Tarkastuslautakunta, kokous 30.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Tarkastuslautakunnan esteellisyydet

TUUDno-2021-2709

Perustelut

Tarkastuslautakunnan jäsenten vaalikelpoisuudesta esteellisyydestä on voimassa, mitä kuntalain §:ssä 75 ja hallintolain §:ssä 27 ja 28 säädetään.

Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä.

Yleisimmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asianosaisuus, kuten jäsenyys kunnan muussa toimielimessä tai konserniyhteisön hallituksessa.

Tarkastuslautakunnan jäsenen on tässä vaiheessa perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyvät esteellisyydet. Asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Lautakunnan jäsenet ilmoittavat esteellisyytensä ja ne merkitään pöytäkirjaan. Esteellisyyksissä tapahtuvista muutoksista lautakunnan jäsenet ilmoittavat välittömästi.

Jussi Salonen on toiminut valtuustokaudella 1.6.2017-16.8.2021 apulaispormestarina, kunnanhallituksen varapuheenjohtajana ja kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana.

Jari Räisänen toimii hyvinvoinnnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana 16.8.2021 alkaen.

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.