Konsernijaosto, kokous 1.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Osavuosikatsaus 1.1. - 31.8.2018 ja talousarvion 2018 muuttaminen

TUUDno-2018-765

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus 28.5.2018

Talouden toteutuminen

Valtuuston vuoden 2018 talousarviopäätöksen lähtökohtana ovat tontinmyyntitulojen tuntuva lisääminen sekä toimintamenojen maltillinen kasvu. Kunnan toimintojen tuottavuutta parannetaan jatkamalla palvelurakenteiden keventämistä sekä digitalisoimalla palveluja. Kunnan elinvoimaisuutta ja taloutta tukevat aktiivinen elinkeinopolitikka, kuntakeskusten kehittäminen sekä kysyntään vastaavasta asunto-ja yritystonttitarjonnasta huolehtiminen.

Tammi-huhtikuussa toimintatuotot toteutuivat hieman lähes suunnitellusti. Toisen vuosikolmanneksen toimintatuottojen toteutuma oli kokonaisuudessaan 25,6 % budjetoidusta. Käyttöomaisuuden myyntivoittojen toteuma tarkastelukaudella oli ainoastaan 0,3 milj. euroa. Käyttöomaisuuden myyntivoittojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena, sillä tonttimyynnit painottuvat loppuvuoteen.

Tarkastelukauden toimintamenot olivat 4,1 % suuremmat edellisvuoteen verrattuna. Toimintamenojen kasvua tapahtui mm. joukkoliikenteessä, henkilöstömenoissa, lämmitys- ja sähkökuluissa sekä katujen ja tiestön ylläpidossa. Kunnan toimintamenojen toteutuma oli 31,9 % talousarvioon nähden.

Toimintakate toteutui 34,3 % budjetoidusta (toteuma v. 2017 34,3 %). Edellä esitetyissä tunnusluvuissa on mukana vesihuoltoliikelaitos.

Kunnan alkuvuoden käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 5,6 milj. euroa. Korollisen velan määrä oli huhtikuun lopussa 79,2 milj. euroa. Alkuvuonna kunnan lainakanta kasvoi ennakoidusti. Velan määrä vastaavana ajankohtana vuonna 2017 oli 64,2 milj. euroa. Pitkäaikaisten lainojen osuutta lainakannasta oli 50 milj. euroa. Vesihuoltoliikelaitoksella ei ollut korollista velkaa raportointikauden lopussa.

Ennuste vuositasolla

Tuusulan verotulojen on arvioitu talousarvion mukaan kasvavan edellisvuodesta vajaalla 2 milj. eurolla 179,8 milj. euroon. Kunnallisveron kasvua vauhdittavat ansiotulojen nousu sekä paraneva työllisyys. Hyvä taloustilanne heijastuu positiivisesti myös kunnan yhteisöverokertymään. Alkuvuoden verotilitykset ja verotuksen ennakkotiedot indikoivat verotulojen positiivista kehitystä kuluvalle vuodelle. Verorahoituksen osalta mahdolliset korjaukset ennusteeseen tehdään toisessa osavuosikatsauksessa syyskuussa 2018.

Tulopuolella riskit liittyvät keskeisesti tontinmyyntitulojen toteutumiseen, joskin hyvällä tasolla jatkuva talouskasvu sekä pääkaupunkiseudun vilkas asuntomarkkina tukevat uudisrakentamisen vauhdittumista ja tontinmyyntitavoitteiden toteutumista. Varhaiskasvatuksen maksutuottojen ennakoidaan jäävän 0,45 milj. euroa budjetoitua pienemmiksi asiakasmaksujen muutoksen vuoksi. Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti muutoksista yksityisen hoidon tukiin ja kerhotoiminnan maksuttomuudesta 1.8.2018 lukien.

Toimintamenojen osalta merkittävimmät ylitysriskit ovat sosiaali- ja terveystoimialalla. HUS:n palvelujen käyttö ylitti alkuvuoden aikana palvelusuunnitelman, joskin taloustilannetta tasapainottavat vuoden kuluessa tapahtuvat HUS:n ylijäämän palautukset.

Kuntakehitys- ja tekniikassa esitetään yhteensä vajaan 0,5 milj. euron lisäpanostuksia työllistämiseen, katujen ja yleisten alueiden ylläpitoon, katujen pintaukseen, kesäkauden katuvalaistukseen sekä yhteisölliseen tapahtumatuotannon kehittämiseen.

Tilikauden tuloksen ennakoidaan edelleen olevan budjetoidulla tasolla, ennustettu tilikauden ylijäämä on 0,6 milj. euroa (kunta ja vesihuoltoliikelaitos yhteensä). Talousarvion mukainen ylijäämä oli 0,4 milj. euroa.  

Käyttötalouteen liittyvät määrärahamuutokset ovat yhteensä 991 333 euroa tulovähennyksinä sekä 997 709 euroa menovähennyksinä. Muutosten tulosta parantava vaikutus on yhteensä 6 376 euroa. 

