Ikäihmisten neuvosto, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys, ikäihmisten neuvoston lausunto

TUUDno-2022-2027

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta. Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana. 

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa. 

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto  

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-​asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-​,​ etätyö-​ tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella lautakunta päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-, etätyö- tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Lahelan orren toteutuksessa tulee huomioida pohjavesialueiden turvaaminen. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. Tuusulanjoen ja jokilaakson virkistysarvo on myös tärkeä tunnistaa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen joen varteen lisäisi jokilaakson virkistyskäyttöä. Alueen reitistöä tulisi kehittää, jotta liikkuminen Lahelan, Hyrylän (Mikkolan) ja Riihikallion välillä on mahdollista. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin." 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti yksimielisesti lausua seuraavasti:

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-, etätyö- tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Lahelan orren toteutuksessa tulee huomioida pohjavesialueiden turvaaminen. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. Tuusulanjoen ja jokilaakson virkistysarvo on myös tärkeä tunnistaa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen joen varteen lisäisi jokilaakson virkistyskäyttöä. Alueen reitistöä tulisi kehittää, jotta liikkuminen Lahelan, Hyrylän (Mikkolan) ja Riihikallion välillä on mahdollista. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin. 

Valmistelija

  • Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa ikäihmisten neuvostolta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana.

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, ikäihmisten neuvosto lausunto 

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Ikäihmisten neuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen.

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Ikäihmisten neuvosto korostaa lähipalveluiden ja lähiluonnon tarvetta ikäihmisten pärjäävyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ikäihmisten neuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sara Tallsten, sara.tallsten@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella ikäihmisten neuvosto päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena on tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja korvamerkitä tilaohjelmassa tilat päiväsaikaan yhteisökäyttöön. Lisäksi tulisi selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Ikäihmisten neuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen.

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Ikäihmisten neuvosto korostaa lähipalveluiden ja lähiluonnon tarvetta ikäihmisten pärjäävyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ikäihmisten neuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin."
 
Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ikäihmisten neuvosto päätti yksimielisesti lausua seuraavasti:

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena on tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 