Kunnanhallitus, kokous 4.3.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Etuosto-oikeuden käyttäminen, kiinteistö 858-404-21-8, Rajalinna, Kellokoski

TUUDno-2019-226

Valmistelija

  • Timo Mattila, maankäyttöneuvottelija, timo.mattila@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnassa, Rajalinnan työpaikka-alueen välittömässä läheisyydessä, tehtiin 11.12.2018 allekirjoitetulla kauppakirjalla yksityisten välinen kiinteistökauppa noin 6.800 m²:n suuruisesta kiinteistöstä 858-404-xxxxx. Kauppahinta oli yhteensä 12.500 euroa, josta tulee yksikköhinnaksi noin 1,84 €/m². Kiinteistöllä ei ole rakennuksia, eikä kauppaan sisältynyt irtainta omaisuutta. Kiinteistö on peltomaata/niittymaata.

Etuoston edellytykset

Etuostoa ohjaa ja säätelee etuostolaki (5.8.1977/608). Etuosto-oikeudella tarkoitetaan kunnan oikeutta lunastaa myyty kiinteistö. Etuosto-oikeuden käyttämisellä (etuostolla), sitten kun se on loppuun saatettu, kunnan katsotaan tulleen kaupantekohetkellä luovutuskirjassa ilmoitetun ostajan sijaan kaupassa sovituilla ehdoilla.

Kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa, kun

  • myyty kiinteistö on yli 5.000 m²
  • ostajana ei ole myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 ja 4 luvun säännösten mukaan voisi periä myyjän, taikka tällaisen henkilön puoliso
  • ostajana ei ole valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos
  • myynti ei tapahdu pakkohuutokaupalla.


Etuosto-oikeutta ei myöskään ole, milloin sen käyttämistä, huomioon ottaen ostajan ja myyjän välinen suhde, luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet, on pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.

Nyt tehdyssä kaupassa ei ole etuostolain mukaista estettä etuoston käyttämiselle.

Kunta on ollut yhteydessä niin myyjään kuin ostajaan mahdollisesta etuosto-oikeuden käyttämisestä. Kunta on lisäksi tiedustellut etuostolain mukaisesti myyjältä kirjallisesti kuuluuko kauppaan mahdollisia muita ehtoja, joita ei ole kirjattu kauppakirjaan. Myyjän ilmoituksen mukaan muita ehtoja ei ole.

Etuoston perusteet

Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Nyt päätettävässä etuostossa on kyse yhdyskuntarakentamisesta.

Kaupan kohde sijaitsee lainvoimaisen Kellokosken osayleiskaavan alueelle, jossa kiinteistö sijoittuu kokonaisuudessaan teollisuusalueelle, jolla ympäristö asettaa tominnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY-3). Tulevassa osaleiskaava 2040:ssä, jonka viimeisin ehdotus oli kuntakehityslautakunnassa 13.2.2019 (§ 26), kiinteistön käyttötarkoitus on säilymässä työpaikka-alueena (TP).

Kiinteistön alue on mukana kunnan kaavoitussuunnitelmassa Rajalinna III -nimisenä työpaikka-alueen laajennoksena. Rajalinna III on tällä hetkellä III-luokan hanke, eli odottava hanke. Odottavien hankkeiden yhtenä kehitysedellytyksenä on kunnan maanomistuksen paraneminen alueella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • käyttää etuosto-oikeutta 11.12.2018 allekirjoitetussa kaupassa, jossa xxxxx ovat myyneet noin 0,68 ha:n suuruisen kiinteistön 858-404-xxxxx Ahti Haukilehto Consulting Oy:lle 12.500 euron kauppahinnalla.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Ari Nyman Ulla Rosenqvistin kannattamana esitti, ettei etuosto-oikeutta käytetä.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, oli asia ratkaistava äänestyksellä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Nymanin tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa ääestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Friman, Seuna, Huusko, Mäensivu, Mäki-Kuhna, Peltonen, Salonen, Sipiläinen ja Lindberg) ja 4 ei-ääntä (Nyman, Rosenqvist, Salmi ja Miettinen). Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi äänin 9-4.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • käyttää etuosto-oikeutta 11.12.2018 allekirjoitetussa kaupassa, jossa xxxxx ovat myyneet noin 0,68 ha:n suuruisen kiinteistön 858-404-xxxxx Ahti Haukilehto Consulting Oy:lle 12.500 euron kauppahinnalla.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Ari Nyman ja Ulla Rosenqvist ilmoittivat päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:
"Päätös etuostaa kiinteistö 858-404-xxxxx on kuntalaisten kannalta huono. Tila sijaitsee niin lähellä Keravanjokea, että päätöksessä mainittu peruste etuostoon on harhaanjohtava. Etuoston perusteena olevaa yhdyskuntarakentamista ei voida todennäköisesti haasteellisten maaperäolosuhteiden takia tehdä kiinteistöllä lainkaan. Kiinteistö ei ole kyseisen syyn takia Tuusulan kunnalle mitenkään erityisen arvokas.

Pidämme kunnan päätöstä etuoston käyttämisestä yksityisten kuntalaisten perusoikeuksien polkemisena, koska osapuolten tekemä kiinteistökauppa ei ollut uhka Tuusulan kunnan kehittymiselle."

Tiedoksi

kiinteistön myyjä ja ostaja, Tuusulan kunta: maankäyttö, taloushallinto/Vehmas ja Hippeläinen, KuntaPro/kirjanpito

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000
Faksi: 029 56 42079
sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.