Vammaisneuvosto, kokous 8.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Joenranta, asemakaava ja asemakaavan muutos, nro 3525, vammaisneuvoston lausunto

TUUDno-2019-703

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jenni Aalto

Perustelut

Asiaselostus

Asemakaava ja asemakaavan muutos koskee Joenrannan aluetta, joka sijaitsee Kellokosken taajamakeskuksen pohjoispuolella. Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden asuinalueen, jolle on suunniteltu pientalovaltaista rakentamista noin 400 asukkaalle. Alue tukeutuu Linjatiehen uudella Jokirinteentiellä, joka on alueellinen kokoojakatu. Rakentamisen sijoittumisessa on otettu huomioon Keravanjoen rantavyöhyke.

Tavoitteena on, että alueelle muodostuu laajaan rantapuistoon tukeutuva pientalovaltainen asuinalue, josta on hyvät kevyen liikenteen yhteydet Keravanjoen rantapuistoon ja Kellokosken keskustaan. Kaavaratkaisulla on osoitettu uutta asuinkerrosalaa noin 15 000 k-m2. Erillispientalojen tonttikoot vaihtelevat noin 700 ja 1100 m2 välillä. Asuinkortteleiden rakennusoikeus tehokkuusluvuksi muutettuna on e=0,20 ja e=0,25. Kaava sallii rakentamisen kahteen kerrokseen. Ainoastaan Linjatiehen rajautuvilla tonteilla kahteen kerrokseen rakentaminen on määrätty kaavassa, jolloin rakennukset rajaavat katutilaa muodostaen melusuojan kadun ja pihojen väliin. Ulkoiluun ja virkistykseen on osoitettu ulkoilureittien verkosto, rantasaunan rakennusala sekä veneiden säilytys-, leikki- ja puutarhaviljelyn alueita ja niitä palvelevat pysäköintialueet.

Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että se toteuttaa valtuuston valitsemia kärkihankkeita, edistää tuusulalaisten hyvinvointia, arjen sujuvuutta, elämän vireyttä ja elämänlaadun paranemista.

Asemakaavaratkaisu on periaatteiltaan Kellokosken osayleiskaavan mukainen, mutta poikkeaa siitä vähäisessä määrin siten, että asuinalue sijoittuu osayleiskaavassa osoitettua idemmäksi Keravanjoen rannasta, myös erillispientalovaltaisen ja pientalovaltaisen asuntoalueen sijoittelua muutettu.

Suunnittelualue on kooltaan noin 25 hehtaaria. Suunnittelualueella on yksi yksityisomistuksessa oleva kiinteistö. Muilta osin suunnittelualue on kunnan omistuksessa olevaa pääosin rakentamatonta pelto- ja metsäaluetta. Kaava-alue on suurelta osin kunnan omistuksessa (n. 85 %). Asemakaava ja asemakaavamuutos on tehty kunnan aloitteesta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 4.4.–6.5.2019 ja siitä esitettiin viranomaisilta kolme lausuntoa ja muilta osallisilta kuusi kirjallista mielipidettä. Joenrannan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli mukana Yleiskaava 2040:n yleisötilaisuudessa 9.4.2019 sekä Kellokosken kuntalaisillassa 7.5.2019.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun asemakaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavaluonnoksen julkisesti nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville mielipiteiden esittämistä varten.

 

---

Asiantuntijana kokouksessa Jenni Aalto

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Kaavaluonnoksen nähtävilläolo

Kuntakehityslautakunta on käsitellyt asemakaavaluonnosta kokouksessaan 10.3.2021, hyväksyi asemakaavaluonnoksen ja päätti asettaa asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville. Asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä 25.3. – 10.5.2021. Luonnosaineiston nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä, Tuusulan kunnan nettisivulla ja lehti-ilmoituksella Keski-Uusimaan Viikko -lehdessä. Kaavaluonnosta koskien järjestettiin kaksi asukastilaisuutta Teams-sovelluksen välityksellä 29.3.2021 ja 29.4.2021. Näiden muistiot ovat liitteenä.

Yhteenveto lausunnonantajien kannanotoista

Luonnosaineistoon liittyen lausunnonantajien kannanotot kohdistuivat Linjatien kehittämiseen, hulevesiin, ilmastovaikutuksiin, luontoarvoihin ja sähkönjakeluun. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että kaavatyötä varten on teetetty hulevesisuunnitelma, jonka seurauksena kaavaehdotukseen on tarkennettu hulevesimääräyksiä. Linjatien kehittämistä varten kaavassa on jo luonnosvaiheessa varattu Linjatielle katutilaa mahdollisen kevyen liikenteen väylää varten. Ilmastovaikutuksia ja luontoarvojen lisäselvitystarvetta on tarkasteltu ehdotusvaiheessa. 

Yhteenveto mielipiteistä

Kaavaluonnoksesta saatiin kirjallisia mielipiteitä kolme kappaletta. Mielipiteet kaavaluonnoksesta kohdistuivat pääasiassa maisemallisiin vaikutuksiin, luontoarvojen säilyttämistarpeeseen, liikenteen turvallisuuteen ja sujuvuuteen sekä rakentamisen määrään. Mielipiteet on otettu huomioon ja osin niiden johdosta tehty tarkistuksia lähivirkistysalueen osa-aluemerkintöihin (puiston virkistys-toiminnot), hulevesirakenteiden sijoitteluun alueella, rantapuuston säilyttämiseen ja kaavaselostuksen liikennetietoihin.

Asemakaava-aineistoon tehdyt muutokset kaavaluonnoksen nähtävilläolon jälkeen

1.    Kaavaselostusta ja tämän liitteitä on täydennetty
2.    Luonnosvaiheessa kerätty palaute ja laaditut vastineet liitetty selostukseen.
3.    Vaikutusten arviointia on täydennetty
4.    Rakentamistapaohjeet on laadittu ja liitteenä

Asemakaavassa ja sen määräyksissä on tehty muutoksia:
5.    Saunan rakennusala poistettu rannasta
6.    Hulevesirakenteiden sijaintia muutettu
7.    Kanoottipolkuun lisätty huoltoajo
8.    Poijupolun tontille ajo sallittu vain tiettyyn rajaan asti. Loppu jatkuu pelkästään kävely- ja pyöräilytienä.
9.    7059/7 AP-32 tonttia suurennettu
10.    Sitovia ja ohjeellisia lähivirkistysalueen osa-aluemerkintöjä on poistettu. Reitistöä on muokattu. Suurelta osin lähivirkistysalueen käyttö määritellään puistosuunnitelmalla.
11.    Lisätty määräys, jonka mukaan AP-kortteleille saa rakentaa myös palveluasumista
12.    Pienille asunnoille suunniteltua ns. minitalotonttia suurennettu -> uusi pinta-ala 2835 m2 
13.    Yhtiömuotoisten asuinrakennusten tonttien rakennusoikeutta on lavennettu siten, että niille saa rakentaa varsinaisen rakennusoikeuden lisäksi sekundaaritiloja määräyksessä osoitettu määrä.
14.    Valkamanpuiston nimi on muutettu Mattilanrannan puistoksi ja Poijupolun nimi muutettu Airopoluksi
15.    Airopolun ja EV-alueen välinen yhteys merkitty ohjeellisena puistopolkuna.
16.    Korttelin 7055 ajoyhteys muutettu niin, että kirvesvarsi jakautuu puoliksi tonttien 1 ja 6 kesken
17.    Liittymäkieltomerkintöjä korjattu ja lisätty Jokirinteentien varteen pohjoisempaan kortteliin ohjaten kulloisenkin neljän omakotitalotontin tonttiliittymät samaan pisteeseen
18.    7060/12 rakennusalaa/tonttiliittymäpaikkaa muokattu
19.    Linjatien vastaisten tonttien rakennusaloja muokattu, rajaan kiinni nuolet poistettu Linjatien puolelta
20.    Kahteen kerrokseen rakentamisen vaatimus poistettu Linjatien varressa olevilta tonteilta
21.    Lisätty toinen harjasuuntamerkintä ja tarkennettu merkintöjen määräyksiä
22.    "Rakenteellinen pysäköinti tulee toteuttaa kaupunkikuvallisesti laadukkaana" poistettu yleisistä määräyksistä.
23.    Rakennusalojen rajoja on väljennetty muutamilla korttelialueilla. Samalla poistettiin muutamien tonttien osalta velvoite rakentaa rakennusalan rajaan kiinni.
24.    Asuinrakentamisen tonttien istutusmääräys on muotoiltu joustavammaksi.
25.    Johtorasitemerkinnät lisätty ns. kirvesvarsitonteille Linjatien viereisessä korttelissa.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä laaditun Joenranta -asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotuksen ja saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun jäsen Antti Seppälä ehdotti asian palauttamista valmisteluun Piia Lakkapää-Hemmin ja Tytti Nikkasen kannattamana. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös

Lautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.

