Nimistötoimikunta, kokous 4.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Hyrylän palvelukeskuksen (kaava nro 3615) nimistö

Perustelut

Tuusulan kunnan tavoitteena on kehittää Hyrylän keskustaan monipuolinen liikekeskus, asuinrakentamista ja kunnan käyttöön mm. toimistotiloja. Tarkoitus on kehittää vanhan ostoskeskuksen ja linja-autoaseman aluetta sekä kirjaston ja liikerakennusten kortteleita. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä alkuvuodesta 2021.

Asemakaavan muutoksen myötä Pysäkkikuja lyhenee niin paljon, että kaavatyössä on päätetty liittää Pysäkkikujan katuosuus osaksi Koskenmäenpolkua, jolloin Koskenmäenpolku jatkuu Autoasemankatuun asti. Näin ollen nimi Pysäkkikuja poistuu kokonaan käytöstä.

Kirjaston ja palvelukeskuksen väliin on asemakaavan muutoksessa merkitty uusi kevyen liikenteen väylä, joka on kaavaluonnoksessa merkitty Lotanpoluksi.

Suunnittelualueella on Autoasemankatu, jonka vieressä sijaitseva linja-autoasema on asemakaavan muutoksen myötä siirtymässä nykyiseltä paikaltaan. Linja-autoaseman siirron myötä tulisi pohtia pitäisikö Autoasemankadun nimi muuttaa asemakaavan muutoksen yhteydessä. Autoasemankadun nimi ehdotetaan muutettavaksi Esikunnankaduksi.

Kaavan ehdotusvaiheessa saatetaan merkitä kaksi aluetta aukioiksi, joille tulisi pohtia nimiehdotukset. Kaavaluonnoksen versio 2:ssa eteläisemmälle aukiolle oli merkitty nimeksi Tiilikasarmin aukio. Pohjoisemmalle aukiolle ei ole aiemmin esitetty nimeä.

Ehdotus

Päätösehdotus päätetään kokouksessa.

---

Nimistötoimikunta muotoili yhteistyössä seuraavan päätösehdotuksen:

Nimistötoimikunta päättää ehdottaa

  • että Pysäkkikujan katuosuus liitetään osaksi Koskenmäenpolkua ja nimi Pysäkkikuja poistetaan käytöstä
  • että Autoasemankadun nimi säilytetään entisellään
  • että kaavaluonnoksessa esitetyn kevyen liikenteen väylän nimenä säilytetään Lotanpolku
  • että eteläisen aukion nimenä säilytetään kaavaluonnoksen versio 2:ssa esitetty Tiilikasarmin aukio ja pohjoisempi aukio nimetään Pikkulotan aukioksi.

Päätös

Nimistötoimikunta päätti ehdottaa