Kunnanhallitus, kokous 4.2.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Kesätyöseteli ja kesätyöpaikat kunnan toimipisteissä vuonna 2019

TUUDno-2019-183

Valmistelija

  • Tanja Rontu-Hokkanen, vs. henkilöstöjohtaja

Perustelut

1.    Kesätyöseteli

Kesätyöseteli voidaan myöntää tuusulalaiselle, 15–25 -vuotiaalle nuorelle. Setelin voi hyödyntää kesätyössä, jossa työnantajana on Tuusulassa tai muualla toimiva yritys, yhdistys tai säätiö. Yksityishenkilön palveluksessa kesätyöseteliä ei voi käyttää. Nuoren on oltava tuusulalainen sekä kesätyöseteliä haettaessa että työsuhteen aikana.

Yhdelle henkilölle voidaan myöntää enintään kaksi (2) kesätyöseteliä. Työllistämisaika on pääsääntöisesti 1.5.–30.9.2019, mutta jos kesätyöseteleitä jää käyttämättä, voidaan niitä myöntää työsuhteeseen tämän jakson ulkopuolellakin, kuitenkin siten, että työnantajan tulee hakea kesätyösetelin maksatusta viimeistään 30.11.2019.

Yhden setelin arvo on 200 euroa. Yhden setelin myöntäminen edellyttää työsuhdetta, jonka aikana työskentelyä kertyy vähintään 30 tuntia ja palkkana maksetaan vähintään 350 euroa. Kahden setelin myöntäminen vähintään 60 tunnin työskentelyä, josta maksetaan palkkaa vähintään 700 euroa. Kesätyöseteliä vastaava tuki maksetaan työnantajalle erillistä maksatuslomaketta vastaan.

Hakukuulutus kesätyösetelien hakemisesta julkaistaan 10.2.2019. Kesätyösetelit tulevat haettaviksi 11.2.2019. Nuori täyttää kesätyösetelihakemuksen yhdessä työnantajan kanssa, ja palauttaa hakemuksen, kun työsuhde on sovittu. Kesäseteleitä myönnetään niin kauan, kuin kaikki setelit on jaettu. Hakemukset toimitetaan sähköpostitse tai postitse. Jos nuori käyttää kesätyöseteliä, hän ei voi samana vuonna saada Tuusulan kunnan kesätyöpaikkaa. Ne nuoret, jotka hyödyntävät kesätyösetelin, jätetään huomioimatta Tuusulan kunnan kesätyöpaikka-arvonnassa.

Kesätyöseteleitä jaetaan 250 kpl valtuuston päättämän määrärahan mukaisesti. Hakijat saavat tiedon kesätyösetelin myöntämisestä sähköpostitse viikon kuluessa kesätyösetelihakemuksen palauttamisesta.

2.    Nuorten kesätyöllistäminen kunnan toimipisteisiin

Henkilöstöpalvelut koordinoi kesätyöpaikan järjestämisen kunnan toimipisteissä 15-19 -vuotaielle nuorille. Aikaisempina vuosina kesätyöpaikka on jkärjestetty määrärahan puitteissa vähintään 55:lle, tuusulalaiselle, Näistä työpaikoista kolme on tarkoitettu vammaisille nuorille. 

Työpaikat jaetaan kunnan eri toimipaikkoihin ja palveluihin. Tänä vuonna on tarkoitus lisätä kesätyöpaikkoja Tuusulanjärven rantojen kunnostukseen ja viheralueiden hoitamiseen sekä työllistää sitä kautta aikaisempaa enemmän nuoria. Määrärahaa Tuusulanjärven kunnostukseen on varattu investointimäärärahana. Tavoitteena on, että kesätyöpaikka järjestyisi tänä vuonna henkilöstöpalveluiden määrärahoista vähintään 55 nuorelle sekä Tuusulanjärven ja -joen hoitamiseen ja viheralueiden kunnostamistöiihin mahdollisimman monelle muulle nuorelle.  

Osa kesätyöpaikoista on kahden viikon mittaisia ja osa kuukauden mittaisia työsuhteita. Työsuhteet sijoittuvat ajalle 3.6.–4.8.2019. Työaika on 6 h/pv, 30 h/vko. Palkka on 14 kalenteripäivän ajalta 400 euroa ja kolmenkymmenen kalenteripäivän ajalta 800 euroa. Hakuaika näihin kesätyöpaikkoihin on 11.2.–10.3.2019.

Tasapuolisuuden vuoksi valinnat kunnan kesätyöpaikkoihin tehdään kahdessa vaiheessa siten, että ensin hakijoiden joukosta arvotaan haastatteluun pääsevät hakijat, ja sen jälkeen työyksiköiden esimiehet haastattelevat heidät ja valitsevat kesätyöntekijät haastateltujen joukosta. Lisäksi kriteerinä on, että aikaisemmin kunnassa kesätyössä olleita ei valita uudelleen, jotta työmahdollisuus voidaan tarjota mahdollisimman monelle nuorelle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kesätyösetelien käyttöönoton valtuuston myöntämän määrärahan puitteissa edellä kuvatulla tavalla ja julistaa kesätyösetelit haettaviksi viimeistään 30.11.2019 tai niin kauan kuin seteleitä riittää
  • hyväksyä, että nuorten kesätyöllistäminen kunnan toimipisteisiin toteutetaan valtuuston henkilöstöpalveluihin myöntämän määrärahan puitteissa sekä Tuusulanjärven ja -joen hoitamiseen ja viheraluetöihin lisäksi edellä kuvatulla tavalla ja että kesätyöpaikkojen haku toteutetaan 11.2.–10.3.2019.

---

Esittelijä muutti ehdotuksensa ensimmäisen kohdan seuraavaksi:

  • hyväksyä kesätyösetelien käyttöönoton valtuuston myöntämän määrärahan puitteissa edellä kuvatulla tavalla ja julistaa kesätyösetelit haettaviksi 11.2.2019 alkaen.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä kesätyösetelien käyttöönoton valtuuston myöntämän määrärahan puitteissa edellä kuvatulla tavalla ja julistaa kesätyösetelit haettaviksi 11.2.2019 alkaen
  • hyväksyä, että nuorten kesätyöllistäminen kunnan toimipisteisiin toteutetaan valtuuston henkilöstöpalveluihin myöntämän määrärahan puitteissa sekä Tuusulanjärven ja -joen hoitamiseen ja viheraluetöihin lisäksi edellä kuvatulla tavalla ja että kesätyöpaikkojen haku toteutetaan 11.2.–10.3.2019.  

 

Tiedoksi

henkilöstöjohtaja, henkilöstönkehittäjä, työllisyysasiamies

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.