Kokouskäsittely

Tekninen tauko asian käsittelyn aikana 18:28- 18:33

Valmistelija

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Uusi asemakaavaehdotus on laadittu kuntakehityslautakunnan käsiteltäväksi lautakunnassa edellisellä kerralla käydyn keskustelun pohjalta. Tehtyjä muutoksia:

  • Asuinrakentamisen korttelialueiden käyttötarkoituksia on muutettu siten, että alue toteutuu täysin erillispientalojen korttelialueina. Uusi ehdotus käsittää 77 omakotitalotonttia ja kaksi suurempaa tonttia, joille voi toteuttaa joukon erillispientaloja yhtiömuotoisena toteutuksena.
  • Palvelurakennusten toteuttamismahdollisuus poistettu
  • Suunnittelualueen itäkulmaan on lisätty Joenrinteenkuja-niminen katualue ja laajennettu tämän yhteyteen erillispientalojen korttelialuetta.
  • Korttelin 7062 rajauksia on hieman muutettu maastonmuotoa myötäilevämmäksi ja hieman laajennettu etelään
  • Airokujan varresta on poistettu pysäköintialuevaraus. Rannan pysäköintitarve voidaan kattaa rantaan johtavan ajoyhteyden varressa.
  • Jokirinteentien ja Linjatien välistä on poistettu korttelin 7055 aiemmin halkaissut kapeahko viheryhteys.
  • Vähäisiä tonttikohtaisia rakennusalojen ja tontin rajojen siirtoja

Kaava-aineisto on päivitetty vastaamaan em. muutoksia. Valitettavasti kaavan havainneaineisto on laadittava konsultilla. Työ käynnistyi liian myöhään, eikä työ ole vielä valmis kuntakehityslautakunnan asian käsittelyn aikana 23.11.2022. Havainneaineisto lisätään kaava-aineistoon ennen kaavan käsittelemistä kunnanhallituksessa. Yhdyskuntatekniikan kustannusten laskenta on asialistan valmistelun aikana vielä kesken niin ikään. Tiedot kustannuksista saataneen kuntakehityslautakunnan käsittelyyn mennessä.

 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • täydentää kaava-aineistoa laadituilla yhdyskuntatekniikan kustannustiedoilla ja havainnekuvilla
  • hyväksyä laaditun Joenranta -asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotuksen ja saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun esittelijä muutti ehdotustaan seuraavasti:

Listatekstin lause: Havainneaineisto lisätään kaava-aineistoon ennen kaavan käsittelemistä kunnanhallituksessa. MUUTETAAN MUOTOON: Havainneaineisto lisätään kaava-aineistoon ennen kaavan nähtävillepanoa.

Lisäksi päätösehdotukseen lisätään seuraava kohta:

  • asettaa tonttijaon julkisesti nähtäville koskien kortteleita 7053-7062

 

Kuntakehityslaukunta hyväksyi esittelijän muutoksen listatekstiin sekä lisäyksen päätösehdotukseen yksimielisesti.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • täydentää kaava-aineistoa laadituilla yhdyskuntatekniikan kustannustiedoilla ja havainnekuvilla
  • hyväksyä laaditun Joenranta -asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotuksen, saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten
  • asettaa tonttijaon julkisesti nähtäville koskien kortteleita 7053-7062.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Kaavataloustiedot

Kuntakehityslautakunnan päätöksen jälkeen on kaavaselostukseen päivitetty kaavataloustiedot:

Yhdyskuntatekniikan toteuttamisen kustannusarvion mukaan: katujen, vesihuollon ja yleisten alueiden rakentamine maksaa 4,5 milj. €, Ilman vesihuoltoa yhdyskuntatekniikan kustannukset ovat noin 3,25 milj. €. Keravanjoen ylittävän sillan rakentaminen noin 1,5 milj.€. Kustannukset on ilmoitettu arvonlisäverottomina.

Kunnan omistamalle alueelle sijoittuvien tonttien myyntituloksi arvioidaan 3,7 milj. euroa ja maankäyttösopimuskorvaukseksi arvioidaan noin 0,05 milj. euroa. MRL:n tarkoittama maankäyttösopimus pyritään solmimaan yksityisessä omistuksessa olevan kiinteistön omistajan kanssa.

