Valtuusto, kokous 28.1.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 2 Pöytäkirjan tarkastus ja käsittelyjärjestyksen muuttaminen

Ehdotus

Valitaan tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi jäsenet

Jouko Riola ja Ulla Rosenqvist.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Käsittelyjärjestyksen muuttaminen

Hallintosäännön 79 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä.

Puheenjohtaja Ruut Sjöblom Arto Lindbergin kannattamana esitti käsittelyjärjestyksen muuttamista siten, että 13 § "Niemelä Eetu, eron myöntäminen valtuutetun tehtävästä" käsitellään ensimmäisenä varsinaisena asiana eli ennen 3 §:ää. Osa valtuutetuista vastusti käsittelyjärjestyksen muuttamista.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu esitys käsittelyjärjestyksen muuttamisesta, mistä ei päästy yksimielisyyteen, on asia ratkaistava äänestämällä. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä esityslistan mukaisessa järjestyksessä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat puheenjohtajan esitystä käsittelyjärjestyksen muuttamisesta, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessa

  • jaa-äänen antoivat Ari Nyman, Taina Ketvel, Satu Heikkilä, Vesa Lundberg, Matti Alanko, Sanna Kervinen, Ulla Rosenqvist, Monica Avellan, Eetu Niemelä, Laura Åvall, Jouko Riola, Lea Ahonen, Sami Tamminen, Pentti Mattila
  • ei-äänen antoivat Ilona Toivanen, Pasi Huuhtanen, Jerry Airikka, Eeva-Liisa Nieminen, Janne Mellin, Jani Peltonen, Emmi Sirniö, Kati Lepojärvi, Karita Mäensivu, Elisa Laitila, Seppo Noro, Jorma Sulander, Pekka Heikkinen, Jere Pulska, Johanna Sipiläinen, Markus Meckelborg, Margita Winqvist, Lilli Salmi, Jari Anttalainen, Kari Friman, Ilmari Sjöblom, Päivö Kuusisto, Kim Kiuru, Ruut Sjöblom, Aila Koivunen, Mika Mäki-Kuhna, Arto Nätkynmäki, Henri Koskela, Aarno Järvinen, Arto Lindberg, Jussi Salonen, Merja Kuusisto, Sanna Tuhkunen, Leena Joensuu
  • tyhjän äänen antoivat Anu Åberg, Raimo Stenvall.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 jaa-ääntä, 34 ei-ääntä ja 2 tyhjää ääntä. Puheenjohtaja totesi valtuuston hyväksyneen käsittelyjärjestyksen muuttamisen eli ko. asia käsitellään ennen 3 §:ää.

Päätös
Valtuusto päätti

  • muuttaa käsittelyjärjestystä siten, että 13 § käsitellään seuraavana asiana eli ennen 3 §:ää.

 

Eetu Niemelä ilmoitti päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:

"Olen erimieltä valtuuston päätöksestä muuttaa asioiden käsittelyjärjestystä kokouksessaan 28.01.2019.

Kyseisellä päätöksellä pelattiin käytännössä allekirjoittanut ulos päätöksenteosta lopuissa kokousasioissa. Tämä tehtiin siksi, pormestarit Arto Lindberg, Jussi Salonen ja Mika Mäki-Kuhna, pyrkivät likaisella pelillä vaikuttamaan demokraattiseen päätöksentekoon. Tämä toiminta kertoo myös omaa kieltään siitä, minkälaiset ihmiset kuntaamme johtavat. Toiminta saattaa olla ihan lakien ja säädösten mukaista, mutta eettistä ja oikein tämän kaltainen toiminta ei ole, kun kyse on yhteisistä asioistamme."


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.