§ 8 Koulunkäynninohjaajan tehtävään valinta ajalle 9.10.2023-2.6.2024

Lataa  Kuuntele 

TUUDno-2023-2071

Päätöspäivämäärä

4.10.2023

Päätöksen tekijä

Lepolan koulun rehtori

Päätöksen peruste

Tuusulan kunnan hallintosääntö, toimivaltuudet henkilöstöasioissa.

Opetuspäällikön päätös 234/18.12.2014 Päätösvallan delegointi rehtoreille 1.1.2015 alkaen.

Määräaikaisuuden peruste: KVhl 2.luku 3 §: sijaisuus 

Opetuspäällikön hyväksymä rekrytointilupa: 13.9.2023

Kuvaus

Sivistyksen palvelualueella, Lepolan koulussa on vapautunut koulunkäynninohjaajan toimi määräaikaista täyttämistä varten. Rekrytointilupa uuden henkilön rekrytoimiseksi on saatu 13.9.2023 henkilöstöjohtajan päätöksellä. 

Lepolan koulun koulunkäynninohjaajan toimi on ollut julkisesti haettavana määräaikaista täyttämistä varten ajalla 13.9.2023 - 27.9.2023 kunnan verkkosivuilla, työ- ja elinkeinotoimiston (TE-palvelut.fi) sekä Rekrytointi.com -verkkosivuilla. 

Toimen kelpoisuusvaatimuksena on ollut koulunkäynninohjaajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus sekä riittävä työkokemus alalta.  

Määräaikaan mennessä tehtävään haki 7 hakijaa, joista kaksi oli kelpoisuusehdot täyttäviä. Haastatteluun kutsuttiin kaikki 7 hakijaa, joista kuitenkin 6 hakijaa joko peruutti haastatteluun tulonsa, ei saapunut haastatteluun tai ei vastannut haastattelupyyntöviesteihin. 

Hakemusten ja haastattelun pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella Lepolan koulun määräaikaiseen koulunkäynninohjaajan toimeen valitaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja *****.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkahinnoittelun C 05KOU060 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2 307,13 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan KVTES:n mukainen kokemuslisä erillisen hakemuksen perusteella.

Määräaikaisen toimen täytössä noudatetaan kolmen ja puolen (3,5) kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu on tuonut nähtäväksi hyväksyttävän rikosrekisteriotteen.

Päätös

Päätän, että 

  • Lepolan koulun koulunkäynninohjaajan määräaikaiseen toimeen valitaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ***** ajalle 9.10.2023-2.6.2024
  • toimen palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkahinnoittelun C 05KOU060 mukaisesti siten, että täyden työajan tehtäväkohtainen palkka on 2 307,13 €/kk
  • tämän Lepolan koulun määräaikaisen koulunkäynninohjaajan tehtävän työaika on 35 t/vko
  • määräaikaisen toimen täytössä noudatetaan kolmen ja puolen kuukauden koeaikaa
  • valinta on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu on tuonut nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n mukaisen rikosrekisteriotteen viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista

Allekirjoitus

Mervi Heikkinen, Lepolan koulun rehtori

Organisaatiotieto

Oppiminen