Kaavatalous on yhteensä ilman vesihuoltoa ja Kariniemensillan kustannuksia +0,5 milj. € ja sillan kanssa -1,0 milj. €.

Havainneaineisto

Kaava-aineistosta puuttuu edelleen havainnemateriaali. Konsultti saanee aineiston valmiiksi 2-3 viikon kuluessa. Havainneaineisto lisätään kaava-aineistoon ennen kaavan nähtävillepanoa.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • täydentää kaava-​aineistoa laadituilla yhdyskuntatekniikan kustannustiedoilla ja havainnekuvilla
  • hyväksyä laaditun Joenranta -​asemakaavan ja asemakaavamuutoksen ehdotuksen,​ saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • asettaa asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27 § mukaisesti julkisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten
  • asettaa tonttijaon julkisesti nähtäville koskien kortteleita 7053-​7062.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kaavoituspäällikkö Anne Olkkola oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus on 28.11.2022 § 426 päättänyt asettaa asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Kaavaehdotus on nähtävillä 19.1. - 17.2.2023.

Pientalovaltainen Joenrannan asuinalue mahdollistaa erillispientalojen, kytkettyjen pientalojen sekä rivitalojen rakentamisen. Asemakaavaehdotuksessa alueelle on osoitettu 77 uutta omakotitalotonttia sekä kaksi erillispientalojen yhtiömuotoista tonttia. Asemakaavalla muodostetaan Linjatien länsipuolelle tiiviitä asuinrakennusten korttelialueita, katualuetta sekä lähivirkistysaluetta. Asuinalue liittyy liikenteellisesti Linjatiehen Jokirinteentiellä, joka haarautuu alueen sisällä pienemmäksi Jokihaarantien tonttikaduksi. 

Uudet asuinkorttelit sijoittuvat tonttikatujen molemmin puolin. Erillispientalotontit sijoittuvat Linjatien ja asuinpientalotonttien väliin, asuinpientalojen avautuessa rantapuistoon. Aluetta ympäröi Yleiskaava 2040 ehdotus II:n ja Kellokosken yleiskaavan periaatteiden mukaisesti lähivirkistysalue reitistöineen. Lähivirkistysalueen toteuttamiseksi laaditaan yleisen alueen suunnitelma eli ns. puistosuunnitelma. Laajan rantapuiston alueelle on osoitettu vesistön läheisyyteen veneiden säilytyspaikka. 
Uudelle asuinalueelle on osoitettu 59 erillispientaloille tarkoitettua tonttia. 

Kortteli 7056 on suunniteltu kaavassa rakennettavan pienehköjen asuntojen ns. minitaloyhtiö. Miniomakotitalotontit monipuoleistavat suunnittelualueen asumisen vaihtoehtoja. Miniomakotitaloilla tuetaan esimerkiksi pidempään kotona omakotiasumista, kun yksin asuville kuntalaisille luodaan mahdollisuus muuttaa nykyiset asumisen tarpeet täyttävään pienempään asuntoon ja samalla isommat omakotitalot vapautuvat kiertoon seuraaville tarvitsijoille. 

Kortteleiden 7058, 7059 ja 7060 tonteilla 7-9 saa olla sivuasunto, joka voidaan erottaa tai yhdistää pääasuntoon.

Mattilanrannan puistoksi nimetty lähivirkistysalue ympäröi suunniteltua asuinaluetta. Lähivirkistysalue on tarkoitus säilyttää luonnonmukaisena niiltä osin, minne ei ole osoitettu virkistys-, ulkoilu tai leikkitoimintoja. Toiminnot on tarkoitus keskittää lähelle asutusta mahdollisen leikkipaikan ja lähiliikunta-alueen lähiympäristöön. Rannan tuntumaan on asemakaavassa osoitettu alue veneiden säilytykselle. Ranta-alue on asemakaavassa määrätty säilytettäväksi suurelta osin luonnontilaisena. Lähivirkistysalueelle saa toteuttaa virkistyskäyttöä palvelevia rakenteita. Lähivirkistysalueelle on osoitettu reittiverkosto kulkemaan alueen sisällä sekä itään Linjatielle kohti Kellokosken keskustan palveluita, länteen Keravanjoen yli osoitetulle kevyen liikenteen siltavaraukselle ja pohjoiseen kertoen kulkuyhteyksien jatkuvuudesta asuinalueen laajentuessa tulevaisuudessa. Viherverkon kehittäminen esitetyllä tavalla perustuu osayleiskaavan viherverkkoon.

