Konsernijaosto, kokous 4.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 KuntaPro Oy, varsinainen yhtiökokous 7.3.2019

TUUDno-2019-266

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

KuntaPro ja Kunnan Taitoa ovat käynnistäneet keväällä 2018 selvitystyön yhtiöiden mahdollisesta sulautumisesta. Kesäkuussa 2018 yhtiöiden hallituksen allekirjoittivat aiesopimuksen. 

KuntaPro ja Kunnan Taitoa ovat molemmat inhouse-konserneja, jotka tuottavat monipuolisesti johtamisen ja hallinnon tukipalveluita omistajilleen. Fuusioitunut uusi yhtiö olisi kokoluokassaan Suomen suurin ja tarjoaisi merkittäviä kustannus- ja synergiahyötyjä omistaja-asiakkailleen. Uusi yhtiö jatkaisi molempien yhtiöiden omistajien alkuperäistä tavoitetta kehittää yhä tehokkaampaa ja nykyaikaisempaa julkista hallintoa yhdessä tekemisen, kehittämisen, tietojohtamisen ja jaettujen kustannusten kautta. 

Taustaa
Julkinen sektori elää tällä hetkellä voimakkaassa murroksessa. KuntaPron ja Kunnan Taitoan kaltaisten yhtiöiden osalta haasteita asettavat erityisesti:

Digitalisaatio: koneäly ja robotiikka tulevat lähivuosina merkittävästi muuttamaan talous- ja palkkahallinnon tuottamista sekä luomaan mahdollisuuksia uudenlaisiin tiedolla johtamisen ratkaisuihin. Kilpailu tulee kiristymään ja kehityksessä mukana pysyminen ja asiakkaille entistä edullisempien palveluiden tarjoaminen edellyttää merkittäviä kehittämispanostuksia.

Markkinaehtoisuus ja Outhouse: Sekä KuntaPro että Kunnan Taitoa ovat tällä hetkellä tukevasti inhouse-yhtiöitä, jotka tuottavat palveluitaan vain omistajilleen. Toimintaympäristössä on kuitenkin selkeitä merkkejä siitä, että inhouse-yhtiöiden asemaa tullaan haastamaan ja tähän haasteeseen inhouse-yhtiöiden pitää pystyä vastamaan. Yhdistynyt yhtiö olisi vahvemmassa asemassa erityisesti kuntien outhouse-yhtiöiden markkinassa.  

Maakuntauudistus ja markkinoiden uusjako: maakuntauudistuksen lähestyminen on saanut aikaan markkinassa voimakasta keskittymistä. Sekä KuntaProlle että Kunnan Taitoalle kasvun tekeminen yksinään on jatkossa haastavampaa. Tämä markkinakehitys tapahtuu nyt maakuntauudistuksesta huolimatta.

Fuusion hyödyt 

KuntaPron ja Kunnan Taitoan sulautuminen tavoitteena on muun muassa

  • alentaa kustannuksia ja palveluiden yksikköhintoja
  • kiihdyttää digiloikkaa
  • olla riittävän suurta toimijaa, jolla olisi resursseja vastata kiristyvään kilpailuun
  • vahvistaa kyvykkyyttä kehittää ja tuottaa lisäarvopalveluita
  • mahdollistaa konsernin merkittävää ristiin myyntiä (Seuturekry ja Kuntaperintä)
  • merkittävät taloudelliset synergiaedut.

 

Fuusiovalmisteluiden keskeinen sisältö

Arvostus ja neuvoteltu jakosuhde: Yhtiöiden arvostus tehdään substanssiperusteisesti. Oikaistujen taseiden perusteella yhtiöiden substanssiarvostuksen mukainen jakosuhde olisi 62-38. Fuusioneuvotteluissa omistajien kesken on sovittu jakosuhteeksi 60-40. Tämä  tarkoittaa käytännössä KuntaPro tulee maksamaan osinkoa omistajilleen n. 2%:n arvosta, jotta tavoiteltuun jakosuhteeseen 60-40 päästään. 

Avainhenkilöt: Omistajien välisissä neuvotteluissa on sovittu, että siirtymäkauden hallituksen puheenjohtajan nimittää Kunnan Taitoan omistajat ja hallituksen varapuheenjohtajan nimeää KuntaPron omistajat. Yhdistyneen yhtiön toimitusjohtajaksi valitaan KuntaPron edustaja ja varatoimitusjohtajaksi Kunnan Taitoan edustaja. 

