§ 16 Talous- ja kehittämispäällikön virkasuhteen irtisanominen

TUUDno-2023-2327

Päätöspäivämäärä

10.11.2023

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivalta henkilöstöasioissa.

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003)

Kuvaus

Henkilöstöjohtaja, vs. yhteisten palveluiden toimialuejohtaja irtisanoi 19.10.2023 Tuusulan kunnan hallintosäännön henkilöstöasioiden toimivaltuuksien sekä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 35 §:n perusteella talous- ja kehittämispäällikkö ***** virkasuhteen päättymään 20.12.2023 kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 40 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista kahden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Työntekovelvoite on kaksi (2) viikkoa. Viimeinen työpäivä on 3.11.2023.

Talous- ja kehittämispäällikölle on varattu mahdollisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 43 §:n mukaisesti. Palvelussuhteen päättämismenettely on aloitettu 18.10.2023 pidetyllä kuulemistilaisuudella.

Virkasuhteen irtisanomisen perusteena on viranhaltijan alisuoriutuminen, työtehtävien laiminlyönti ja huolimattomuus työtehtävien suorittamisessa sekä työnantajan ohjeiden noudattamatta jättäminen. Viranhaltijasta johtuvana asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 17 §:n 1 mom. mukaan viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

Työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole asiallinen ja painava. Tällaisena syynä voidaan pitää virkasuhteesta, laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 35 § 1 mom.).

Viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 35 § 3 mom.).

Työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla viranhaltija muuhun virkasuhteeseen (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 35 § 4 mom.).

Viranhaltijalle on järjestetty kuulemistilaisuus kesäkuussa 2023 jonka jälkeen hänelle on annettu varoitus 30.6.2023.

Työnantaja katsoo, että talous- ja kehittämispäällikkö on syyllistynyt virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakaviin rikkomisiin ja laiminlyönteihin ja ettei hän ole hoitanut virkaansa kuuluvia tehtäviä asianmukaisesti. Työnantajan näkemyksen mukaan virantoimitusvelvollisuuden laiminlyönti ilmenee yksittäisten virkatehtäviin kuuluvien tehtävien täyttämättä jättämisenä, ilmeisenä huolimattomuutena työssä sekä virkatehtävien puutteellisen hoitamisena. Selvitys irtisanomisen perusteista on annettu kuulemistilaisuudessa 18.10.2023.

Työnantajalla on kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 35 §:n 1 momentissa tarkoitettu asiallinen ja painava syy irtisanoa talous- ja kehittämispäällikön virkasuhde. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettu huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 35 §:n 4 momentin mukaisesti työnantaja on harkinnut Irtisanomisen vaihtoehtona mahdollisuutta sijoittaa viranhaltija muuhun virkasuhteeseen. Tällaista muuta virkasuhdetta tai tehtävää ei ole kunnassa täyttämättä eikä mahdollisuutta käytetä.

Päätös

Päätän

  • Irtisanoa talous- ja kehittämispäällikkö ***** virkasuhteen päättymään 20.12.2023.
  • Irtisanomisessa noudatetaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 40 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista kahden kuukauden irtisanomisaikaa.
  • Työntekovelvoite on kaksi (2) viikkoa.
  • Viimeinen työpäivä on 3.11.2023.

Allekirjoitus

Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, vs. yhteisten palveluiden toimialuejohtaja

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut ja kohdennettu asiakastyö