Alueen liikennemäärät ovat vähäiset ja valtaosa liikenteestä on työmatkalaisten henkilöautoliikennettä. Suunnittelualueelta pääasialliset yhteydet ovat etelän suuntaan Linjatie, joka yhtyy Kellokosken alueelliseen pääväylään Vanhaan valtatiehen. Linjatien keskimääräinen liikennemäärä on nykyisin noin 400 ajon./vrk. Kevyen liikenteen yhteyksien puuttuminen Linjatieltä aiheuttaa liikenneturvallisuuden ja liikenneympäristön laatuhaitan.

Joukkoliikenneyhteydet Kellokosken alue on HSL:n joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn mukaisesti yhden tähden aluetta, jolla pitäisi pyrkiä alle 700 metrin kävelyetäisyyksiin pysäkeille. Kellokosken aluetta palvelee elokuusta 2019 alkaen linjat 665 Hyrylä-Järvenpää-Kellokoski sekä 967 Jokela-Linjamäki-Kellokoski. Kaava-alueen pohjoisimmasta osasta on noin 1700 metrin kävelymatka lähimmille linjan 665 pysäkeille Linjatien ja Ohkolantien risteyksessä. Etäisyys on liian pitkä houkuttelevan joukkoliikennepalvelun tarjoamiseksi.
Ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä turvalliset koulureitit. 

Suunnittelualueella ei sijaitse palveluita. Kaupalliset palvelut sijoittuvat Kellokosken keskustaan, noin kaksi kilometriä suunnittelualueesta etelään.

Asemakaava-alueella Keravanjoen ranta-alue on esteettömyyden kannalta vaativaa tasoerojen ja vaihtelevan maaston takia. Muilta osin asemakaava-alue on esteettömyyden kannalta normaalia aluetta.

Alueella ei ole uhanalaisia luontotyyppejä tai luonnonsuojelulain mukaisia suojeltuja luontotyyppejä luonnontilaisia noroja lukuun ottamat.

Joenranta, asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus nro 3525, ikäihmisten neuvoston lausunto

Uuden alueen monipuolisella asuntokannan rakenteella pystytään tarjoamaan valinnanvaraa erilaisille asunnon tarvitsijoille, kuten esimerkiksi lisääntyvälle määrälle ikääntyvien sinkkutalouksia. Miniomakotitalot ja sivuasunnolliset tontit lähellä palveluita ja virkistysaluetta, mahdollistavat yhteisöllisen asumisen, kuten esimerkiksi eri sukupolvien tai ystävien asumisen samalla tontilla. 

Ikäihmisen neuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaisevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta tulee edistää.

Ikäihmisten neuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Ikäihmisten neuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja olisi tärkeätä laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuvat leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueet tulisi suunnitella myös ikääntyvien tarpeisiin.

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella ikäihmisten neuvosto päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Uuden alueen monipuolisella asuntokannan rakenteella pystytään tarjoamaan valinnanvaraa erilaisille asunnon tarvitsijoille, kuten esimerkiksi lisääntyvälle määrälle ikääntyvien sinkkutalouksia. Miniomakotitalot ja sivuasunnolliset tontit lähellä palveluita ja virkistysaluetta, mahdollistavat yhteisöllisen asumisen, kuten esimerkiksi eri sukupolvien tai ystävien asumisen samalla tontilla. Osa rakennuksista tulisi voida rakentaa yksikerroksisiksi ja esteettömiksi.

Ikäihmisen neuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaisevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta on edistettävä.

Ikäihmisten neuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Ikäihmisten neuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja olisi tärkeätä laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuvat leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueet tulisi suunnitella myös ikääntyvien tarpeisiin."
 

Päätös

Ikäihmisten neuvosto päätti lausua seuraavsti:

Uuden alueen monipuolisella asuntokannan rakenteella pystytään tarjoamaan valinnanvaraa erilaisille asunnon tarvitsijoille, kuten esimerkiksi lisääntyvälle määrälle ikääntyvien sinkkutalouksia. Miniomakotitalot ja sivuasunnolliset tontit lähellä palveluita ja virkistysaluetta, mahdollistavat yhteisöllisen asumisen, kuten esimerkiksi eri sukupolvien tai ystävien asumisen samalla tontilla. Osa rakennuksista tulisi voida rakentaa yksikerroksisiksi ja esteettömiksi.

