Kunnanhallitus, kokous 28.2.2022

§ 78 Jokelan keskustan yleissuunnitelman hyväksyminen

TUUDno-2020-2153

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kuntastrategian kauden 2018–2021 tavoitteisiin on kirjattu Jokelan keskustan tiivistäminen rataan tukeutuen sekä taajaman vetovoimatekijöiden vahvistaminen. Vetovoimatekijöiden vahvistaminen näkyy Jokelassa esimerkiksi taajaman kehittämisenä puutarhakaupunki-idean pohjalta, sekä tiilitehtaan alueen ja lampiympäristöjen potentiaalin huomioimisena. Jokelan keskustan yleissuunnitelma vastaa osaltaan kuntastrategian tavoitteisiin.

Jokelan keskustan yleissuunnitelma kartoittaa Jokelan keskustan kehittämiskohteita sekä tiivistämisen paikkoja, esittää mahdollisuuksia rakennuttajille sekä maanomistajille ja tarjoaa kunnalle suuntaviivat taajaman kehittämistä varten. Yleissuunnitelma toimii kaavoitusta ohjaavana viitesuunnitelmana, ja kasaa yhteen ajankohtaista tietoa Jokelan nykytilanteesta sekä -rakenteesta. Suunnitelman keskeisimmät periaatteet perustuvat Jokelassa ja Jokelan keskustassa aiemmin laadituille suunnitelmille.

Yleissuunnitelma pyrkii huomioimaan Jokelan suurimmat vahvuudet: rautatieaseman tuoman potentiaalin, identiteetin puutarhakaupunkina, vihreyden ja lammet osana rakennettua ympäristöä, sekä upean teollisuushistoriallisen miljöön.

Useat esitetyistä rakentamisen paikoista ovat tällä hetkellä rakentamattomia ja kunnan omistuksessa, mikä mahdollistaa tarvittavien kaavamuutosten laatimisen. Yleissuunnitelman yhteydessä on kuitenkin ehdotettu korkeampaa ja urbaanimpaa rakentamista myös joillekin jo rakennetuille tonteille. Yleissuunnitelma linjaa kunnan tahtotilaa ja taajamakuvallisia tavoitteita, eikä sellaisenaan velvoita kaavamuutoksiin.

Yleissuunnitelma tutkailee keskustan tiivistymisen ylärajoja – Miltä keskusta voisi tulevaisuudessa näyttää? Millainen olisi aktiivisen radanvarsitaajaman vehreä ja tiivis keskus? Yleissuunnitelmassa esitetty rakentaminen mahdollistaisi Jokelaan n. 2300 uutta asukasta.

Ehdotus

Esittelijä

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • asettaa Jokelan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville kommenttien esittämistä varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Kuntakehityslautakunta havaitsi yleissuunnitelman aineistossa vähäisiä asiavirheitä, jotka on asianmukaista korjata ennen nähtäville asettamista. Korjattavaksi esitetään: 

  • s. 17 todetaan, että entinen tulitikkutehdas, nykyinen vankila on kunnan omistuksessa, vaikka tämä ei pidä paikkaansa, korjataan tieto.
  • E-Osuusliikkeen talo: baaria/ravintolaa ja kirpputoria ei ole enää. Entinen ravintolan puoli on tyhjänä ja kirpputorin paikalla toimii Koti-kirkko. Korjataan tiedot s 20 ja s 48.
  • s 37 luetellaan lakkautettuja seisakkeita. Lakkautettuja Tuusulan alueella myös Takojan ja Huikon seisakkeet, lisätään maininta näistä.
  • Koululammelle on rakennettu uimapaikka, tarkistetaan asian ilmaisumuoto tekstissä. s. 66
  • Kevyen liikenteen yhteys Kartanon alueen läpi Perttuun on olemassa, jopa talvikunnossapito. Muutetaan ilmausta niin, että puhutaan yhteyden parantamisesta. s.70

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  •  asettaa Jokelan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville kommenttien esittämistä varten, kunhan aineistossa olevat vähäiset asiavirheet on ensin korjattu.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Jaana Koskenranta, museoamanuenssi, jaana.koskenranta@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 21.09.2020 § 347 päättänyt asettaa Jokelan keskustan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville kommenttien esittämistä varten. Yleissuunnitelma on nähtävillä 26.11.2020-15.01.2021. Tuusulan kunnan kuntasuunnittelu/kaavoitus on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausuntoa Jokelan keskustan yleissuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 15.01.2021 klo 16.00. 