Liitteessä, Määrärahamuutokset osavuosikatsaus 1/2018, olevat erittelyt sisältävät esitykset määrärahanmuutoksiin sekä määrärahansiirrot henkilöstöhallinnosta toimialoille Kuel-eläkemenoperusteiseen maksuun, Varhe- ja työterveyshuollon maksuihin liittyen. Määrärahan muutokset sisältävät myös henkilöstöhallinnon 1.4. lähtien työnantajan henkilösivukuluihin tekemät tarkennukset.

Investointeihin esitetään tehtäväksi yhteensä 386 000 euron määrärahojen lisäykset. Lisäyksestä 279 000 on Oy Apotti Ab:n pääomasijoituksia. Lisämäärärahan tarve syntyi, kun suunnitelman mukaisia, vuodelle 2017 suunniteltuja pääomasijoituksia lykkääntyi vuodelta 2017 vuodelle 2018 yhteensä 546 100 euroa.

Henkilöstön osalta esitetään, että Talous- ja tietohallinnon tietojärjestelmät yksikköön perustetaan uusi IT-suunnittelijan toistaiseksi voimassa oleva vakanssi. Tehtävä tulee tukemaan niin IT-infrastruktuuripalveluiden ylläpitoa ja kehitystä kuin kunnan digitalisaatiohankkeiden toteutuksia. Tietojärjestelmien henkilöstövahvuus ei uudesta vakanssista huolimatta kasva, koska IT-asiantuntijan määräaikaiseen vakanssiin ei vastaavasti haeta enää sijaista. Uusi vakanssi ei aiheuta myöskään lisämäärärahatarpeita vuodelle 2018.

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1.1.–30.4.2018
  • ehdottaa valtuustolle, että
     
    VALTUUSTO päättää
  • muuttaa vuoden 2018 talousarviota ja hyväksyy Liitteessä 1. esitetyt määrärahamuutokset
  • ottaa käyttöön uuden IT-suunnittelijan tehtävän.

______________

Konsernijaosto 28.5.2018

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1.1.-30.4.2018.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1.1.–30.4.2018
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • muuttaa vuoden 2018 talousarviota ja hyväksyy liitteessä esitetyt määrärahamuutokset
  • ottaa käyttöön uuden IT-suunnittelijan tehtävän.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas selosti asiaa kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • muuttaa vuoden 2018 talousarviota ja hyväksyy liitteessä esitetyt määrärahamuutokset
  • ottaa käyttöön uuden IT-​suunnittelijan tehtävän.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Eetu Niemelä esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Valtuusto päättää

  • muuttaa vuoden 2018 talousarviota ja hyväksyy liitteessä esitetyt määrärahamuutokset
  • ottaa käyttöön uuden IT-​suunnittelijan tehtävän.

Eetu Niemelä ilmoitti päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:
"Kuten kokouskäyttäytymisestäni saattaa päätellä, olen erimieltä valtuuston päätöksestä osavuosikatsauksen käsittelemiseksi.

Määräraha muutosesitykset olivat puutteellisesti valmisteltu. Asian esittelyssä määrärahamuutoksia ei ole perusteltu.

Lisäksi minulle ei myönnetty asian käsittelyssä asianmukaista puheenvuoroa. Tein palautusesityksen ja jäin odottamaan, että palautus käsitellään ensin. Puheenjohtaja kuitenkin julisti pykälän päätöksen heti samassa yhteydessä palautusesityksen päätöksen julistamisen yhteydessä, eikä antanut minun enää tehdä muutosesitystä asiaan.

Mahdollisesti puheenvuorojen käsittelyssä oli sekaannusta sähköisen järjestelmän viiveen ja epätarkoituksenmukaisuuden vuoksi, mikä vaikeutti puheenjohtajan toimintaa puheenvuorojen havainnoinnissa. Tämä tulisi ottaa huomioon kokouksen johtamisessa ja antaa valtuutetuille riittävästi aikaa reagoida ja pyytää puheenvuoro."

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Talouden toteutuminen

Valtuuston vuoden 2018 talousarviopäätöksen lähtökohtana ovat tontinmyyntitulojen tuntuva lisääminen sekä toimintamenojen maltillinen kasvu. Kunnan toimintojen tuottavuutta parannetaan jatkamalla palvelurakenteiden keventämistä sekä digitalisoimalla palveluja. Kunnan elinvoimaisuutta ja taloutta tukevat aktiivinen elinkeinopolitikka, kuntakeskusten kehittäminen sekä kysyntään vastaavasta asunto-ja yritystonttitarjonnasta huolehtiminen.

Tammi-elokuussa toimintatuotot toteutuivat pääosin suunnitellusti. Toisen vuosikolmanneksen toimintatuottojen toteutuma oli kokonaisuudessaan 57,3 % budjetoidusta. Käyttöomaisuuden myyntivoittoja toteutui tarkastelukaudella 2,6 milj. euroa. Käyttöomaisuuden myyntivoittojen ennustetaan jäävan budjetista 2,0 milj. euroa, kokonaistoteumaksi vuodelle 2018 ennustetaan 10,0 milj. euroa. Käyttöomaisuuden myynnit painottuvat loppuvuoteen. Maankäytön sopimuskorvausten ennustetaan toteutuvan 2,0 milj. euroa budjetoitua suurempina, kokonaistoteuman ennuste on 2,25 milj. euroa.

