Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

§ 109 Tuusulan taideohjelmien seuranta

TUUDno-2023-549

Valmistelija

  • Minna Tuominen, intendentti, minna.tuominen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan ensimmäinen taideohjelma laadittiin Rykmentinpuistoon, jonne esitettiin taiteen sijoittamisesta yleissuunnitelma vuonna 2015. Rykmentinpuiston taideohjelma on hyväksytty Tuusulan kunnanvaltuustossa 13.3.2017 § 30. Kunnanhallituksessa 18.9.2017 § 404 annettiin tehtäväksi perustaa Rykmentinpuiston taiteen ohjausryhmä. Ohjausryhmän tulee esittää ohjelman toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä kunnanhallitukselle vuosittain seurantaraportti.  

Rykmentinpuiston alueelle vuonna 2022 valmistui Vesa-Pekka Rannikon Kirjoverkkoperhonen teos ja sen julkistustilaisuus oli 22.6.2022. Teoksen taustoihin voi tutustua myös youtube videon kautta. Myös Satu-Minna Suorajärven teos Pasuuna valmistui, mutta sen installointi odottaa katualueen valmistumista. Vuoden aikana ylläpitotöitä tehtiin Jylhän Auringonsilta teokseen ja Johanssonin teoksen ympärille tilattiin vihersuunnitelma, joka toteutui syksyllä 2022. 

Prisma/palvelukeskuksen seinään toteutetaan taiteilija Minna Kangasmaan teos.  

Palveluverkon taidehankinnat jatkuivat rakennusurakoiden tahtiin Moniossa, Tuusulanjärven kampuksella ja Riihikallion kampukselle palveluverkon taidesuunnitelmien mukaisesti. 

Kellokosken kiertoliittymään valmistui Samuli Alosen taideteos Vetonaula

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi Tuusulan taideohjelmien toteuttamisesta ja kertyneiden varojen käytöstä laaditun seurantaraportin 2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Intendentti Minna Tuominen selosti asiaa kokouksessa.

Tiedoksi

sivistys -toimialue

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.