Tuusulan kuntastrategian kauden 2018–2021 tavoitteisiin on kirjattu Jokelan keskustan tiivistäminen rataan tukeutuen sekä taajaman vetovoimatekijöiden vahvistaminen. Vetovoimatekijöiden vahvistaminen näkyy Jokelassa esimerkiksi taajaman kehittämisenä puutarhakaupunki-idean pohjalta, sekä tiilitehtaan alueen ja lampiympäristöjen potentiaalin huomioimisena. Jokelan keskustan yleissuunnitelma vastaa osaltaan kuntastrategian tavoitteisiin.

Jokelan keskustan yleissuunnitelma kartoittaa Jokelan keskustan kehittämiskohteita sekä tiivistämisen paikkoja, esittää mahdollisuuksia rakennuttajille sekä maanomistajille ja tarjoaa kunnalle suuntaviivat taajaman kehittämistä varten. Yleissuunnitelma toimii kaavoitusta ohjaavana viitesuunnitelmana, ja kasaa yhteen ajankohtaista tietoa Jokelan nykytilanteesta sekä -rakenteesta. Suunnitelman keskeisimmät periaatteet perustuvat Jokelassa ja Jokelan keskustassa aiemmin laadituille suunnitelmille.

Yleissuunnitelma pyrkii huomioimaan Jokelan suurimmat vahvuudet: rautatieaseman tuoman potentiaalin, identiteetin puutarhakaupunkina, vihreyden ja lammet osana rakennettua ympäristöä, sekä upean teollisuushistoriallisen miljöön.

Useat esitetyistä rakentamisen paikoista ovat tällä hetkellä rakentamattomia ja kunnan omistuksessa, mikä mahdollistaa tarvittavien kaavamuutosten laatimisen. Yleissuunnitelman yhteydessä on kuitenkin ehdotettu korkeampaa ja urbaanimpaa rakentamista myös joillekin jo rakennetuille tonteille. Yleissuunnitelma linjaa kunnan tahtotilaa ja taajamakuvallisia tavoitteita, eikä sellaisenaan velvoita kaavamuutoksiin.

Yleissuunnitelma tutkailee keskustan tiivistymisen ylärajoja – Miltä keskusta voisi tulevaisuudessa näyttää? Millainen olisi aktiivisen radanvarsitaajaman vehreä ja tiivis keskus? Yleissuunnitelmassa esitetty rakentaminen mahdollistaisi Jokelaan n. 2300 uutta asukasta.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikaautakunnan lausunto:

Yleissuunnitelmassa on otettu hyvin huomioon Jokelan identiteettitekijät. Puutarhakaupunkimiljöön saavuttamiseen ja vahvistamiseen liittyviä tekijöitä on pohdittu ja esitelty monipuolisesti. Jokelan juuret ovat teollisuushistoriassa ja se näkyy maisemassa vanhoina rakennuksina ja muun muassa vesielementin tuovina lampina. Tulevaisuudessa on syytä vielä tarkemmin pohtia, millä kaikilla tavoilla teollisuushistoria voi näkyä ja olla vahvistamassa Jokelan omaleimaisuutta ja vetovoimaa.  

Ajatus siitä, että liikekeskusta rakennetaan Keskustien varteen melko pienipiirteisenä ja vanhoja liikerakennuksia ja niiden mittakaavaa kunnioittavana on viehättävä. Se tukee sekä puutarhakaupungin periaatetta että vanhan teollisuustaajaman historian tuomista nykypäivään, ja mahdollistaa lämminhenkisen ja viihtyisän keskustan muodostumisen. Kun liikekeskus uusiutuu hitaasti ja vuosikymmenien varrella, on periaatteen toteutumista ja katualueen näkymiä valvottava muun muassa suunnittelemalla rakennusten massoittelu ja julkisivut tarkkaan sekä sijoittamalla pysäköintikentät rakennusten taakse.  

Keskustan laajentuessa on hyvä, että tiilitehtaan alue tulee rakentamisen myötä osaksi keskustaa. Alueelle kaavailtu lisärakentaminen tulee kuitenkin tehdä harkiten ja jättäen tilaa vanhoille arvorakennuksille ja niiden ympärille suunnitellulle toiminnalle. Luonnoksessa on osa asuinrakentamisesta sijoitettu hiukan liian lähelle aiottua tiilitehtaan tapahtuma-aluetta tai lähestulkoon sen päälle. Jokelan teollisuusalueella suunnittelutyössä on oltava tiivis yhteys museoviranomaisin eli alueelliseen vastuumuseoon ja tiilitehtaan rakennuslailla suojellun statuksen vuoksi myös museovirastoon. Kunnan puolestaan tulisi jatkaa aloitettua työtä tiilitehtaan alueen kehittämiseksi yhteisölliseen käyttöön ja valmistella myös sisätilojen ottamista käyttöön esim. kulttuuri- ja/tai erilaisen luovan työn tiloina. Myös hankalaksi koettu, eristämätön uuninsuojarakennus voisi olla käytössä erilaisena tapahtuma-/basaaritilana ja palvella ison osan vuodesta ikään kuin katettuna osana ulkotilaa.    

On hyvä, että Jokelan taajamaa tiivistetään ja kerrostalorakentaminen keskitetään keskusta-alueelle. Toisaalta Jokelan valttina tulevista asukkaista kilpailtaessa on se, että siellä voi edelleen yhdistää pientaloasumisen ja kävelymatkan asemalle. Jo tässä määritellyn keskusta-alueen laidoille - esimerkiksi Opintien länsipuolelle ja Nukarintien eteläpuolelle - voisi jo ajatella esim. townhouse-tyyppistä tiivistä 2-3 kerroksista asumista, joka yhdistäisi pientaloasumisen omine pikkupihoineen ja kaupunkimaisen tiiviyden.  

Puutarhakaupungin - ja ylipäätään hyvän ja turvallisen asuinympäristön - luonteeseen kuuluu alueen sisäisen liikenteen hyvä kävely- ja pyöräily-ympäristö. Jo nyt keskustan kortteleiden välillä on mukava kevyenliikenteen verkosto, joka luo oman viihtyisän maailmansa, ja sen säilymistä ja kehittymistä suunnitelma tukee hyvin. Jokelan lampien kehittäminen tehdyn toimenpideohjelman pohjalta myös virkistyskäytön pitkäjänteiseksi kehittämiseksi on kannatettava asia. 

Vaikka kevyen liikenteen verkostoa on tarkasteltu suunnitelmassa ansiokkaasti, kehittämistyötä löytyy kuntalaisten arvostamissa ulkoilun ja liikkumisen palveluissa. Ulkoilureittien toteuttamista varten tulee hankkia ja kaavoittamalla osoittaa maa-alueita kummaltakin puolelta junarataa. Rakennettaessa asemakaava-alueita kunnan tulee rakentaa ulkoilun ja virkistyksen olosuhteita etupainotteisesti. Jokelan alueen ulkoilureittien kehittäminen on vaikeutunut entisestään vallitsevan maanomistustilanteen vuoksi ja kehittämisen edellytyksiä tulee parantaa. Ulkoilun ja virkistyksen teemaa ja luontoliikunnan olosuhteiden merkitystä tulisi painottaa voimakkaammin Jokelan keskustan yleissuunnitelmassa. Myös liikuntapaikkarakentamiseen on varauduttava osoittamalla niille soveltuvia alueita. 

Suunnitelmassa todetaan myös, että jo nyt iso osa rautatien liittymäliikenteestä tehdään pyöräillen. Aiempaa useampi voisi hyödyntää polkupyöräilyä liittymäliikenteestä, mikäli pyörien pysäköinti asemanseudulla olisi helppoa ja turvallista.  Rautatieaseman pyöräpysäköinnin uusien, turvallisten ja kaupunkikuvallisesti kauniiden ratkaisujen (mm. pyörähotellit) kehittämisessä kunnankin tulisi olla aktiivinen.   

Jokelan hevoskylän kehittäminen mahdollisten toiminnanharjoittajien kanssa tuo uusia toivottuja olosuhteita ja palveluita kuntaan. Hanke on seutukunnallisesti ja paikallisesti merkittävä vetovoimatekijä. 

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Jokelan keskustan yleissuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiaa esitteli kokouksessa klo 17-17.30 kaavoituspäällikkö Anne Olkkola.

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Hannamari Halinen, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.halinen@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 21.09.2020 § 347 päättänyt asettaa Jokelan keskustan yleissuunnitelman julkisesti nähtäville kommenttien esittämistä varten. Yleissuunnitelma on nähtävillä 26.11.2020-15.01.2021. Tuusulan kunnan kuntasuunnittelu/kaavoitus on pyytänyt kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausuntoa Jokelan keskustan yleissuunnitelmasta. Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 15.01.2021 klo 16.00. 

Tuusulan kuntastrategian kauden 2018–2021 tavoitteisiin on kirjattu Jokelan keskustan tiivistäminen rataan tukeutuen sekä taajaman vetovoimatekijöiden vahvistaminen. Vetovoimatekijöiden vahvistaminen näkyy Jokelassa esimerkiksi taajaman kehittämisenä puutarhakaupunki-idean pohjalta, sekä tiilitehtaan alueen ja lampiympäristöjen potentiaalin huomioimisena. Jokelan keskustan yleissuunnitelma vastaa osaltaan kuntastrategian tavoitteisiin.

