Kunnanhallitus, kokous 11.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 380 Hyvinvointikertomus 2017–2021

TUUDno-2019-39

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

Tuusulan viimeisin laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa 8.5.2017. Käynnissä olevalle valtuustokaudelle ei vielä ole laadittu hyvinvointisuunnitelmaa. Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja työ käynnistetään tammikuussa 2019 laatimalla hyvinvointikertomus vuosista 2017- 2018.

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman esittelee asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Vammaisneuvosto päättää

  • käydä läpi ja keskustella hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan tavasta ja aikataulusta sekä vammaisneuvoston osallistumisesta työhön.

Päätös

Vammaisneuvosto päätti keskustelun jälkeen

  • osallistua hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadintaan kevään 2019 aikana lautakunnan kokouksissa ja mahdollisissa muissa tilaisuuksissa.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

Tuusulan viimeisin laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa 8.5.2017. Käynnissä olevalle valtuustokaudelle ei vielä ole laadittu hyvinvointisunnitelmaa. Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja työ käynnistetään tammikuussa 2019 laatimalla hyvinvointikertomus vuosista 2017-2018. 

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman esittelee asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • käydä läpi ja keskustella hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan tavasta ja aikataulusta sekä ikäihmisten neuvoston osallistumisesta työhön.

Päätös

Ikäihmisten neuvosto keskusteli

  • hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan tavasta ja aikataulusta sekä ikäihmisten neuvoston osallistumisesta työhön.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä. Se on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista. Hyvinvointikertomus auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet.
Hyvinvointikertomus  ja -suunnitelma kokoaa yhteen eri tietolähteistä saatavaa monialaista tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Lisäksi kertomus kokoaa tietoa kunnan toimenpiteistä, joilla kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä on tuettu.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ohjaa kunnan hyvinvointipolitiikkaa. Työn alkuvaiheessa on tarpeen kartoittaa kunnan hyvinvointipolitiikan sen hetkinen tilanne: tavoitteet, painoalueet ja toimenpiteet. Lisäksi koostetaan voimassa olevat hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyvät asiakirjat ja ohjelmat, jotka ohjaavat kunnan toimintaa. Näin tunnistetaan myös ne alueet, joihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.
 
Hyvinvointikertomuksen tarkoitus on myös tuottaa seurantatietoa ohjelmien ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista eli hyvinvointipolitiikan onnistumisesta. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on johtamisen työväline. Se toimii strategiatyön sekä vuotuisen kuntasuunnittelun ja seurannan välineenä. Hyvinvointikertomuksen valmistelu on eri toimijoiden yhteinen hyvinvointiasioiden oppimisprosessi.

Hyvinvointikertomus auttaa monin tavoin päättäjää
•    tarjoamalla perusteluja päätöksille
•    auttamalla priorisoimaan toimintaa
•    tukemalla toiminnan arviointia
•    varmistamalla toiminnan resurssit

Laki hyvinvointikertomus- ja suunnitelmatyön taustalla

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

Tulevassa, vielä hyväksymättömässä, laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (1.9.2016 8§) maakunnan on valmisteltava omalta osaltaan valtuustokausittain alueellinen hyvinvointikertomus väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä. Kertomus laaditaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa

Tuusulan edellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma

Tuusulan viimeisin hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2013. Edellinen laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa toukokuussa 2017. 

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2017-2021

Kunnassa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua. Käynnissä olevalle valtuustokaudelle ei vielä ole laadittu hyvinvointisunnitelmaa. Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja työ käynnistetään tammikuussa 2019 laatimalla hyvinvointikertomus vuosista 2017-2018. Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman on määrä valmistua kevään 2019 aikana siten, että se viedään valtuuston päätettäväksi toukokuussa.

THL on valmistellut suosituksen sekä kunnan että maakunnan hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöstä. Listaus liitteenä.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus johtopäätöksineen
•    kunnan toteuttamasta hyvinvointipolitiikasta 
•    väestön terveydestä ja hyvinvoinnista 
•    väestöryhmittäisistä hyvinvointi- ja terveyseroista
•    terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista
•    palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin 
•    ehkäisevän työn kustannuksista ja mahdollisista vaikutuksista sekä
•    tavoitteista ja toimenpiteistä.

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.
 
Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • käynnistää hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan ja käydä lähetekeskustelun sen laadinnan pohjaksi
  • että, tarkennettu suunnitelma laadinnan tavasta, aikataulusta sekä eri tahojen osallistumisesta työhön käsitellään lautakunnan seuraavassa kokouksessa.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • käynnistää hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan ja kävi lähetekeskustelun sen laadinnan pohjaksi
  • että, tarkennettu suunnitelma laadinnan tavasta, aikataulusta sekä eri tahojen osallistumisesta työhön käsitellään lautakunnan seuraavassa kokouksessa.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä. Se on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista. Hyvinvointikertomus auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet.
Hyvinvointikertomus  ja -suunnitelma kokoaa yhteen eri tietolähteistä saatavaa monialaista tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Lisäksi kertomus kokoaa tietoa kunnan toimenpiteistä, joilla kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä on tuettu.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ohjaa kunnan hyvinvointipolitiikkaa. Työn alkuvaiheessa on tarpeen kartoittaa kunnan hyvinvointipolitiikan sen hetkinen tilanne: tavoitteet, painoalueet ja toimenpiteet. Lisäksi koostetaan voimassa olevat hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen liittyvät asiakirjat ja ohjelmat, jotka ohjaavat kunnan toimintaa. Näin tunnistetaan myös ne alueet, joihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.
 
Hyvinvointikertomuksen tarkoitus on myös tuottaa seurantatietoa ohjelmien ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista eli hyvinvointipolitiikan onnistumisesta. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on johtamisen työväline. Se toimii strategiatyön sekä vuotuisen kuntasuunnittelun ja seurannan välineenä. Hyvinvointikertomuksen valmistelu on eri toimijoiden yhteinen hyvinvointiasioiden oppimisprosessi.

Hyvinvointikertomus auttaa monin tavoin päättäjää
•    tarjoamalla perusteluja päätöksille
•    auttamalla priorisoimaan toimintaa
•    tukemalla toiminnan arviointia
•    varmistamalla toiminnan resurssit

Laki hyvinvointikertomus- ja suunnitelmatyön taustalla

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet.

Tulevassa, vielä hyväksymättömässä, laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (1.9.2016 8§) maakunnan on valmisteltava omalta osaltaan valtuustokausittain alueellinen hyvinvointikertomus väestön hyvinvoinnista, terveydestä ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä. Kertomus laaditaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa

Tuusulan edellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma

Tuusulan viimeisin hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2013. Edellinen laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa toukokuussa 2017. Hyvinvointikertomus toimi sateenvarjona muille asukkaiden hyvinvointia- ja terveyttä edistäville suunnitelmille, jotka laadittiin erillisissä prosesseissa.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2017-2021

Kunnassa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua. Käynnissä olevalle valtuustokaudelle ei vielä ole laadittu hyvinvointisunnitelmaa. Tuusulan kuntastrategian kolmesta päämäärästä yksi on "Hyvinvoiva Tuusula" ja 22 kaiken kaikkiaan 32 valtuustokauden tavoitteesta ovat tuusulalaisten hyvinvointia edistäviä.

Hyvinvointisuunnitelman on tarkoitus koota yhteen aiemmin erillisinä laaditut suunnitelmat. Enää ei siis ole tarkoitus laatia erillista lapsia ja perheitä koskevaa suunnitelmaa, vaan sisällyttää se yhtenä osiona koko kuntaa koskevaan hyvinvointisuunnitelmaan. 

Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja työ käynnistetään tammikuussa 2019 laatimalla hyvinvointikertomus vuosista 2017-2018. Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman on määrä valmistua kevään 2019 aikana siten, että se viedään valtuuston päätettäväksi toukokuussa.

THL on valmistellut suosituksen sekä kunnan että maakunnan hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöstä. Listaus liitteenä.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus johtopäätöksineen
•    kunnan toteuttamasta hyvinvointipolitiikasta 
•    väestön terveydestä ja hyvinvoinnista 
•    väestöryhmittäisistä hyvinvointi- ja terveyseroista
•    terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista
•    palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin 
•    ehkäisevän työn kustannuksista ja mahdollisista vaikutuksista sekä
•    tavoitteista ja toimenpiteistä.

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää

  • osallistua hyvinvointisuunnitelman laadintaan kevään 2019 aikana.

Päätös

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päätti

  • osallistua hyvinvointisuunnitelman laadintaan kevään 2019 aikana.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulassa laaditaan kevään 2019 aikana hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 sekä hyvinvointisuunnitelma vuosille 2019-2021.