Ikäihmisen neuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaisevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta on edistettävä.

Ikäihmisten neuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Ikäihmisten neuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja olisi tärkeätä laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuvat leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueet tulisi suunnitella myös ikääntyvien tarpeisiin.

Valmistelija

  • Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus on 28.11.2022 § 426 päättänyt asettaa asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Kaavaehdotus on nähtävillä 19.1. - 17.2.2023.

Pientalovaltainen Joenrannan asuinalue mahdollistaa erillispientalojen, kytkettyjen pientalojen sekä rivitalojen rakentamisen. Asemakaavaehdotuksessa alueelle on osoitettu 77 uutta omakotitalotonttia sekä kaksi erillispientalojen yhtiömuotoista tonttia. Asemakaavalla muodostetaan Linjatien länsipuolelle tiiviitä asuinrakennusten korttelialueita, katualuetta sekä lähivirkistysaluetta. Asuinalue liittyy liikenteellisesti Linjatiehen Jokirinteentiellä, joka haarautuu alueen sisällä pienemmäksi Jokihaarantien tonttikaduksi. 

Uudet asuinkorttelit sijoittuvat tonttikatujen molemmin puolin. Erillispientalotontit sijoittuvat Linjatien ja asuinpientalotonttien väliin, asuinpientalojen avautuessa rantapuistoon. Aluetta ympäröi Yleiskaava 2040 ehdotus II:n ja Kellokosken yleiskaavan periaatteiden mukaisesti lähivirkistysalue reitistöineen. Lähivirkistysalueen toteuttamiseksi laaditaan yleisen alueen suunnitelma eli ns. puistosuunnitelma. Laajan rantapuiston alueelle on osoitettu vesistön läheisyyteen veneiden säilytyspaikka. 
Uudelle asuinalueelle on osoitettu 59 erillispientaloille tarkoitettua tonttia. 

Kortteli 7056 on suunniteltu kaavassa rakennettavan pienehköjen asuntojen ns. minitaloyhtiö. Miniomakotitalotontit monipuoleistavat suunnittelualueen asumisen vaihtoehtoja. Miniomakotitaloilla tuetaan esimerkiksi pidempään kotona omakotiasumista, kun yksin asuville kuntalaisille luodaan mahdollisuus muuttaa nykyiset asumisen tarpeet täyttävään pienempään asuntoon ja samalla isommat omakotitalot vapautuvat kiertoon seuraaville tarvitsijoille. 

Kortteleiden 7058, 7059 ja 7060 tonteilla 7-9 saa olla sivuasunto, joka voidaan erottaa tai yhdistää pääasuntoon.

Mattilanrannan puistoksi nimetty lähivirkistysalue ympäröi suunniteltua asuinaluetta. Lähivirkistysalue on tarkoitus säilyttää luonnonmukaisena niiltä osin, minne ei ole osoitettu virkistys-, ulkoilu tai leikkitoimintoja. Toiminnot on tarkoitus keskittää lähelle asutusta mahdollisen leikkipaikan ja lähiliikunta-alueen lähiympäristöön. Rannan tuntumaan on asemakaavassa osoitettu alue veneiden säilytykselle. Ranta-alue on asemakaavassa määrätty säilytettäväksi suurelta osin luonnontilaisena. Lähivirkistysalueelle saa toteuttaa virkistyskäyttöä palvelevia rakenteita. Lähivirkistysalueelle on osoitettu reittiverkosto kulkemaan alueen sisällä sekä itään Linjatielle kohti Kellokosken keskustan palveluita, länteen Keravanjoen yli osoitetulle kevyen liikenteen siltavaraukselle ja pohjoiseen kertoen kulkuyhteyksien jatkuvuudesta asuinalueen laajentuessa tulevaisuudessa. Viherverkon kehittäminen esitetyllä tavalla perustuu osayleiskaavan viherverkkoon.

Alueen liikennemäärät ovat vähäiset ja valtaosa liikenteestä on työmatkalaisten henkilöautoliikennettä. Suunnittelualueelta pääasialliset yhteydet ovat etelän suuntaan Linjatie, joka yhtyy Kellokosken alueelliseen pääväylään Vanhaan valtatiehen. Linjatien keskimääräinen liikennemäärä on nykyisin noin 400 ajon./vrk. Kevyen liikenteen yhteyksien puuttuminen Linjatieltä aiheuttaa liikenneturvallisuuden ja liikenneympäristön laatuhaitan.

