Tarkastuslautakunta, kokous 23.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Arviointikertomuksen vastineet

Perustelut

Kokouksessa käydään läpi ja keskustellaan arviointikertomuksen 2018 saamista kommenteista vastineista kunnan eri elimissä.

Ehdotus

Merkitään saadut vastineet tiedoksi keskutelun jälkeen.

Päätös

Keskusteltiin ja merkittiin tiedoksi arviointikertomuksen vastineet.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.