Kertomuksessa ja -suunnitelmassa on tarkoitus tarkastella tuusulalaista hyvinvointia seuraavista näkökulmista:

  • Tuusulalaisten yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Tuusulalainen elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, (julkinen)liikenne ja turvallisuus
  • Ravitsemus
  • Kulttuuri ja sivistys
  • Liikunta ja fyysinen aktiivisuus

Kertomuksessa ja -suunnitelmassa on tarkoitus tehdä myös kohderyhmittäistä tarkastelua:

  • Lapset ja nuoret
  • Aikuiset/Työikäiset
  • Ikäihmiset
  • Vammaiset
  • Maahanmuuttajat ja kotoutujat

Tuusulalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavien indikaattoreiden perustan muodostavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama indikaattoripatteristo. Näiden hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman minimitietosisällön muodostavien indikaattoreiden rinnalle nostetaan indikaattoreita, jotka kuvaavat tuusulalaisten hyvinvoinnin ja terveyden erityispiirteitä.

Kunnan johtoryhmä on nimennyt hyvinvointiryhmän koordinoimaan ja laatimaan hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa: 

  • Kuntatoimialan kehittämispäällikkö (puheenjohtaja)
  • Osallisuuskoordinaattori (sihteeri)
  • Toimialueiden kehittämispäälliköt (linkki toimialueiden johtoryhmiin)
  • Järjestöjen edustaja (Keski-Uudenmaan yhdistysverkosto)
  • Lautakunnan puheenjohtaja
  • Keusoten edustaja

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadintaan osallistuu työryhmiä ja viranhaltijoita eri organisaatiotasoilla. Hyvinvointiryhmän "alatyöryhmiä" ei vielä ole nimetty. Ne tullaan nimeämään Hyvinvointiryhmän ensimmäisen kokouksen jälkeen kunnan johtoryhmässä.

Tavoitteena on, että hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valmistuu huhtikuun alussa, jotta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi toukokuussa tilinpäätöksen aikataulussa. Toukokuussa käynnistyy alueellisen hyvinvointikeromuksen ja -suunnitelman laadinta Keusoten ja kuntien yhteistyönä. Hyvinvointiryhmän ja sen alatyöryhmien nimeämisen viivästymisen takia laadinnan tavoiteaikataulu näyttäytyy haastavana. Aikataulua tullaan tarkastelemaan hyvinvointiryhmän ensimmäisessä kokouksessa 18.2.

Laadinnan aikataulu (alustava):

22.1. HYTE-lautakunta: Lähtölaukaus: aikataulu ja valtuustokauden tavoitteet, lähetekeskustelu prioriteeteille

29.1. -> 5.2. Kunnan johtoryhmä: hyvinvointiryhmän nimeäminen

12.2. HYTE-lautakunta: Tarkempi suunnitelma työn etenemisestä, kertomuksen ja suunnitelman rakenne ja indikaattorit

13.2. Vammaisneuvoston kokous

18.2. Hyvinvointiryhmän kokous

25.2. Ikäihmisten neuvoston kokous

26.2. Hyvinvointiryhmän alatyöryhmien nimeäminen kunnan johtoryhmässä

12.3. Hyvinvointiryhmän kokous

12.3. HYTE-lautakunta: Indikaattoritarkastelu jatkuu, tavoitteiden luonnostelua

13.3. Vammaisneuvoston kokous

25.3. Ikäihmisten neuvoston kokous

26.3. Hyvinvointiryhmän kokous

27.3. Lapsi- ja perheasiainneuvoston kokous

29.3. Hyvinvointiseminaari – yhteistä työskentelyä muiden lautakuntien kanssa

1.4. Hyvinvointiryhmän kokous

3.4. HYTE-lautakunta: Kertomus ja suunnitelma valmistuvat -> lautakunnat -> KH -> Valtuusto (toukokuu)

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan tilannekatsauksen.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • keskustelun jälkeen merkitä tiedokseen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan tilannekatsauksen.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulassa laaditaan kevään 2019 aikana hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 sekä hyvinvointisuunnitelma vuosille 2019-2021.

