Perustelut
Tuusulan kunta ja vesihuoltoliikelaitos on tukenut Nummismäen vesiosuuskunnan vesihuoltoverkostojen rakentamista keskitetyn vesihuollon mahdollistamiseksi haja-asutusalueelle päätöksellään TL §148/16.11.2010 vesihuoltoliikelaitos §21/22.5.2014 ja §22/27.5.2021
Nummismäen vesiosuuskunta (myöhemmin Osuuskunta) on toimittanut 17.9.2023 esityksen toimintansa luovuttamisesta Tuusulan vesihuoltoliikelaitokselle (myöhemmin Laitos) 1.1.2024 alkaen. Osuuskunta ja Laitos ovat yhteistyössä laatineet kauppakirjaehdotuksen verkoston ja liiketoiminnan siirrosta. Kauppakirjan allekirjoittaa osuuskunnan hallitus. Tuusulan puolelta asia tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Osuuskuntaan on liittynyt 50 kiintiestöä ja vesihuoltopalveluita käyttää 40 kiinteistöä. Osuuskunnalta siirtyvää runkovesijohtoa on n. 5,6 km ja samoin runkojätevesijohtoa n. 5,6 km. Verkosto on rakennettu kolmessa osassa, pääosin vuonna 2011. Yhdistyminen esitetään tapahtuvaksi 1.1.2024. Siirtymisestä tulee sopia sitovasti ennen siirron voimaantuloa, ja jotta aikataulu on mahdollinen, kauppakirja Tuusulan Kunnan ja Osuuskunnan kesken on allekirjoitettava ennen joulukuun loppua.
Laitos on laskuttanut osuuskuntaa yhtenä asiakkaana, joten mm. perusmaksujakin on laskutettu vain yhdestä liittymästä. Muutoksen myötä jokaisesta liittyjästä tulee suoraan laitoksen asiakas ja he maksavat kulloinkin voimassa olevat taksan mukaiset laskut.
Liiketoimintakaupassa Osuuskunnalta ei siirry pankkilainaa eikä muita velkoja laitoksen vastattavaksi. Kauppahinta on 1 euro. Verkoston tasearvo 31.12.2022 oli 116 532,52€. Kohteeseen ei ole tiedossa korjausvelkaa. Kaupan muut vaikutukset Osuuskunnan asiakassopimusten liittymisehdot sekä sopimusehdot noudattavat Laitoksen käytäntöjä. Osuuskunta on hankkinut maanomistajilta johtojen sijoitussopimukset, jotka siirtyvät kaupassa Laitokselle, ja joista ei aiheudu Laitokselle korvausvelvoitteita. Kiinteistökohtaiset jätevedenpumppaamot ovat jo nykyisin kiinteistöjen omaisuutta. Laitos toimittaa Osuuskunnan asiakkaille Laitoksen sopimusmalliin päivitetyt liittymissopimukset, niihin liitetyt liitoskohtailmoitukset, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot ennen omaisuuden siirtoa. Osuuskunta purkaa osuuskunnan kaupan voimaan tulon jälkeen.
Lisätiedot: Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, puh. 040 314 3563
Ehdotus
Esittelijä
-
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi
Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että
KUNNANHALLITUS päättää
- hyväksyä Nummismäen vesiosuuskunnan verkoston ja liiketoiminnan siirtämisen Tuusulan vesihuoltoliikelaitokselle liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin
- oikeuttaa allekirjoittajat tekemään vähäisiä tarkistuksia kauppakirjaan ennen sen allekirjoittamista, sillä edellytyksellä, että tarkistukset eivät vaikuta kauppahintaan tai verkoston ja liiketoiminnan siirtoajankohtaan.
Lisäksi Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.