Kunnanhallitus, kokous 28.5.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Järjestötalojen peruskorjauskorjaukset, avustusten myöntäminen vuonna 2018

TUUDno-2018-655

Valmistelija

  • Sunna Naumi, asianhallinnan asiantuntija, sunna.naumi@tuusula.fi

Perustelut

Vuoden 2018 talousarvion on varattu 17 000 euron määräraha sitovin perustein käytettäväksi tuusulalaisten järjestötalojen peruskorjausten tukemiseen. Viisi (5) järjestötaloa on hakenut peruskorjausavustusta.

Avustuksia ehdotetaan jaettavaksi 17 000 euroa. Määrärahan jakoesityksen laadinnassa on huomioitu ne kulut, jotka on arvioitu liittyvän peruskorjauksiin.

Avustukset maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella ja avustuksen saaja on velvollinen toimittamaan kuntaan selvityksen tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista. Avustusta myönnetään ulkopuolelta ostettaviin suunnittelu- ja työpalveluihin sekä materiaalihankintoihin. Talkootyön osuudesta ei avustusta myönnetä.

Avustuksen saajalle voidaan pyydettäessä maksaa ennakkona 50 % päätetyn avustuksen kokonaismäärästä.

Avustus maksetaan, kun kaikki tarvittavat tiedot on toimitettu kuntaan:

  • perusteltu suunnitelma tehtävistä peruskorjaustöistä
  • selvitykset tarvittavien viranomaislupien hakemisesta
  • kokonaiskustannusarvio eriteltynä niin, että ostettavien materiaalien ja ulkopuolelta ostettavien suunnittelu- ja työurakoiden osuus on näkyvissä
  • toteutustapa ja toteutusaikataulu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää avustukset seuraavasti:
    • Jokelan Työväenyhdistys ry 1 400 euroa
    • Kellokoksen Linjamäen Pienviljelijäyhdistys ry 1 500 euroa
    • Klemetskog Ungdomsförening rf  700 euroa
    • Tuusulan Demarit ry 8 100 euroa
    • Tuusulan Nuorisoseura ry 5 300 euroa
      yht. 17 000,00 euroa
  • edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa selvityksen tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista sekä mahdollisesti puuttuvat liitteet ennen avustuksen maksamista.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Ari Nyman Ulla Rosenqvistin kannattamana esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun siten, että avustusten jakoperusteena on järjestötalojen koko/neliöt.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu palautusesitys, on asian käsittely ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestävät "ei". 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 jaa-ääntä (Outi Huusko, Mika Mäki-Kuhna, Jussi Salonen, Sami Tamminen, Johanna Sipiläinen, Aila Koivunen, Kari Friman, Arto Lindberg, Lilli Salmi ja Veikko Seuna) ja 2 ei-ääntä (Ari Nyman ja Ulla Rosenqvist), Jani Peltonen oli poissa.

Puheenjohtaja totesi, että asia käsitellään tässä kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • myöntää avustukset seuraavasti:
    • Jokelan Työväenyhdistys ry 1 400 euroa
    • Kellokoksen Linjamäen Pienviljelijäyhdistys ry 1 500 euroa
    • Klemetskog Ungdomsförening rf  700 euroa
    • Tuusulan Demarit ry 8 100 euroa
    • Tuusulan Nuorisoseura ry 5 300 euroa
      yht. 17 000,00 euroa
  • edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa selvityksen tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista sekä mahdollisesti puuttuvat liitteet ennen avustuksen maksamista.

Jani Peltonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi Tuusulan Demarit ry:n puheenjohtajana) kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Tiedoksi

hakijat, taloushallinto, hallintopalvelusihteeri/toimenpiteet

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.