Perustelut
Tuusulan valtuusto hyväksyi 7.12.2020 § 132 talousarvion 2021 ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2025, johon sisältyy myös Tuusulan veden investointiohjelma.
Vuoden 2021 talousarvion täytäntöönpanosäännön kohdan 14 ”Kunnallistekniikan rakentaminen" mukaan tekninen lautakunta hyväksyy alkuvuoden rakentamisohjelman helmikuussa ja loppuvuoden syyskuussa sekä saattaa päätöksensä kunnanhallitukselle tiedoksi. Samassa yhteydessä tulee kunnanhallitukselle antaa selvitys edellisen kauden toteutumisesta. Samoin Tuusulan veden johtokunta hyväksyy omalta osaltaan edellisen kauden rakentamisen seurannan. Kunnanhallituksen tiedoksi rakentamisen seuranta menee teknisen lautakunnan kautta, jolta Tuusulan Vesi ostaa rakennuttamispalveluja.
Vuodelle 2021 Vesihuoltoverkostoihin 3 890 100 euroa, osavuosikatsauksen yhteydessä tehtiin määrärahan muutos -600 000 euroa eli muutettu arvio oli 3 290 100 euroa. Vesihuollon rakentamiseen käytettiin vuonna 2021 yhteesä 2 824 328 euroa. Investoinneista jäi käyttämättä 14,16 %. Kunnallistekniikan kohteista mm. Rykmentinpuiston työpaikka-alueen rakentaminen siirtyi seuraaville vuosille mm. heidän henkilöstöpulan takia.
Määräraha jakaantui ja toteutui seuraavasti:
- Etelä-Tuusula: 1 455 000 €, toteutui 945 129 €
- Jokela: 89 100 €, toteutui 1 866 €
- Kellokoski: 466 000 €, toteutui 722 957 €
- Muut kohteet: 1 150 000 €, toteutui 1 083 975 €
- Tietokoneohjelmistot 130 000€, toteutui 70 400 €
Merkittävimpiä vuoden 2021 työkohteita ovat olleet:
- Etelä-Tuusulassa Puustellinmetsän kaava-alueen luoteisosa, Tykkitie ja Varuskunnantie Rykmentinpuiston keskustassa, Pellavamäentien saneeraus
- Kellokoskella Vanhan valtatien saneeraus ja Nystenintien 2-vaihe.
- Muut kohteet: Teollisuustien, pähkinämäentien ja Jukolantien vesijohdon saneeraus sekä Suutarintien vesihuoltoverkostojen saneeraus
Lisätiedot: työpäällikkö Jussi Pesonen, p. 040 314 3146 ja liikelaitoksen johtaja Jukka Sahlakari p. 040 314 3563.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää
- hyväksyä omalta osaltaan kunnallistekniikan rakentamisohjelman seurannan ajalta 1.1. - 31.12.2021.