Tekninen lautakunta, kokous 29.3.2022

§ 46 Tuomalan-Pihkaniityn metsästä seudullinen ulkoilualue, aloite

TUUDno-2020-2657

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Eeva-Liisa Nieminen esitti seuraavan Tuusulan vihreän valtuustoryhmän aloitteen:

Väestömäärän kasvaessa on kuntien huolehdittava riittävistä liikunta- ja virkistysmahdollisuuksista. Keski-Uudenmaan alueella on vielä jäljellä ulkoilukäytössä suosittuja metsiä ja on tärkeää valita niistä keskeisimmät palvelemaan tätä tarvetta jatkossakin.

Tuomalan-Pihkaniityn metsä on yksi tällainen alue Keravan ja Tuusulan rajalla. Metsän läpimitta on vajaat kaksi kilometriä ja se jakautuu yksityisille ja kunnallisille maanomistajille. Alueen keskellä sijaitsevasta Tuomalan suosta osa on luonnonsuojelualuetta. 

Tuomalan-Pihkaniityn metsä on lähialueen suurin yhtenäinen metsäalue, joka ulottuu Tuusulan Rantatien tuntumaan. Keravan puolella metsä jatkuu vihersormina lähes Keravan keskustaan saakka.  

Yksityisille maanomistajille omilla metsäalueilla saattaa olla monia erilaisia arvoja. Alueiden historian, tunnesiteiden ja metsänhoidon tarjoamien taloudellisten arvojen merkitys on hyvä ymmärtää. Kun asutaan tiiviisti rakennetulla seudulla, on kuitenkin pohdittava, miten arvokkaat maa-alueet palvelisivat parhaiten kaikkien asukkaiden etua.

Keskeisen sijaintinsa vuoksi Tuomalan-Pihkaniityn metsä olisi tärkeää määrittää ensisijaisesti luonnonsuojelua ja ulkoilua palvelevaksi alueeksi. Se rinnastuisi käyttötavoiltaan esimerkiksi Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajoilla sijaitsevaan, todella suosittuun Nuuksion kansallispuistoon. Myös Nuuksiossa maan omistuspohja oli alun perin moninainen, ja sinne suunniteltiin rakentamista ja hakkuita. Nyt se on kuitenkin yksi maamme suosituimmista ulkoilualueista.

Tuomalan-Pihkaniityn metsä ei ole iso, joten sen reunoja ei kannata nakertaa edes vähäisellä rakentamisella. Metsän luonnontilaisuutta olisi tarpeen vaalia nykyistä paremmin, sillä tällä hetkellä hakkuut sekä paikoin hyvin leveiksi ja tiheiksi laajentuneet polut rasittavat alueen luontoa ja heikentävät sen virkistysarvoa. Ongelman voisi ratkaista suojelemalla alueen luonnon hakkuilta ja rakentamalla pienimuotoista retkeilyinfrastruktuuria.

Keravan juna-aseman tuntumasta voisi lähteä merkitty reitti kohti Rantatietä. Tämä toisi lähimatkailevaa asiakasvirtaa Rantatien museoihin. Suon halki tai ympäri voisi kiertää pitkospuut ja sopiva kohta löytyisi varmasti myös nuotiopaikalle. Merkityt ja huolletut polut turvaisivat maapohjan säilymistä liialta tallomiselta. 

Sekä Kerava että Tuusula hyötyisivät yhteisestä virkistysalueesta monella tavalla. Sen perustaminen toisi hyvinvointia niin luonnolle, alueen asukkaille kuin alueella vieraileville.

Keravan ja Tuusulan vihreät valtuustoryhmät esittävät, että Keravan kaupunki ja Tuusulan kunta ryhtyvät yhteistyössä selvittämään, miten Tuomalan-Pihkaniityn metsästä saataisiin luotua luonnonsuojelua ja ulkoilua parhaiten palveleva alue.

Tämä aloite jätetään samansisältöisenä molempien kuntien valtuustoissa 9.11.2020.

