Perustelut
Perustelut
Hyrylässä sijaitsevaa Tuusulan urheilukeskusta kehitetään lähivuosina voimakkaasti kuntastrategian linjausten mukaisesti. Kunta kehittää urheilukeskusta tiiviissä yhteistyössä urheiluseurojen ja alueella toimivien tytäryhtiöidensä kanssa. Urheilukeskuksen palveluita käyttää vuodessa yli 500 000 henkilöä. Kunta omistaa urheilukeskuksen liikuntapaikat- ja tilat osin suoraan sekä osin kahden tytäryhtiönsä kautta (Tuusulan Urheilukeskus Oy ja Tuusulan Jäähalli Oy).
Alueelle rakennetaan uusi monitoimihallikokonaisuus. Rakentamisen on määrä käynnistyä joulukuussa 2023. Uuden monitoimihallin on suunniteltu valmistuvan tammikuussa 2025, ennen Rykmentinpuiston koulukeskuksen valmistumista. Rykmentinpuiston yhtenäiskouluun rakennetaan 600m² liikuntasali (tarve 1200m²) ja Monioon (600m² liikuntasali (tarve 900m²). Monitoimihalliin rakennettava liikuntahalli kattaa tarvittavat lisäneliöt, jolloin koulujen investoinneissa ja käyttötaloudessa saavutetaan säästöjä.
Tuusulan kunnan tytäryhtiö Tuusulan Urheilukeskus Oy (myöhemmin "Yhtiö") toteuttaa monitoimihallihankkeen. Yhtiö on solminut monitoimihallin rakentamisesta urakkasopimuksen Tekova Oy:n kanssa. Rakentaminen toteutetaan KVR-urakkana. Kiinteä urakkahinta on 12 106 000 euroa (alv. 0%). Muutos- ja lisätyövaraukset huomioon ottaen rakennusinvestoinnin kustannusarvio on 12,6 milj. euroa. Hankkeen kokoinakustannusarvio nousee noin 14 milj. euroon kun mukaan lasketaan monitoimihallin tekonurmi (n. 400 000 euroa), maanpinnan korotus 22 000 m3 (150 000–400 000 euroa) sekä keittiö, kuntosali, kalustukset, infra ja valvonta.
Yhtiön talous on kehittynyt kuluvana vuonna suunnitelmien mukaan. Yhtiön rullaava 12 kuukauden (8/2022 8/2023) liikevaihto oli 1,1 milj. euroa ja tulos oli - 46 teuroa. Kauden tulosta rasittivat tulojen jaksotukset sekä alkuvuoden aikana vallinnut korkea sähkön hinta.Yhtiö ennakoi kuluvan tilikauden liikevaihdon asettuvan noin 1,1 milj. euroon ja tuloksen ennakoidaan asettuvan nollatasoon tai lievästi negatiiviseksi. Yhtiö ennakoi vuoden 2024 tuloksen painuvan tappiolliseksi (noin - 0,3 milj euroa) rakennusaikaisten kustannusten sekä sisäjalkapallotilojen puuttumisen vuoksi. Mikäli monitoimihalli valmistuu suunnitellussa aikataulussa tammikuussa 2025, on yhtiöllä edellytykset päästä lähelle nollatulosta vuonna 2025 ja saavuttaa noin 0,1 milj. euron positiivinen tulos vuonna 2026.
Investointi on määrä rahoittaa pääosin vieraalla pääomalla. Rahoitus koostuu 12,0 milj. euron lainasta, 1,5 milj. euron oman pääoman ehtoisesta rahoituksesta sekä 0,75 milj. euron OKM:n avustuksesta. Monitoimihalli-investoinnin rahoitusjärjestelyt päätettiin kunnan osalta valtuustossa 20.6.2022 §83 ja monitoimihallin hankesuunnitelma saatiin valmiiksi vuoden 2022 aikana. Tarkoituksena on, että kunta pääomittaa yhtiötä riittävän vakavaraisuuden varmistamiseksi. Yhtiön oma pääoma nousisi osakeannin jälkeen noin 1,9 milj. euroon.
