Perustelut
Perussopimus ja siinä ilmaistu jäsenkuntien tahto on kuntayhtymän toiminnan lähtökohta. Jäsenkunnat päättävät perussopimuksessa keskeisistä kuntayhtymän toimintaan ja hallintoon liittyvistä asioista. Kuntayhtymän perussopimuksen hyväksyvät jäsenkuntien valtuustot. Perussopimus on kuntien välinen sopimus, ja kuntayhtymä ei ole sopimusosapuoli, vaikka usein käytännössä valmistelua suoritetaan kuntayhtymässä.
Uuden kuntalain (410/2015) kuntien yhteistoimintaa koskevat säännökset poikkeavat joiltain osin vuoden 1995 kuntalain (365/1995) säännöksistä. Kuntien yhteistoimintasopimukset, ml. kuntayhtymien perussopimukset, on uuden kuntalain siirtymäsäännöksen (147§) mukaan saatettava kuntalain 8 luvussa säädetyn mukaiseksi. Tästä syystä myös Keski- Uudenmaan koulutuskuntayhtymän perussopimusta on osin muutettava ja täsmennettävä.
Kuntalain (410/201) 56§:ssä säädetään kuntayhtymän perussopimuksen vähimmäissisällöstä:
Perussopimuksessa on sovittava ainakin:
1) kuntayhtymän nimestä, kotipaikasta ja jäsenkunnista;
2) kuntayhtymän tehtävistä sekä tarvittaessa 8 §:ssä tarkoitetun järjestämisvastuun siirtymisestä;
3) yhtymäkokousedustajien tai yhtymävaltuuston taikka muun ylintä päätösvaltaa käyttävän toimielimen jäsenten lukumäärästä ja äänivallan perusteista;
4) kuntayhtymän muista toimielimistä sekä niiden tehtävistä, päätösvallasta ja koollekutsumisesta;
5) siitä, mikä kuntayhtymän toimielin valvoo kuntayhtymän etua, edustaa kuntayhtymää ja tekee sen puolesta sopimukset, sekä siitä, millä tavoin oikeudesta kuntayhtymän nimen kirjoittamiseen päätetään;
6) jäsenkuntien osuudesta kuntayhtymän varoihin ja vastuusta sen veloista sekä muista kuntayhtymän taloutta koskevista asioista;
7) kuntayhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksesta;
8) kuntayhtymästä eroavan jäsenkunnan ja toimintaa jatkavien jäsenkuntien asemasta;
9) kuntayhtymän purkamisesta ja loppuselvityksen suorittamisesta;
10) menettelystä, jolla kuntayhtymän alijäämä katetaan tilanteessa, jossa jäsenkunnat eivät ole hyväksyneet 119 §:n 2 momentissa tarkoitettua sopimusta kuntayhtymän talouden tasapainottamisesta;
11) talouden ja toiminnan seurantajärjestelmästä ja raportoinnista jäsenkunnille.
Perussopimuksessa voidaan myös sopia, että kuntayhtymän muun toimielimen kuin yhtymäkokouksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja ja että sopimuksessa määrätyissä asioissa päätöksen tekemiseen vaaditaan määräenemmistö.
Liitteenä olevassa koulutuskuntayhtymän laatimassa perussopimusluonnoksessa on huomioitu uuden kuntalain aiheuttamat muutokset sekä soveltuvin osin noudatettu Kuntaliiton perussopimusmallia. Ammatillisen koulutuksen reformin aiheuttamia muutoksia on ennakoitu täsmentämällä toiminnan rahoitus- kohtaa sekä lisäämällä kuntayhtymän tehtäviin seuraava kirjaus: ”Koulutusta voidaan toteuttaa myös muiden kuin jäsenkuntien alueella ja myös koulutusvientinä.” Lisäksi tehtäviin on lisätty, että kuntayhtymän tehtävänä on myös tuottaa tutkintoja edeltäviä osaamisen kehittämis- ja koulutuspalveluja.
Kuntayhtymän johtaja on esitellyt perussopimusta ja siihen tehtäviä muutoksia KUUMA- kuntien sivistysjohtajilla 28.4.2017. Tämän jälkeen perussopimuksen luonnos on lähetetty kuntiin kommentoitavaksi. Kunnilta saadut kommentit on otettu soveltuvin osin huomioon liitteenä olevassa luonnoksessa. Keski- Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan 7.6.2017 päättänyt lähettää liitteenä olevan sopimusluonnoksen kuntien/kaupunkien valtuustojen hyväksyttäväksi. Liittenä on tällä hetkellä voimassa oleva perussopimus, johon ehdotetut lisäykset on merkitty punaisella fontilla ja poistot yliviivauksin.
Tarkoituksena koulutuskuntayhtymän tekemässä valmistelussa ei ole ollut avata perussopimusta laajemmin, vaan huomioida tarkemmin uuden kuntalain yhteistoimintaa koskevat säännökset.
Perussopimusluonnoksessa kuntien äänivaltasuhteet on pidetty ennallaan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- hyväksyä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän perussopimukseen tehtävät muutokset Tuusulan kunnan osalta liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti.