Valmistelija
Kirsi Kurtti, kunnanlakimies, kirsi.kurtti@tuusula.fi
Perustelut
Tasavallan presidentin vaali toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.-23.1.2024. Jos 28.1.2018 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.-6.2.2024.
Vaalilain 15.1 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
- kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
- laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.
Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski-läntisen, Hyrylän, Vaunukaankaan, Lepolan ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa. Edellä mainitut vaalilautakunnat käyttävät myös sähköistä tuloslaskentajärjestelmää.
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat seuraavat puoluerekisteriin merkityt puolueet:
Kansallinen Kokoomus r.p.
Perussuomalaiset r.p.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
Suomen Keskusta r.p.
Vihreä liitto r.p
Vasemmistoliitto r.p
Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
Liike Nyt r.p.
Vapauden liitto r.p.
Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p.
Valta kuuluu kansalle r.p
Kristallipuolue r.p.
Eläinoikeuspuolue r.p.
Piraattipuolue r.p
Suomen Kommunistinen Puolue r.p
Sinimusta Liike r.p.
Korjausliike r.p.
Feministinen puolue r.p
Kansalaisliitto r.p.
Em. puolueilta on tiedusteltu halukkuutta nimetä edustajia vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. Tiedustelu on lähetetty myös Tuusulan Puolesta ry:lle. Tuusulan kunnan äänestysaluejako on seuraava:
- Kirkonkylä
- Rusutjärvi
- Paijala
- Tuomala
- Ruotsinkylä
- Jokela
- Vanhakylä
- Kellokoski-läntinen
- Hyrylä
- Vaunukangas
- Riihikallio I
- Lepola
- Riihikallio II
- Hyökkälä
- Kellokoski-itäinen
Vaalitoimikuntia on Tuusulassa asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten.
Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan varajäseniä on oltava vähintään kolme, mutta tarkoituksenmukaista olisi, että ainakin suurimmissa äänestysalueissa (Kirkonkylä, Jokela, Hyrylä, Vaunukangas, Riihikallio I, Lepola, Riihikallio II ja Hyökkälä) vaalilautakunnan varajäseniä olisi viisi. Varajäsenet kutsutaan mm. suorittamaan tuloslaskentaa.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäseniksi ja varajäseniksi on valittava sekä miehiä että naisia. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava kumpiakin vähintään 40 %.
Kokouskäsittely
Käsittelyn aikana esittelijä muutti pohjaehdotusta siten, että pohjaehdotukseen muutettiin kolmen varajäsenen osalta, muutokset huomioitu pöytäkirjan liitteessä.