Kertomuksessa ja -suunnitelmassa on tarkoitus tarkastella tuusulalaista hyvinvointia seuraavista näkökulmista:

  • Tuusulalaisten yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Tuusulalainen elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, (julkinen)liikenne ja turvallisuus
  • Ravitsemus
  • Kulttuuri ja sivistys
  • Liikunta ja fyysinen aktiivisuus

Kertomuksessa ja -suunnitelmassa on tarkoitus tehdä myös kohderyhmittäistä tarkastelua:

  • Lapset ja nuoret
  • Aikuiset/Työikäiset
  • Ikäihmiset
  • Vammaiset
  • Maahanmuuttajat ja kotoutujat

Tuusulalaisten hyvinvointia ja terveyttä kuvaavien indikaattoreiden perustan muodostavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama indikaattoripatteristo. Näiden hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman minimitietosisällön muodostavien indikaattoreiden rinnalle nostetaan indikaattoreita, jotka kuvaavat tuusulalaisten hyvinvoinnin ja terveyden erityispiirteitä.

Kunnan johtoryhmä on nimennyt hyvinvointiryhmän koordinoimaan ja laatimaan hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa: 

  • Kuntatoimialan kehittämispäällikkö (puheenjohtaja)
  • Osallisuuskoordinaattori (sihteeri)
  • Toimialueiden kehittämispäälliköt (linkki toimialueiden johtoryhmiin)
  • Järjestöjen edustaja (Keski-Uudenmaan yhdistysverkosto)
  • HYTE-lautakunnan puheenjohtaja
  • Keusoten edustaja

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadintaan osallistuu työryhmiä ja viranhaltijoita eri organisaatiotasoilla. Hyvinvointiryhmän "alatyöryhmiä" ei vielä ole nimetty. Ne tullaan nimeämään Hyvinvointiryhmän ensimmäisen kokouksen jälkeen kunnan johtoryhmässä.

Tavoitteena on, että hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valmistuu huhtikuun alussa, jotta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi toukokuussa tilinpäätöksen aikataulussa. Toukokuussa käynnistyy alueellisen hyvinvointikeromuksen ja -suunnitelman laadinta Keusoten ja kuntien yhteistyönä. Hyvinvointiryhmän ja sen alatyöryhmien nimeämisen viivästymisen takia laadinnan tavoiteaikataulu näyttäytyy haastavana. Aikataulua täsmennettiin hyvinvointiryhmän ensimmäisessä kokouksessa 18.2.

Laadinnan aikataulu (alustava):

22.1. HYTE-lautakunta: Lähtölaukaus: aikataulu ja valtuustokauden tavoitteet, lähetekeskustelu prioriteeteille

29.1. -> 5.2. Kunnan johtoryhmä: hyvinvointiryhmän nimeäminen

12.2. HYTE-lautakunta: Tarkempi suunnitelma työn etenemisestä, kertomuksen ja suunnitelman rakenne ja indikaattorit

13.2. Vammaisneuvoston kokous

18.2. Hyvinvointiryhmän kokous

25.2. Ikäihmisten neuvoston kokous

26.2. Hyvinvointiryhmän alatyöryhmien nimeäminen kunnan johtoryhmässä

12.3. Hyvinvointiryhmän kokous

12.3. HYTE-lautakunta: Indikaattoritarkastelu jatkuu, tavoitteiden luonnostelua

13.3. Vammaisneuvoston kokous

25.3. Ikäihmisten neuvoston kokous

26.3. Hyvinvointiryhmän kokous

27.3. Lapsi- ja perheasiainneuvoston kokous

29.3. Hyvinvointiseminaari – yhteistä työskentelyä muiden lautakuntien kanssa

1.4. Hyvinvointiryhmän kokous

3.4. HYTE-lautakunta: Kertomus ja suunnitelma valmistuvat -> lautakunnat -> KH -> Valtuusto (toukokuu)

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • merkitä tiedokseen valmistelun etenemisen
  • merkitä tiedokseen THLn julkaiseman hyvinvointikertomuksen minimitietosisällön.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen laadinta on edennyt HYTE-ryhmässä, joka on kokoontunut 18.2. ja 12.3. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritiedon keruu ja analyysi on vastuutettu toimialueille. Kertomuksen laadinnan aikataulu nähdään haasteellisena. Hyvinvointisuunnitelma valmistellaan vuoden 2020 tavoitteiden ja talousarvion valmisteluaikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • keskustella tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esiteltävien indikaattoreiden valossa
  • keskustella laadinnan aikataulusta ja mahdollisista aikataulumuutoksista
  • merkitä tiedokseen tilannekatsauksen valmistelun etenemiseen.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 

  • keskusteli tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esitettyjen indikaattoreiden valossa
  • merkitsi tiedoksi tilannekatsauksen valmistelun etenemiseen 
  • päätti pyytää lautakunnilta lausunnot hyvinvointikertomuksesta huhtikuun loppuun mennessä
  • päätti käsitellä hyvinvointikertomuksen ja siitä annetut lausunnot toukokuun kokouksessa 
  • lähettää hyvinvointikertomuksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • keskustella tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esiteltävien indikaattoreiden valossa
  • merkita tiedoksi asian käsittelyn aikataulun.

