Valmistelija
Timo Mattila, maankäyttöneuvottelija, timo.mattila@tuusula.fi
Perustelut
Kaava- ja kaavamuutoshakemusten käsittely
Jos maanomistaja tekee aloitteen kaavan muuttamisesta tai laatimisesta ja alueen kaavoittaminen koskee maanomistajan etua, oikeutta ja velvollisuutta sillä tavoin välittömästi, on hänellä oikeus saada kunnan viranomaisen ratkaisu aloitteeseensa. Asemakaavoja koskevat hakemukset käsitellään kuntakehityslautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Mikäli hakemuksesta tehdään myönteinen päätös, laaditaan hakijan ja kunnan välille kaavoituksen käynnistämis- tai kumppanuuskaavoitussopimus kun hanke on todettu I-prioriteetin hankkeeksi eli ns. kärkihankkeeksi. Käynnistämis- tai kumppanuuskaavoitussopimuksen hyväksymisen jälkeen kaavahanke käynnistyy.
Mikäli kuntakehityslautakunta ja kunnanhallitus tekevät kielteisen päätöksen kaavamuutoshankkeeseen, hakija voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka käsittelee kunnanhallitus. Tästä kunnanhallituksen oikaisuvaatimuksen käsittelypäätöksestä voi valittaa - maanomistajan aloitteeseen annettu kunnan viranomaisen ratkaisu kaavan muuttamisesta tai laatimisesta on valituskelpoinen ja siitä voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 4.4.2003 t. 851). Myös kunnan päätös, jolla maanomistajan aloitteesta vireille tulleen kaavahankkeen valmistelu on keskeytetty, on valituskelpoinen ja tästäkin voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 27.10.2009 t. 2628). Kunnanhallituksen päätöksestä tulee tehdä ensin oikaisuvaatimus. Sen sijaan kunnan omasta aloitteesta tehty päätös kaavan muuttamisesta on vain valmistelua eikä tästä päätöksestä voi valittaa (KHO 2003:16).
Hakemus
Maanomistaja hakee asemakaavamuutoksen laatimista kiinteistölleen:
858-2-6006-1 osoitteeseen Resiinakuja 1. Kiinteistö on pinta-alaltaan noin 2 124 m2.
Kaavan laatimisen tarkoitukseksi hakija esittää: ”Haemme kaavamuutosta tontille rakennettavan kerrostalon maanalaisen pysäköintivaateen poistamiseen ja pysäköinnin sijoittamiseen maanpäälliseksi, osittain tontille ja Resiinakujalle sijoittuvaksi. Tästä muutosehdotuksesta on keskusteltu Resiinakujaa käyttävien naapureiden kanssa ja he ovat nähneet muutoksen mahdollisena ratkaisuna. Tällä muutoksella nähdään olevan suuri vaikutus hankkeen käynnistymisen kannalta.”
Kaavoitustilanne
Hakemuksen kohteena oleva kiinteistö sijaitsee Jokelan Keskusta III -nimisen asemakaavan alueella (kaavanumero 3430). Kaava on tullut voimaan vuonna 2008. Kiinteistö on osoitettu asemakaavassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK-43) ja sille on osoitettu 3000 kerrosalaneliömetriä rakennusoikeutta. Kiinteistö on rakentumaton. Resiinakuja on osoitettu asemakaavassa katualueeksi ja se on rakentunut.
Jokelan osayleiskaavassa alue sijoittuu pienin toimenpitein kehitettävälle keskustatoimintojen alueelle.
Haettu kaavamuutoshanke ei ole valtuuston hyväksymässä kaavoitussuunnitelmassa vuosille 2022–2025.
Harkinta
Kohteen asemakaava on saanut lainvoiman 1.10.2008. Lakea Oy on ostanut kohteen kunnalta vuonna 2017 ja hankkeen rakentumiselle on myönnetty jatkoaikaa nykyisellään kevääseen 2024. Lakea Oy on aktiivisesti hakenut ratkaisuja tontin toteuttamiseksi, mutta asemakaavaratkaisu on kuitenkin osoittautunut liian kunnianhimoiseksi Jokelan tämän hetkiseen kysyntään nähden.
Kunta on hakemuksen perusteella ja tätä päätösesitystä varten tehnyt osaltaan alustavaa tarkastelua ja näkee haetun muutoksen alustavasti mahdollisena. Mahdollisen muutoksen yksityiskohdat ja lopullinen kaavamuutosratkaisu tarkentuvat kaavatyön yhteydessä. Muutoksen ja rakennushankkeen toteutuminen toteuttaa osaltaan kunnan strategiaa kehittää kaikkia kolmea kunnan keskusta sekä mahdollistaa Jokelaan toteutuvaksi uusia kerrostaloasuntoja.
Koska hankkeelle myönnetty rakentamisen jatkoaika umpeutuu tällä erää ensi keväänä, esittää kunta hanketta lisättäväksi heti vuoden 2023 työohjelmaan. Näin kaavamuutostyö saataisiin käynnistettyä mahdollisimman pikaisesti.
Hallintosäännön maankäyttöä ja rakentamista koskevan toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää kaavoituksen työohjelmasta.
Ehdotus
Esittelijä
Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi
Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että
KUNNANHALLITUS päättää
- lisätä hankeen vuoden 2023 Kaavoituksen työohjelmaan
- käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun kaavoituksen käynnistämis- tai kumppanuuskaavoitussopimus on hyväksytty
- periä asemakaavamuutoksen laatimisesta palveluhinnaston mukaisen maksun Lakea Oy:ltä. Maksun suuruusluokka tarkistetaan käynnistämissopimuksen yhteydessä.
Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa