Valmistelija
Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi
Ehdotus
Esittelijä
Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää
- valita Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen toteuttajan hankintaa koskevan tarjouskilpailun voittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen NREP Oy:n, Lehto Tilat Oy:n ja Parviainen Arkkitehdit Oy Ltd:n muodostaman ryhmittymän
- oikeuttaa kuntakehitysjohtajan viimeistelemään ja allekirjoittamaan liike- ja palvelukeskuksen suunnittelun ja toteuttamisen periaatteita ja ehtoja koskevan hankesopimuksen, jolla sovitaan hankkeen kehitys- ja toteutusvaiheiden tehtävistä ja päätöksenteosta
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.
---
Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Jussi Salonen esitti Pentti Mattilan kannattamana pöydälle jättöesityksen.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu pöydälle jättöesitys, asia on ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Jussi Salosen tekemää Pentti Mattilan kannattamaa pöydälle jättöesitystä äänestävät "ei".
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa"-ääntä (Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Annika Lappalainen, Karita Mäensivu, Lilli Salmi, Mari Tienhaara, Pasi Huuhtanen, Pekka Heikkinen, Elina Väänänen) , 4 "ei"-ääntä (Jussi Salonen, Pentti Mattila, Tuija Reinikainen, Salme Nepponen).
Äänin 9 - 4 kunnanhallitus päätti, että asian käsittelyä jatketaan.
Jussi Salonen esitti seuraavan Pentti Mattilan kannattaman palautusehdotuksen: "Esitämme pykälän palauttamista takaisin valmisteluun siten, että hankinnan kohteeksi Hyrylän keskustassa suunnitellaan monipuolisempi, mittakaavaltaan sopusuhtainen, liikenneolosuhteet huomioonottava kokonaisuus, joka on kaupunkikuvallisesti sopivampi Hyrylään kuin nyt hankinnan kohteeksi ehdotettu."
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu palautusesitys, asia on ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyä tässä kokouksessa äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Jussi Salosen tekemää Pentti Mattilan kannattamaa palautusehdotusta äänestävät "ei".
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa"-ääntä (Arto Lindberg, Mika Mäki-Kuhna, Annika Lappalainen, Karita Mäensivu, Lilli Salmi, Mari Tienhaara, Pasi Huuhtanen, Pekka Heikkinen, Elina Väänänen) , 4 "ei"-ääntä (Jussi Salonen, Pentti Mattila, Tuija Reinikainen, Salme Nepponen).
Äänin 9 - 4 kunnanhallitus päätti, että asian käsittelyä tässä kokouksessa jatketaan.
Päätös
Kunnanhallitus päätti
- valita Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen toteuttajan hankintaa koskevan tarjouskilpailun voittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen NREP Oy:n, Lehto Tilat Oy:n ja Parviainen Arkkitehdit Oy Ltd:n muodostaman ryhmittymän
- oikeuttaa kuntakehitysjohtajan viimeistelemään ja allekirjoittamaan liike- ja palvelukeskuksen suunnittelun ja toteuttamisen periaatteita ja ehtoja koskevan hankesopimuksen, jolla sovitaan hankkeen kehitys- ja toteutusvaiheiden tehtävistä ja päätöksenteosta
- tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta välittömästi kokouksessa.
Jussi Salonen, Tuija Reinikainen, Salme Nepponen, Pentti Mattila ilmoittivat päätöksestä eriävän mielipiteen.
Jussi Salonen jätti päätöksestä seuraavan kirjallisen eriävän mielipiteen: "Kirjallinen eriävä mielipide § 230 Hyrylän palvelukeskus, rakennuttamisen hankinta
Pykälä 230 Hyrylän palvelukeskus, rakennuttamisen hankinta olisi pitänyt palauttaa uudelleen valmisteluun siten, että hankinnan kohteeksi Hyrylän keskustassa suunnitellaan monipuolisempi, mittakaavaltaan sopusuhtainen, liikenneolosuhteet huomioonottava kokonaisuus, joka on kaupunkikuvallisesti sopivampi Hyrylään kuin nyt hankinnan kohteeksi ehdotettu. Tämän kokonaisuuden on oltava yhdenmukainen Tuusulan kunnan aiempien päätösten ja linjausten kanssa, joiden perusteella tämän kokonaisuuden sijaintipaikaksi on valittu nyt esillä oleva paikka Hyrylän keskustassa.
Näitä päätöksiä ja linjauksia edustaa hyvin Tuusulan kunnan vuonna 2019 tekemä tarkastelu - Hyrylän liikekeskus Maankäytölliset vaihtoehtotarkastelut Sitowise Oy 2019 16.9.2019 – jossa Vaihtoehto 1 kuvaa kunnan aiempien tavoitteiden mukaista monipuolista kokonaisuutta. Tässä Vaihtoehto 1:ssä yksityiset, kaupalliset ja julkiset palvelutilat, asuminen, pysäköinti, liikenneratkaisut ja kuntalaisten käyttöön muodostuvat olemisen ja kohtaamisen, tapahtumien paikat niin rakennuksen sisällä kuin sen ulkopuolella katutilassa muodostavat vetovoimaisen ja viihtyisän Hyrylän keskustan.
Nyt valittu vaihtoehto peruuttamattomalla tavalla, massiivisuudellaan ja monotonisuudellaan, yksipuolisella sisällöllään ei vastaa Tuusulan kunnan aiemmin asettamia tavoitteita, se tuottaa yksipuolista, elotonta ympäristöä, torialue katoaa alueelta. Lisäksi valittu hanke aiheuttaa suuruusluokkaa 4 miljoonaa euroa olevat kulut katuverkon muutoksissa etenkin Rykmentinpuiston puolella ja joihin kuluihin ei kokouksessa saadun vastauksen mukaan saada HOK-Elantoa osallistumaan.
Kunnanvaltuusto ylimpänä päättävänä toimielimenä asetetaan ns tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Käytännössä kunnanvaltuusto ei voi kuin hyväksyä nyt valitun hankkeen pohjalta valmistellun asemakaavaehdotuksen ilman mahdollisuutta vaihtoehtojen arviointiin."
Pentti Mattila ja Salme Nepponen ilmoittivat päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen: "Hyrylän palvelukeskuksen rakennuttamisen hankinta on syytä palauttaa uudelleen valmisteluun.
Hyrylän keskustaajama ansaitsee kaupunkikuvallisesti sopusuhtaisen ja monipuolisen palvelujen kokonaisuuden, jossa myös alueen liikennehankkeet on otettu kattavalla tavalla huomioon. Esim. alueen liikennöinnin osalta vielä ei ole ollut saatavilla riittäviä tietoja. Hanke aiheuttaa kustannuksia, joista kaikista ei ole vielä tietoa kokouksessa, esim. linja-autoaseman siirto ja alikulkutunnelin rakentaminen. Yksistään linja-autoaseman siirron kustannukset on arvioitu olevan n. 4 miljoonaa euroa."
Jani Saarinen (Vison Oy) ja kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen olivat asiantuntijana kokouksessa.