Perustelut
Tuusulan kunta hankkii tällä hetkellä monitoimilaitteita ja niihin liittyviä palveluita KL Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksella Konica Minolta Oy:ltä. Kyseinen puitesopimus (KLKH137) päättyy 8/2022.
Verkkotulostimet ja henkilökohtaiset tulostimet Tuusula hankkii KL Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksella Dustin Oy:ltä. Kyseinen puitesopimus (KLKH124) päättyy 11/2021.
Hansel Oy on käynnistänyt keväällä 2021 uuden kilpailutuksen monitoimi- sekä tulostuslaitteista palveluineen. Uuden puitejärjestelyn on tarkoitus tulla voimaan arviolta 8/2021 ja se tulee korvaamaan puitejärjestelyt KLKH137 sekä KLKH124.
Tuusulan vuotuiset monitoimilaite- ja -palveluhankinnat ovat olleet vuosina 2018–2020 noin 100 000 euroa (ALV 0) vuodessa. Vastaavasti muiden tulostuslaitteiden hankinnat ovat olleet samalla aikavälillä noin 15 000 euroa (ALV0) vuodessa.
Jotta Tuusula voi hyödyntää Hanselin uutta puitesopimusta nykyisten KL-puitesopimusten päättyessä, tulee Tuusulan sitoutua Hanselin puitesopimukseen jo keväällä 2021. Hanselin uusi puitesopimus tulee olemaan usean toimittajan puitejärjestely ja vaatii asiakaskohtaisen minikilpailutuksen.
Tietohallintopäällikkö esittää, että Tuusula liittyy Hanselin puitejärjestelyyn monitoimi- ja tulostuslaitteista palveluineen ja hankkii kaikki kyseiset laitteet puitesopista hyödyntämällä nykyisten KL-puitesopimusten päättymisestä lähtien Hanselin puitesopimuskauden loppuun saakka eli arviolta 8/2023 saakka sekä mahdollisen kahden vuoden jatko-option toteutuessa arviolta 8/2025 saakka. Hankintojen suuruus uudella puitesopimuksella on arvioitu olevan yhteensä 130 000–360 000 € (ALV 0) riippuen optiokauden toteutumisesta.
Laitehankinnat rahoitetaan kunnan erillisesti kilpailuttaman tai muuten valitun leasingsopimuksen mukaisesti. Huoltosopimukset sekä muut palvelut katetaan yksiköiden käyttökuluista.
Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeusopimuksista annettua lakia (1397/2016). Hankinnan arvo ylittää hankintalain 26 §:ssä ilmoitetun EU-kynnysarvon. Hansel Oy kilpailuttaa monitoimi- ja tulostuslaitteet palveluineen, joten kunnan ei puitesopimusta hyödyntäessään tarvitse kilpailuttaa hankintoja erikseen, pois lukien minikilpailutukset puitesopimuksen ehdoilla.
Valtuuston 10.12.2018 § 150 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan kunnanhallitus päättää hankinnoista, joiden arvo ylittää 200 000 euroa.
Sopimus voidaan solmia aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.