Tuusulan Urheilukeskus Oy:n hallitus on tehnyt 6.10.2023 kokouksessaan esityksen yhtiökokoukselle osakeannista. Osakeannin tarkoituksena on toteuttaa rahoituksen hankinta yhtiölle monitoimihalli-investointia varten. Osakeanti määrältään 1,5 milj. euroa toteutetaan tavallisena osakeantina siten, että uusia osakkeita tarjotaan merkittäväksi kaikille yhtiön osakkeenomistajille aiemman omistusosuutensa suhteessa. Tämän jälkeen toteutetaan toissijainen merkintäoikeus, jonka tarkoituksena on, että Tuusulan kunta merkitsee loput merkitsemättä jääneet osakkeet.
BDO Oy on Tuusulan Urheilukeskus Oy:n toimeksiannosta antanut osakeannin toteuttamiseen liittyvää neuvontaa ja ohjeistanut asiakirjojen laadinnassa. Yhtiössä on useita osakkaita, joten osakeanti tulee toteuttaa huolellisesti ja huomioiden osakeyhtiölain vähemmistöä suojaavat tietojensaanti- yms. määräykset. Tuusulan kunta antaa Tuusulan Urheilukeskus Oy:lle omistajaohjausta osakeannin ehdoista, kuten osakkeiden merkintähinnasta ja merkittävästä osakemäärästä.
Merkittäväksi annettaisiin enintään 2 208 kappaletta Tuusulan Urheilukeskus Oy:n uusia osakkeita. Osakkeet annettaisiin osakkeenomistajien merkittäväksi osakeyhtiölain 9:3 §:n mukaisen osakkeenomistajien etuoikeuden mukaisesti siinä suhteessa kuin osakkeenomistajat ennestään omistavat yhtiön osakkeita. Osakkeenomistaja saisi jokaista omistamaansa yhtä (1) nykyistä osaketta kohden oikeuden merkitä enintään neljä (4) uutta osaketta. Osakkeiden merkintähinta olisi 679,34 euroa osaketta kohti, eli kaiken kaikkiaan enintään 1 500 000 euroa. Osakekohtainen merkintähinta perustuisi yhtiön investoinnin edellyttämään pääoman määrään, joka on kokonaisuudessaan noin 1 500 000 euroa. Osakeannin merkintähinta asetettaisiin siten 679,34 euroksi, jotta tarvittava pääoman määrä, 1 500 000 euroa, voidaan osakeannin kautta saada kerättyä. Mikäli kaikkia osakeannissa tarjottavia uusia osakkeita ei olisi merkitty ensisijaisten merkintäoikeuksien perusteella, tarjoaisi hallitus merkitsemättömät osakkeet merkittäväksi niille osakkeenomistajille, jotka ovat merkinneet osakkeita ensisijaisten merkintäoikeuksien perusteella heidän omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa siten, että maksullisessa osakeannissa annettavien uusien osakkeiden enimmäismäärä voidaan merkitä kokonaisuudessaan. Mikäli Tuusulan kunta merkitsisi kaikki osakeannissa tarjolla olevat osakkeet 2208 kpl, nousisi kunnan omistusosuus yhtiössä noin 89,2 %:iin.
Tuusulan kunnan vuoden 2023 talousarviossa on varattu 1 500 000,00 euron määräraha oman pääoman ehtoisen sijoituksen tekemiseksi Tuusulan Urheilukeskus Oy:n (ent. Tuusulan Tenniskeskus Oy) omaan pääomaan vuoden 2023 aikana toteutettavassa osakeannissa.
Hallintosäännön talousasioita koskevan toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää yli 100 000 euron arvoisista osakkeiden ja osuuksien hankkimisesta.