Taloudellinen ja oikeudellinen tarkastus, Due diligence (DD): Kummastakin yhtiöstä on teetetty DD-selvitys, jonka tarkoituksena on ollut varmistaa, että yhtiöissä ei nouse esille taloudellisia tai oikeudellisia seikkoja, jotka vaikuttaisivat arvostukseen tai olisivat esteenä fuusion toteutukselle. KuntaPron kumppanina DD-selvityksessä on ollut PWC, joka on selvittänyt Kunnan Taitoasta olennaiset taloudelliset ja oikeudelliset seikat. Selvityksessä ei ole noussut esille seikkoja, joilla olisi vaikutusta arvostukseen tai jota olisivat esteenä fuusion toteuttamiselle. 

Osakassopimus: Yhdistyneelle yhtiölle tulee osakassopimus, jonka kaikki omistajat allekirjoittavat. Osakassopimuksen mukaisesti yhtiölle tulee siirtymäkauden hallitus, johon molempien yhtiöiden omistajien edustajat nimeävät neljä hallituksen jäsentä. Siirtymäkausi alkaa keväällä 2019 yhdistyneen Yhtiön toiminnan käynnistyessä (tavoiteaikataulu 1.4.) ja päättyy kevään 2020 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Yhtiölle tulee nimitysvaliokunta, joka koostuu kolmesta suurimmasta omistajasta ja asiakkaasta. Asiakkaiden mahdollisuuteen vaikuttaa yhtiön palveluihin turvataan neuvottelukunnalla, johon jokainen omistaja voi nimetä edustajansa. 

Toimintamalli: Yhdistynyt Yhtiö tuottaa palveluitaan hajautetusti eri puolella Suomea.

Konserni: Nykyiset tytäryhtiöt Seuturekry oy  ja Kuntaperintä oy ovat uuden yhtiön tytäryhtiöitä. 

Kotipaikka: Yhtiön kotipaikka on Helsinki

Fuusion toteutuksesta ja aikataulusta

Fuusiovalmistelusta on vastannut fuusion ohjausryhmä, jossa jäseninä molempien yhtiöiden hallituksen puheenjohtajat ja yksi hallituksen jäsen.

Fuusion suunnasta on sovittu, että se toteutetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevimmän tavan mukaisesti. Vastaanottavan yhtiön y-tunnus säilyy, kaikki muu tullaan muuttamaan yritysidentiteetissä. Fuusion suunnasta on selvitysten jälkeen päätetty, että KuntaPro sulautuisi Kunnan Taitoaan. 
     
Aikataulu ja eteneminen 

Yhtiöiden välillä on solmittu 20.6.2018 aiesopimus yhdistymisestä. Hallitusten jäsenistä koostuvan ohjausryhmän johdolla on valmisteltu yhtiöiden arvonmääritys ja taloudellinen/oikeudellinen tarkastus (DD-tarkastus). 

KuntaPro Oy:n hallitus on kokouksessaan 15.11.2018 päätti kutsua yhtiökokouksen käsittelemään yhdistymistä
Yhtiökokous 29.11.2018 valtuutti hallituksen jatkotoimiin ja yhtiöiden hallitukset ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelman ja rekisteröineet yhdistymisen kaupparekisteriin.

Yhdistymisen täytäntöönpanon tavoiteaikataulu on 1.5.2019, jota ennen yhtiökokous kutsutaan koolle hyväksymään yhdistymissuunnitelma. 

Yhtiöiden hallitukset ja johto ovat laatineet yhteisen liiketoimintasuunnitelman uudelle yhdistyneelle yhtiölle, sekä tehneet integraatiosuunnitelman jolla yhdistyminen voidaan toteuttaa. 

KuntaPro Oy:n 7.3.2019 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen pääaiheina ovat Kunnan Taitoa Oy:n ja KuntaPro Oy:n yhdistyminen ja tilinpäätös 2018. 

Talousjohtaja Markku Vehmas on KuntaPro Oy:n hallituksen jäsenenä esteellinen tässä asiassa, joten asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
 

Ehdotus

Konsernijaosto päättää

  • nimetä kunnan edustajan KuntaPro Oy:n 7.3.2019 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen
  • ohjeistaa kunnan yhtiökokousedustajaa hyväksymään KuntaPro Oy:n ja Taitoa Oy:n sulautumissuunnitelma, siihen liittyvät päätökset sekä päättää lopullisesta sulautumisen täytäntöönpanopäivästä.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • ettei yhtiökokousedustajaa valita.

 

Markku Vehmas poistui esteellisenä kokouksesta (yhteisöjäävi KuntaPro Oy:n hallituksen jäsenenä).  Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Tiedoksi

KuntaPro Oy, talousjohtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kirjaamo
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.