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunta on aloittanut syksyllä 2021 osallistavan metsäsuunnittelun hankkeen, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen metsänomistajien, käyttäjien ja muiden sidosryhmien intressejä Tuomalansuon metsän suhteen. Työtä koordinoi kilpailutuksen kautta voittanut konsulttitoimisto Ramboll Oy. Työssä syntyy alueen hoito- ja käyttösuunnitelma ja osallistavan suunnittelun malli, jota voidaan hyödyntää tulevaisuudessa muiden metsien käyttöä suunniteltaessa. 

Tuomalansuon metsänhoitoa suunnitellaan luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön lähtökohdista. Keskeisenä teemana on reittisuunnittelu ja virkistyskäytön ohjaaminen. Hankkeessa pyritään tunnistamaan keskeiset tarpeet reiteille sekä Tuomalansuon metsässä, että ylikunnallisten reittitarpeiden osalta. Virkistyskäytön ohjaamisella pyritään estämään hallitsemattoman virkistyskäytön aiheuttamaa luontoarvojen heikkenemistä sekä vähentämään jokamiehenoikeudet ylittävää häiriökäyttäytymistä etenkin yksityisten maanomistajien alueilla. Tavoitteena on myös taata tulevaisuudessa hyvät virkistys- ja liikuntamahdollisuudet monimuotoiselle käyttäjäkunnalle.

Osallistavan metsäsuunnittelun hankkeen ohjausryhmässä on mukana Tuusulan kunnan lisäksi, Keravan kaupunki, Metsähallitus, Puolustusvoimat sekä yksityisten maanomistajien edustaja. Lisäksi hankkeen aikana kuullaan laajasti luontoyhdistyksiä, harrasteyhdistyksiä sekä yksittäisiä käyttäjiä. Työ valmistuu alkukesän 2022 aikana.

Lisätietoa: tuusula.fi/osallistavametsasuunnittelu

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Eeva-Liisa Niemisen 9.11.2020 § 123 esittämän Tuusulan vihreän valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun Risto Rämö teki muutosehdotuksen asian jättämiseksi pöydälle Liisa Palvaan ja Janne Hermusen kannattamana. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Valmistelija

  • Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunta on aloittanut syksyllä 2021 osallistavan metsäsuunnittelun hankkeen, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen metsänomistajien, käyttäjien ja muiden sidosryhmien intressejä Tuomalansuon metsän suhteen. Työtä koordinoi kilpailutuksen kautta voittanut konsulttitoimisto Ramboll Oy. Työssä syntyy alueen hoito- ja käyttösuunnitelma ja osallistavan suunnittelun malli, jota voidaan hyödyntää tulevaisuudessa muiden metsien käyttöä suunniteltaessa. 

Tuomalansuon metsänhoitoa suunnitellaan luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön lähtökohdista. Keskeisenä teemana on reittisuunnittelu ja virkistyskäytön ohjaaminen. Hankkeessa pyritään tunnistamaan keskeiset tarpeet reiteille sekä Tuomalansuon metsässä, että ylikunnallisten reittitarpeiden osalta. Virkistyskäytön ohjaamisella pyritään estämään hallitsemattoman virkistyskäytön aiheuttamaa luontoarvojen heikkenemistä sekä vähentämään jokamiehenoikeudet ylittävää häiriökäyttäytymistä etenkin yksityisten maanomistajien alueilla. Tavoitteena on myös taata tulevaisuudessa hyvät virkistys- ja liikuntamahdollisuudet monimuotoiselle käyttäjäkunnalle.

Osallistavan metsäsuunnittelun hankkeen ohjausryhmässä on mukana Tuusulan kunnan lisäksi, Keravan kaupunki, Metsähallitus, Puolustusvoimat sekä yksityisten maanomistajien edustaja. Lisäksi hankkeen aikana kuullaan laajasti luontoyhdistyksiä, harrasteyhdistyksiä sekä yksittäisiä käyttäjiä. Työ valmistuu alkukesän 2022 aikana.

Lisätietoa: tuusula.fi/osallistavametsasuunnittelu

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Eeva-Liisa Niemisen 9.11.2020 § 123 esittämän Tuusulan vihreän valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.