Valtuustoasiain valmistelutoimikunta, kokous 26.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokoukset vuonna 2022

TUUDno-2021-2213

Valmistelija

  • Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Perustelut

Kunnan johtamisjärjestelmää uudistettiin vuonna 2017. Siinä yhteydessä perustettiin mm. valtuustoasiain valmistelutoimikunta, jonka kokouksissa esitellään riittävän aikaisessa valmisteluvaiheessa valtuuston käsiteltäväksi tulevia asioita.  Toimikunnan puheenjohtajana toimii pormestari. Toimikunnassa ovat jäseninä valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajien lisäksi valtuustoryhmien ja lautakuntien puheenjohtajat, mikä mahdollistaa valtuustoryhmille ja lautakunnille asioiden käsittelyn paremmin keskuudessaan ja yhdessä. Kaikkiaan toimikunnan työskentelyn tavoitteena on edistää asioiden ennakoitavuutta, läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutuksen kehittymistä.

Johtamisjärjestelmää arvioitiin vuonna 2020. Sen perusteella todettiin keväällä 2021 mm., että valtuustoasiain valmistelutoimikunnalle laaditaan vuosikello ja käsittelyt synkronoidaan valmisteluun ja päätöksentekoon. Kokouksia pidetään säännöllisesti esim. kerran kuukaudessa.  Kokouksissa tulee varata esittelyjen jälkeen riittävä aika yhteiseen keskusteluun.

Vuodelle 2022 on valmisteltu vuosikellon pohjaksi ehdotukset valtuuston, kunnanhallituksen, konsernijaoston ja valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokousaikatauluiksi, sekä seminaarien aikatauluiksi. Valtuustoasiain valmisteltoimikunnan tulisi osaltaan hyväksyä vuoden 2022 kokousaikataulu. Kokoukset ehdotetaan pidettäviksi tiistaisin kello 16.00–18.00, mikä parhaalla tavalla mahdollistaa luottamushenkilöiden osallistumisen mahdollisiin muihin toimielinkokouksiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Valtuustoasian valmistelutoimikunta

  • hyväksyy liitteen mukaisen kokousaikataulun vuodelle 2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.