Jokelan keskustan yleissuunnitelma kartoittaa Jokelan keskustan kehittämiskohteita sekä tiivistämisen paikkoja, esittää mahdollisuuksia rakennuttajille sekä maanomistajille ja tarjoaa kunnalle suuntaviivat taajaman kehittämistä varten. Yleissuunnitelma toimii kaavoitusta ohjaavana viitesuunnitelmana, ja kasaa yhteen ajankohtaista tietoa Jokelan nykytilanteesta sekä -rakenteesta. Suunnitelman keskeisimmät periaatteet perustuvat Jokelassa ja Jokelan keskustassa aiemmin laadituille suunnitelmille.

Yleissuunnitelma pyrkii huomioimaan Jokelan suurimmat vahvuudet: rautatieaseman tuoman potentiaalin, identiteetin puutarhakaupunkina, vihreyden ja lammet osana rakennettua ympäristöä, sekä upean teollisuushistoriallisen miljöön.

Useat esitetyistä rakentamisen paikoista ovat tällä hetkellä rakentamattomia ja kunnan omistuksessa, mikä mahdollistaa tarvittavien kaavamuutosten laatimisen. Yleissuunnitelman yhteydessä on kuitenkin ehdotettu korkeampaa ja urbaanimpaa rakentamista myös joillekin jo rakennetuille tonteille. Yleissuunnitelma linjaa kunnan tahtotilaa ja taajamakuvallisia tavoitteita, eikä sellaisenaan velvoita kaavamuutoksiin.

Yleissuunnitelma tutkailee keskustan tiivistymisen ylärajoja – Miltä keskusta voisi tulevaisuudessa näyttää? Millainen olisi aktiivisen radanvarsitaajaman vehreä ja tiivis keskus? Yleissuunnitelmassa esitetty rakentaminen mahdollistaisi Jokelaan n. 2300 uutta asukasta.


Kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunto:

Yleissuunnitelmassa oleva tavoite Jokelan keskustan tiivistämisestä rataan tukeutuen sekä taajaman vetovoimatekijöiden vahvistaminen on kannatettavaa myös kasvatus- ja sivistyslautakunnan näkökulmasta. Taajaman kehittämistä on hyvä tehdä puutarhakaupunki-idean pohjalta, tämä vahvistaa varmasti alueen ja Tuusulan vetovoimaa. 

Sivistyksen sekä Kasvun ja ympäristön toimialueet ovat valmistelleet Jokelan koulukeskuksen strategisen kehittämissuunnitelman, jonka eri kehittämisvaihtoehdot ovat tulossa ennakkovaikutusten arviointiin ja päätöksentekoon vuoden 2021 aikana. 

Strategisessa kehittämissuunnitelmassa tavoitteena on Jokelan koulukeskuksen kehittämispotentiaalin tunnistaminen ja toteutuksen arviointi toiminnallisesti, teknisesti sekä taloudellisesti. Lopputulemana halutaan uutta opetussuunnitelmaa tukeva, yhteisopettajuutta ja koko henkilöstön yhteystyötä kehittävä, tiloiltaan tehokas, miellyttävä ja kannustava oppimisympäristö. Kehittämissuunnitelmassa on selvitetty Jokelan koulukeskuksen kiinteistön tekniset ja toiminnalliset edellytykset koulun kehittämiseksi joko:  
 

  • yläkoulu- ja lukiokampuksena  

  • vuosiluokat 5-9 -kouluna ja lukiona  

  • yhtenäiskouluna ja lukiona 
     

Eri kehittämisvaihtoehdot vaikuttavat alueen palveluihin opetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta. Tämä on hyvä huomioida Jokelan keskustan yleissuunnitelmassa.  

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Jokelan keskustan yleissuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Asiaa esitteli kaavoituspäällikkö Anne Olkkola ennen kokousta klo 17-17.30.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Jokelan keskustan yleissuunnitelma oli julkisesti nähtävillä 26.11.2020-15.1.2021 välisenä aikana. Yleissuunnitelmasta vastaanotettiin yhteensä 6 lausuntoa Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta, Kasvatus- ja sivistyslautakunnalta, Uudenman ELY-keskukselta, Keski-Uudenmaan alueelliselta vastuumuseolta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta ja Jokelan omakotitaloyhdistys ry:ltä. Mielipiteitä vastaanotettiin 4 kappaletta. 

