Valtuusto, kokous 8.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Icehearts-toiminta, selvitys toiminnan aloittamiseksi Tuusulassa, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2019-747

Perustelut

Ruut Sjöblom esitti seuraavan aloitteen:

"Esitän, että selvitetään mahdollisuus Icehearts-toiminnan aloittamiselle Tuusulassa. 

Icehearts on varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. 
Icehearts-filosofia tukee lapsen kasvua itseensä luottavaksi ja toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Toimintamalli perustuu arvomaailmaan, joka antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden. 

Iceheartsin tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden. Icehearts-kasvattaja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen ja opetustoimen kanssa lapsen hyväksi. Icehearts-toimintamalli näyttää tutkimustulosten valossa tavoittavan oikean kohderyhmän eli ne lapset, joilla on varhaisen tuen tarvetta ja haasteita käyttäytymisen tai tunne-elämän säätelyssä. Kasvattajat havaitsivat jo yhden vuoden seurannassa positiivisia muutoksia erityisesti lasten sosiaalisissa taidoissa, kaverisuhteissa, itsetunnossa sekä mielialassa. 

Iceheartsin ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on saanut myös kansainvälistä tunnustusta."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.