Valtuusto, kokous 25.8.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Pekka Halosen taiteen hankintarahasto

TUUDno-2018-1036

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnalla on sekä Pekka Halosen taiteen hankintarahasto että Tuusulan kunnan 350-vuotisjuhlarahasto. Rahastojen käyttötarkoitus on erilainen – 350-juhlarahasto myöntää apurahoin ja palkinnoin tukea tuusulalaiseen kulttuuri- ja taidetoimintaan, esimerkiksi taide- ja kulttuuripalkintoja tunnustukseksi, avustuksia nuorille tuusulalaisille taidetoiminnan edistämiseksi tai tukea nuorten tuusulalaisten vieraan kielen ja musiikin opiskeluun.
 
Vuonna 1986 perustetun Pekka Halosen taiteen hankintarahaston tarkoituksena on hankkia professori Pekka Halosen taidetta Tuusulan kunnan omistukseen, jonka ensisijaisena sijoituspaikkana on Halosenniemen museo. Halosenniemen museossa vierailee vuosittain noin 35 000 kävijää ja se on yksi pääkaupunkiseudun vetovoimaisimmista museoista. Pekka Halosen rahastossa on tällä hetkellä noin 30 000 euroa.  Tuusulan kunnan omistamaa Pekka Halosen kokoelmaa täydentävien teosten hankintahinnat ovat nousseet viime vuosina. Jotta kokoelman taso säilyy ja kunnan mahdollisuudet kasvattaa kokoelmaa laadukkailla teoksilla säilyvät, on tarkoituksenmukaista tukea Pekka Halosen rahastoa. Tuusulan kunnan kulttuurilautakunta on päättänyt Pekka Halosen rahaston varoilla tehdyistä taidehankinnoista.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • juhlavuoden kunniaksi siirtää 100 000 euroa Pekka Halosen taiteen hankintarahastoon
  • että rahaston varoilla tehtävistä hankinnoista päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kuultuaan taidehistorian asiantuntijan lausunnon hankintaehdotuksesta
  • että Tuusulan kunnan 350-vuotisjuhlarahaston nimi muutetaan Tuusulan kunnan 375-vuotisjuhlarahastoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • juhlavuoden kunniaksi siirtää 100 000 euroa Pekka Halosen taiteen hankintarahastoon
  • että rahaston varoilla tehtävistä hankinnoista päättää kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunta kuultuaan taidehistorian asiantuntijan lausunnon hankintaehdotuksesta
  • että Tuusulan kunnan 350-​vuotisjuhlarahaston nimi muutetaan Tuusulan kunnan 375-​vuotisjuhlarahastoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kasvatus- ja sivistystoimi, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000
Faksi: 029 56 42079
sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.