Kunnanhallitus, kokous 21.2.2022

§ 65 Kuntastrategia 2021–2025, keino-ohjelmien hyväksyminen

TUUDno-2021-2051

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula uudistaa kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Strategia laaditaan vuosille 2021–2025.

Strategiakausi vaihtui kuntavaalien jälkeen uusien luottamushenkilöiden aloittaessa toimikautensa elokuussa. Valtuustokauden aluksi laadittiin kaikkien valtuustoryhmien hyväksymä pormestariohjelma, joka toimii kuntastrategian pohjana.

Uutta kuntastrategiaa on valmisteltu alkuvuodesta 2021 lähtien ja se on laadittu päätöksentekijöiden, tuusulalaisten ja kunnan henkilöstön yhteistyönä. Strategiaperustasta, eli visiosta, päämääristä, valtuustokauden tavoitteista ja yhteisestä toimintatavasta, on määrä päättää valtuustossa lokakuussa. Strategiakokonaisuudesta, strategiaa teoiksi vievistä vuoden 2022 tavoitteista ja talousarviosta päätetään joulukuussa 2021.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ottaa kuntastrategia 2021–2025 valtuuston 4.10.2021 esityslistalle
  • tehdä esityksensä valtuustolle 27.9.2021 kokouksessaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä Tuusulan strategiaperustan vuosille 2021–2025.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä digitalisaatio-​ohjelman sekä osaaminen ja kyvykkyydet -​ohjelman vuosille 2021–2025. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Virpi Sailas, kansliapäällikkö, virpi.sailas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula uudisti kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Kuntastrategia laadittiin vuosille 2021–2025. Strategiaperustasta, eli visiosta, päämääristä (3), valtuustokauden tavoitteista (14) ja yhteisestä toimintatavasta päätettiin valtuustossa lokakuussa 2021.  

Strategiaperustasta johdettiin vuositavoitteet ja toimenpiteet vuodelle 2022 sekä indikaattorit valtuustokaudelle 2021-2025 ja niistä päätettiin valtuustossa talousarvion hyväksynnän yhteydessä joulukuussa 2021.  

Kuntastrategian laadinnan yhteydessä määritettiin kolme strategista keinoa, jotka toimivat strategian toteuttamisen tukena. Strategiaperustaa täydentävistä strategisista keino-ohjelmista on määrä päättää valtuustossa alkuvuodesta 2022.   

Strategiset keinot 
 
Keino-ohjelmat syventävät ja täsmentävät hyväksyttyä strategiaperustaa. Keinot tehdä strategiasta totta löytyvät digitalisaation hyödyntämisestä, vaikuttamisesta ja yhteistyöstä (edunvalvonta) sekä osaamisesta ja kyvykkyyksistä (henkilöstön hyvinvointi ja johtaminen). Keino-ohjelmissa kuvataan ohjelman nykytila ja lähtötilannearvio sekä siihen vaikuttavat muutosvoimat. Ohjelmissa on määritetty keskeiset kehittämisen kärjet (3-5).  

Keino-ohjelmat on laadittu kunnan toimialueiden ja luottamushenkilöiden yhteistyönä syksyllä 2021. Ohjelmien toteutumista seurataan vuosittain laadittavassa strategiaraportissa ja ne tarkistetaan valtuustokausittain kuntastrategian laadinnan yhteydessä. Keino-ohjelmilla on runsaasti yhdyspintoja muihin Tuusulan kunnan strategisiin asiakirjoihin ja -ohjelmiin. 

Digitalisaation sekä osaamisen ja kyvykkyyksien ohjelmat hyväksyttiin valtuuston kokouksessa helmikuussa 2022, vaikuttamisen ja yhteistyön ohjelma maaliskuussa 2022. 

Vaikuttamisen ja yhteistyö (edunvalvonta) - ohjelman kehittämisen kärjet ovat elinvoiman edistäminen, hyvinvoinnin edistämisen ja TE-palveluiden siirto kunnille. Tämän lisäksi ohjelmassa on kuvattu muita kunnan edunvalvonnan sekä yhteistyön sekä vaikuttamisen keskeisiä kohteita. Elinvoiman edistämisessä nähdään keskeisenä maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) 2023 sopimus, Helsingin seudun liikenne (HSL) ja muut kunnan liikennehankkeet sekä elinvoimaisen Tuusulan rakentaminen. Hyvinvoinnin edistämisessä keskeistä ovat hyvinvointialueen palvelut Tuusulan kunnan näkökulmasta, palveluiden verkko, kunnan ja hyvinvointialueen toimiva yhteistyö sekä hyvinvoivan sivistyskunnan rakentaminen. Te-palveluiden siirto kunnille toteutunee vuoden 2024 lopussa ja keskeistä edunvalvonnassa on yhteistoiminta-alueen muodostumisen sekä osaavan työvoiman saannin varmistaminen sekä laadukas työllisyyden hoito.   

Vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta) - ohjelman yhteydessä hyväksytään päivitetyt kohteittaiset edunvalvontakortit. Tuusulan kunnanvaltuustossa 10.12.2018 on hyväksytty edunvalvontasuunnitelma, joka koostuu erillisistä edunvalvonnan kohteista ja kohteittaan laadituista korteista. Edunvalvontakortin sisältönä on kuvaus edunvalvonnan kohteesta, edunvalvonnan tavoitteiden määrittely, yhteistyökumppanit ja yhteinen toiminta edunvalvonnassa, edunvalvonnan tueksi laadittavat selvitykset, sekä yksityiskohtainen edunvalvonnan toimenpidesuunnitelma vastuuhenkilöineen. Edunvalvonnan toimenpiteitä on arvioitu sekä tarkistettu ja täydennetty tarpeen mukaan.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä osaltaan kuntastrategiaa täydentävän vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta) -ohjelman
  • hyväksyä osaltaan päivitetut edunvalvontakortit 
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä kuntastrategiaa täydentävän vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta) -ohjelman
  • hyväksyä päivitetyt edunvalvontakortit.

Päätös

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä osaltaan kuntastrategiaa täydentävän vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta) -ohjelman
  • hyväksyä osaltaan päivitetyt edunvalvontakortit 
  • lisätä edunvalvontaan Ruskeasuon edunvalvontakortin
  • lisätä hyvinvointialueen tavoitteisiin saavutettavat palvelut ja sujuvat joukkoliikenneyhteydet Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluihin
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä kuntastrategiaa täydentävän vaikuttaminen ja yhteistyö (edunvalvonta) -ohjelman
  • hyväksyä päivitetyt edunvalvontakortit.

 

Kansliapäällikkö Virpi Lehmusvaara, elinvoimajohtaja Kristiina Salo ja kaavoituspäällikkö Anne Olkkola selostivat asiaa kokouksessa.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.