Joukkoliikenneyhteydet Kellokosken alue on HSL:n joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn mukaisesti yhden tähden aluetta, jolla pitäisi pyrkiä alle 700 metrin kävelyetäisyyksiin pysäkeille. Kellokosken aluetta palvelee elokuusta 2019 alkaen linjat 665 Hyrylä-Järvenpää-Kellokoski sekä 967 Jokela-Linjamäki-Kellokoski. Kaava-alueen pohjoisimmasta osasta on noin 1700 metrin kävelymatka lähimmille linjan 665 pysäkeille Linjatien ja Ohkolantien risteyksessä. Etäisyys on liian pitkä houkuttelevan joukkoliikennepalvelun tarjoamiseksi.
Ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä turvalliset koulureitit. 

Suunnittelualueella ei sijaitse palveluita. Kaupalliset palvelut sijoittuvat Kellokosken keskustaan, noin kaksi kilometriä suunnittelualueesta etelään.

Asemakaava-alueella Keravanjoen ranta-alue on esteettömyyden kannalta vaativaa tasoerojen ja vaihtelevan maaston takia. Muilta osin asemakaava-alue on esteettömyyden kannalta normaalia aluetta.

Alueella ei ole uhanalaisia luontotyyppejä tai luonnonsuojelulain mukaisia suojeltuja luontotyyppejä luonnontilaisia noroja lukuun ottamat.

Joenranta, asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus nro 3525, vammaisneuvoston lausunto

Pientalovaltainen Joenrannan asuinalue mahdollistaa erillispientalojen, kytkettyjen pientalojen sekä rivitalojen rakentamisen. Osa rakennuksista tulisi voida rakentaa yksitasoisiksi, mikä mahdollistaisi niissä asumisen myös esteettömyyttä tarvitseville.

Vammaisneuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaisevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta on edistettävä.

Vammaisneuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Vammaisneuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja tulee laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuville leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueilla tulee varmistaa esteetön kulku ja myös estettömiä leikki- ja liikuntavälineitä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Vammaisneuvosto päättää

antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun pohjalta vammaisneuvosto päättää lausua seuraavasti:

"Pientalovaltainen Joenrannan asuinalue mahdollistaa erillispientalojen, kytkettyjen pientalojen sekä rivitalojen rakentamisen. Osa rakennuksista tulisi voida rakentaa yksitasoisiksi, mikä mahdollistaisi niissä asumisen myös esteettömyyttä tarvitseville.

Vammaisneuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaitsevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta on edistettävä.

Vammaisneuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Vammaisneuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja tulee laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuville leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueilla tulee varmistaa esteetön kulku ja myös esteettömiä leikki- ja liikuntavälineitä. Mikäli silta toteutetaan sekin pitää olla esteetön."
 

Päätös

Vammaisneuvosto päätti lausua seuraavasti:

Pientalovaltainen Joenrannan asuinalue mahdollistaa erillispientalojen, kytkettyjen pientalojen sekä rivitalojen rakentamisen. Osa rakennuksista tulisi voida rakentaa yksitasoisiksi, mikä mahdollistaisi niissä asumisen myös esteettömyyttä tarvitseville.

Vammaisneuvosto painottaa, että liikenneturvallisuutta asuinalueen ja Kellokoskella sijaitsevien palvelujen välillä tulee parantaa ja joukkoliikennepalvelujen saamista lähemmäksi uutta asuinaluetta on edistettävä.

Vammaisneuvoston mielestä on hienoa, että ulkoilureittien suunnittelussa on huomioitu niin alueen sisäinen virkistyminen kuin laajempikin ulkoilureitistö sekä huomioitu lyhytaikaiset pysäköintimahdollisuudet. Vammaisneuvosto painottaa, että lähivirkistysalueen suunnittelussa tulee huomioida turvallinen ja esteetön kulku ja tulee laatia esteetön reitti rantaan. Alueen keskelle sijoittuville leikki-, oleskelu- ja lähiliikunta-alueilla tulee varmistaa esteetön kulku ja myös esteettömiä leikki- ja liikuntavälineitä. Mikäli silta toteutetaan sekin pitää olla esteetön.

Liitteet


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.