Valtuusto, kokous 16.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta

TUUDno-2021-1487

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen

Perustelut

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Käytännössä on tarkoituksenmukaista valita heitä enemmän.

Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kiinteistötoimitusten luonteesta johtuen tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä luottamustehtävää päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa. Myös aiemmin uskottuna miehinä toimineiden uudelleenvalinta olisi suositeltavaa. Kiinteistötoimitukset ovat usein pitkäkestoisia ja monimutkaisia, jolloin jatkuvuudesta ja kokemuksesta olisi hyötyä. 

Uskottuja miehiä valittaessa on huomioitava naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain säännökset. 

Edelliselle toimikaudelle Tuusulan kunta valitsi yksitoista (11) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.

Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus siitä, että hän parhaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan täyttää rehellisesti uskotun miehen toimensa eikä tee kenellekään vääryyttä mistään syystä. Toivottavaa olisi, että kunta järjestäisi keskitetysti vakuutuksenantotilaisuuden uusille uskotuille miehille.
 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää 

  • valita toimikaudekseen yksitoista (11) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää 

  • valita toimikaudekseen yksitoista (11) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.

Päätös

Valtuusto päätti

  • valita toimikaudekseen yksitoista (11) kiinteistötoimitusten uskottua miestä seuraavasti:
     
Heino Maarit
Heino Mika
Hämäläinen Seppo
Maula Juho
Mäensivu Karita
Nikkanen Tytti
Raatesalmi-Salonen Terhi
Rantanen Tarja
Reinikkala Vesa
Vehkanen Aku
Vähätalo Anne

Tiedoksi

valitut, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti.

Valitusviranomainen

Päätökseen haetaan muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika ja tiedoksisaanti

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu kuitenkin vielä seuraavan arkipäivän virka-ajan päättymiseen.

Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti:

  • Jos päätös on luovutettu asianosaiselle tai tämän edustajalle tiedoksisaantipäivä ilmenee tiedoksiannosta laaditusta kirjallisesta todistuksesta
  • Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee saantitodistuksesta
  • Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemäntenä päivänä postituspäivästä, jollei muuta ilmene
  • Jos päätös on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin asianosaiselle tai tämän edustajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan asianosaisen saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksisaantitodistuksen osoittamasta päivästä

Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen

Valituskirjelmässä, joka osoitetaan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava seuraavat asiat:

  • päätös johon muutosta haetaan
  • valittajan nimi ja kotikunta
  • postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta, mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan

Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

  • valituksenalainen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • tiedoksisaantitodistus tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiamiehen valtakirja, mikäli asiamiehenä ei toimi asianajaja tai yleinen oikeusavustaja
  • mahdolliset asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa hallinto-oikeudelle.

Valituksen voi toimittaa henkilökohtaisesti, postitse tai maksettuna postilähetyksenä, sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Valituskirjelmän lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla. Valituksen on saavuttava viranomaiselle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä.

Oikeuslaitoksen Internet-sivuilla on tarkemmat ohjeet asiakirjojen toimittamisesta sähköisesti: http://www.oikeus.fi/fi/index/oikeuslaitos/asiakirjojentoimittaminen.html

Lisätietoja

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 260 euroa. Saman lain 5 §:ssä on määritelty niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Maksua ei myöskään peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.