Kunnanhallitus, kokous 19.9.2022

§ 320 Kuolinpesän omaisuuden vastaanottaminen, Valtiokonttorin päätös 9.9.2022

TUUDno-2021-2739

Valmistelija

  • Niina Toikka, hallintojohtaja, niina.toikka@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on hakenut Valtiokonttorilta 29.10.2020 perillisittä kuolleen Pirkko-Liisa Ropposen kuolinpesän omaisuuden luovuttamista kunnalle käytettäväksi käytettäväksi ikääntyneiden kotona-asumisen tukemiseen, ikäihmisten yhteisöllisen toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen, ikääntyneiden osallisuuden vahvistamiseen, palveluiden saatavuuden parantamiseen ja ikäystävällisen toimintatavan ja toimintaympäristön luomiseen.

Perinnönjättäjän kummityttö on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin hänelle läheisyyden perusteella.

Valtiokonttori on tehnyt asiassa päätöksen 9.9.2022.

Päätöksen mukaan kummitytölle luovutetaan läheisyyden perusteella kohtuulliseksi harkittuna määränä 25 000 euroa pesän rahavaroista sekä hänen jo aiemmin haltuunsa saamat esineistö, irtaimisto ja taulut. 

Pesän rahavaroista pysytetään valtiolla 37 000 euroa.

Kuolinpesän muu omaisuus luovutetaan Tuusulan kunnalle seuraavilla ehdoilla:

  • Kunta vastaa pesän veloista ja maksuista.
  • Kunta käyttää omaisuuden ikääntyneiden kotona-asumisen tukemiseen, ikäihmisten yhteisöllisen toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen, ikääntyneiden osallisuuden vahvistamiseen, palveluiden saatavuuden parantamiseksi ja ikäystävällisen toimintatavan ja toimintaympäristön luomiseen.
  • Jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kunta luovuttaa omaisuuden tälle.


Valtiokonttorin päätökseen  saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30 päivää tiedoksisaannista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Salassapidettävät tiedot poistettu.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Asianajotoimisto Ari Orvas Oy, kasvu ja ympäristön toimialue

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.