Lausuntojen ja mielipiteiden keskeisimpiä teemoja olivat teollisuushistorian korostaminen, ilmastomyönteisyys, liikenne ja melu sekä Palojoen arvot. Keskeisiä teemoja on käsitelty yleissuunnitelman kappaleessa Yhteenveto saadusta palautteesta. Kokonaisuudessaan lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet löytyvät erillisestä liitteestä. 

Vastaanotettujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta yleissuunnitelmaan on tehty seuraavia muutoksia: 

  • Luonnonympäristö kappaleeseen on tehty korjauksia ja päivityksiä ympäristökeskuksen lausunnon mukaisesti. 
  • RKY-statuksen tarkoitusta Jokelan kontekstissa on tarkennettu Teollisuushistoria kappaleessa Keski-Uudenmaan alueellisen vastuumuseon lausunnon mukaisesti. 
  • Tiedot Vanutehtaan purkuluvasta on päivitetty tämänhetkistä tilannetta vastaaviksi. 
  • Tehdashistoriallisen alueen suunnitelma osuudessa on painotettu yhteistyötä asiantuntijaviranomaisten kanssa.
  • Kaavoitussuunnitelmaote on päivitetty ajantasaiseen versioon. 
  • Liikenne kappaleesta on poistettu uusi esitetty katuyhteys Opintien ja Puistotien väliltä ja korostettu ilmastoviisaiden liikenneratkaisujen suosimista. 
  • Sivun 88 kartalle on lisätty maininta mahdollisuudesta yhdistää palveluita ja asumista merkityissä kortteleissa. 
  • Sivulle 9 lisätty kuvateksti. 

 

Tuusulan kuntastrategian kauden 2018–2021 tavoitteisiin on kirjattu Jokelan keskustan tiivistäminen rataan tukeutuen sekä taajaman vetovoimatekijöiden vahvistaminen. Vetovoimatekijöiden vahvistaminen näkyy Jokelassa esimerkiksi taajaman kehittämisenä puutarhakaupunki-idean pohjalta, sekä tiilitehtaan alueen ja lampiympäristöjen potentiaalin huomioimisena. Jokelan keskustan yleissuunnitelma vastaa osaltaan kuntastrategian tavoitteisiin.

Jokelan keskustan yleissuunnitelma kartoittaa Jokelan keskustan kehittämiskohteita sekä tiivistämisen paikkoja, esittää mahdollisuuksia rakennuttajille sekä maanomistajille ja tarjoaa kunnalle suuntaviivat taajaman kehittämistä varten. Yleissuunnitelma toimii kaavoitusta ohjaavana viitesuunnitelmana, ja kasaa yhteen ajankohtaista tietoa Jokelan nykytilanteesta sekä -rakenteesta. Suunnitelman keskeisimmät periaatteet perustuvat Jokelassa ja Jokelan keskustassa aiemmin laadituille suunnitelmille.

Yleissuunnitelma pyrkii huomioimaan Jokelan suurimmat vahvuudet: rautatieaseman tuoman potentiaalin, identiteetin puutarhakaupunkina, vihreyden ja lammet osana rakennettua ympäristöä, sekä upean teollisuushistoriallisen miljöön.

Useat esitetyistä rakentamisen paikoista ovat tällä hetkellä rakentamattomia ja kunnan omistuksessa, mikä mahdollistaa tarvittavien kaavamuutosten laatimisen. Yleissuunnitelman yhteydessä on kuitenkin ehdotettu korkeampaa ja urbaanimpaa rakentamista myös joillekin jo rakennetuille tonteille. Yleissuunnitelma linjaa kunnan tahtotilaa ja taajamakuvallisia tavoitteita, eikä sellaisenaan velvoita kaavamuutoksiin.

Yleissuunnitelma tutkailee keskustan tiivistymisen ylärajoja – Miltä keskusta voisi tulevaisuudessa näyttää? Millainen olisi aktiivisen radanvarsitaajaman vehreä ja tiivis keskus? Yleissuunnitelmassa esitetty rakentaminen mahdollistaisi Jokelaan n. 2300 uutta asukasta.

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Jokelan keskustan yleissuunnitelman kaavoituksen, viherpalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden jatkosuunnittelun valmisteluaineistoksi

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä lausuntoihin ja mielipiteisiin laaditut vastineet
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Jokelan keskustan yleissuunnitelman kaavoituksen, viherpalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden jatkosuunnittelun valmisteluaineistoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että

  • tarkistetaan kaavoitusohjelman yhtenäisyys muihin rakentamisen suunnitelmiin.

 

Tapio Tammilehto ilmoitti olevansa esteelinen ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kaavasuunnittelija Vilma Karjalainen ja kaavoituspäällikkö Anne Olkkola selostivat asiaa kokouksessa.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.