajan hyväksymä rekrytointilupa: 04.01.2024
Vapaa-aikapalveluiden palvelualueella, alueellisen nuorisotyön palveluyksikössä on vapautunut määräaikainen nuoriso-ohjaajan tehtävä ajalle 5.2.-12.9.2024. Rekrytointilupa uuden henkilön rekrytoimiseksi on saatu 04.01.2024 henkilöstöjohtajan päätöksellä.
Tehtävä on ollut julkisesti haettavana määräaikaista täyttämistä varten ajalla 09.01.-23.01.2024 kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) sekä Rekrytointi.com -verkkosivuilla.
Kelpoisuusvaatimuksena on alalle soveltuva korkeakoulututkinto (esim. sosionomi, yhteisöpedagogi) tai ammatillinen perustutkinto (nuoriso- ja yhteisöohjaaja).
Määräaikaan mennessä tehtävään haki kuusi hakijaa, joista kelpoisuusehdot täyttäviä oli kaksi. Nuorisotyön päällikkö Piia Helin ja nuoriso-ohjaaja Siru Sydänmeri haastattelivat hakijoista *****, muut kutsutuista eivät saapuneet haastatteluun.
Hakemusten ja haastattelun pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella alueellisen nuorisotyön päällikkö Piia Helin esittää tehtävään valittavaksi nuoriso- ja yhteisöohjaaja *****. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Hyrylän tiimi.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sekä Tuusulan kunnan palkkahinnoittelun 02VAP060 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2503,04 €/kk. Tämän lisäksi mahdollisesti maksetaan KVTES:n mukainen kokemuslisä erillisen hakemuksen perusteella.
Tehtävän noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Päätän alueellisen nuorisotyön päällikkö Piia Helinin esityksestä, että