Tarkastelukauden toimintamenot olivat 3,1 % suuremmat edellisvuoteen verrattuna. Toimintamenojen kasvua tapahtui mm. joukkoliikenteessä, henkilöstömenoissa, lämmitys- ja sähkökuluissa sekä katujen ja tiestön ylläpidossa. Kunnan toimintamenojen toteutuma oli 65,8 % muutettuun talousarvioon nähden.

Toimintakate toteutui 68,9 % muutetusta talousarviosta (toteuma v. 2017 67,9 %). Toimintakatteen suurempaa toteumaa selittävät pääosin alkuvuoden ennakoitua pienemmät tonttimyynnit. Edellä esitetyissä tunnusluvuissa on mukana vesihuoltoliikelaitos.
 
Kunnan alkuvuoden käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 17,7 milj. euroa. Korollisen velan määrä oli elokuun lopussa 83,2 milj. euroa. Alkuvuonna kunnan lainakanta kasvoi ennakoidusti. Velan määrä vastaavana ajankohtana vuonna 2017 oli 74,2 milj. euroa. Pitkäaikaista lainaa nostettiin heinäkuussa 15 milj. euroa, minkä jälkeen pitkäaikaisen lainamäärän osuus nousi 65 milj. euroon. Vesihuoltoliikelaitoksella ei ollut velkaa raportointikauden lopussa

Ennuste vuositasolla
 
Tuusulan verotulojen on arvioitu talousarvion mukaan kasvavan edellisvuodesta vajaalla 2 milj. eurolla 179,8 milj. euroon. Kunnallisveron kasvua vauhdittavat ansiotulojen nousu sekä paraneva työllisyys. Alkuvuoden verotilitykset ja verotuksen ennakkotiedot indikoivat verotulojen toteumista budjetoidun mukaisena kuluvana vuonna. Valtionosuuksien ennusteessa on huomioitu talousarvion valmistumisen jälkeen tehty valtionosuuspäätös, minkä mukaan valtionosuudet ovat 0,9 milj. euroa talousarviota suuremmat.

Tulopuolella riskit liittyvät keskeisesti tontinmyyntitulojen toteutumiseen. Tonttikauppa ei kaikilta osin ole piristynyt toivotulle tasolle. Lisäksi yleistymässä oleva tontinvuokraus vähentää myyntitulojen määrää.

Kunnan vuoden 2018 toimintamenoja kasvattaa budjetoidusta 1.2.2018 tehtyyn työehtosopimukseen perustuva ns. kertakorvaus 0,7 milj. euroa, joka kirjataan vuoden 2018 kuluksi (maksetaan tammikuussa 2019). Muita merkittäviä toimintamenojen lisäyksiä ennakoidaan vanhus- ja vammaispalveluissa (0,7 milj. euroa, asiakasmäärän kasvu), sairaalapalveluissa (0,3 milj. euroa, syynä mm. talven voimakas epidemiakausi), kunnan kiinteistöjen sisäilmatutkimuksiin ja - parannuksiin liittyvät kustannukset (0,2 milj. euroa) sekä työmarkkinatuen kuntaosuusmaksut (0,15 milj. euroa). Loppuvuoden osalta merkittävimmät toimintamenojen ylitysriskit ovat sosiaali- ja terveystoimialalla (HUS:n palvelujen käyttö, vanhus- ja vammaispalveluiden asiakasmäärät).

Kunnan tilikauden tuloksen ennustetaan jäävän 1,5 milj. euroa alijäämäiseksi (kunta ja vesiliikelaitos yhteensä 0,5 milj. euroa ylijäämäinen). Talousarvion mukainen ylijäämä oli 0,4 milj. euroa. 

Käyttötalouteen liittyvät määrärahamuutokset ovat yhteensä 419 900 euroa tulolisäyksinä sekä 2 251 000 euroa menolisäyksinä. Muutosten tulosta heikentävä vaikutus on nettomääräisesti 1 831 100 euroa. 

Investointeihin esitetään tehtäväksi yhteensä 1 205 000 euron määrärahan vähennys. Lisäksi esitetään investointeihin virheellisesti budjetoitujen sisäilmatutkimuksiin varattujen 200 000 euron siirtoa käyttötalouteen Tilakeskuksen tulosalueelle. Vesihuoltoliikelaitoksen investointimuutokset huomioiden on investointimuutos + 105 000 euroa muutettua talousarviota pienenempi.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen 1.1.–31.8.2018
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • muuttaa vuoden 2018 talousarviota ja hyväksyy liitteessä esitetyt määrärahamuutokset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä osavuosikatsauksen 1.1. - 31.8.2018 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.