Päätös

Merkittiin tiedoksi

  • asian käsittelyn aikataulu
  • Hyvinvointiseminaari 29.3 klo 12-16, jossa käsitellään hyvinvointikertomusta sekä hyvinvointisuunnitelmaa.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen laadinta on edennyt HYTE-ryhmässä, joka on kokoontunut 18.2, 12.3 ja 9.4. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritiedon keruu ja analysointi on vastuutettu toimialueille. Hyvinvointisuunnitelma valmistellaan vuoden 2020 tavoitteiden ja talousarvion valmisteluaikataulussa.

Ehdotus

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • keskustella tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esiteltävien indikaattoreiden valossa.

Päätös

Ikäihmisten neuvosto

  • keskusteli hyvinvoinnin tilasta indikaattoreiden pohjalta ja antoi kommentit hyvinvointikertomukseen.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen laadinta on edennyt HYTE-ryhmässä, joka on kokoontunut 18.2, 12.3 ja 9.4. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritiedon keruu ja analysointi on vastuutettu toimialueille. Hyvinvointisuunnitelma valmistellaan vuoden 2020 tavoitteiden ja talousarvion valmisteluaikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää

  • keskustella tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esiteltävien indikaattoreiden valossa
  • merkita tiedoksi asian käsittelyn aikataulun.

Päätös

Lapsi- ja perheasiainneuvosto

  • keskusteli tuusulalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista
  • antaa huomionsa hyvinvointikertomukseen.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen laadinta on edennyt HYTE-ryhmässä, joka on kokoontunut 18.2, 12.3, 9.4 ja 8.5. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritiedon keruu ja analysointi on vastuutettu toimialueille. Hyvinvointisuunnitelma valmistellaan vuoden 2020 tavoitteiden ja talousarvion valmisteluaikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Vammaisneuvosto päättää

  • keskustella tuusulalaisten vammaisten hyvinvoinnin tilasta kokouksessa esiteltävien teemojen pohjalta
  • merkitä tiedoksi asian käsittelyn aikataulun.

Päätös

Vammaisneuvosto

  • keskusteli vammaisten hyvinvoinnista Tuusulassa ja antoi kommenttinsa hyvinvointikertomukseen
  • merkitsi tiedoksi asian käsittelyn aikataulun.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnassa on kevään 2019 aikana laadittu poikkihallinnollisena yhteistyönä hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018. Hyvinvointikertomus käsitellään lautakunnissa ja kunnanhallituksessa toukokuussa ja viedään valtuuston käsittelyyn 10.6. Hyvinvointikertomuksen valmistuttua käynnistyy hyvinvointisuunnitelman laatiminen kuluvan valtuustokauden vuosille 2020-2021. Hyvinvointisuunnitelma tuodaan päätöksentekoon syksyllä 2019.

Mikä on hyvinvointikertomus ja –suunnitelma?

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä. Se on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista ja näkyväksitekemistä kunnassa.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on johtamisen työväline. Se toimii strategiatyön sekä vuotuisen kuntasuunnittelun ja seurannan välineenä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kokoaa yhteen eri tietolähteistä saatavaa monialaista tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Hyvinvointikertomus auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet. Lisäksi kertomus kokoaa tietoa kunnan toimenpiteistä, joilla kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä on tuettu. Tärkeää on tunnistaa myös ne alueet, joihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Laki hyvinvointikertomus- ja suunnitelmatyön taustalla

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. Hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat tulee laatia sekä kunnittain, että alueittain/maakunnittain.

Tuusulan edellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma

Tuusulan viimeisin hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2013. Edellinen laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa toukokuussa 2017.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2017-2021

Kunnassa valmistellaan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua.

Kuluvalle valtuustokaudelle ei ole vielä laadittu hyvinvointisuunnitelmaa. Vuonna 2017 uudistettiin poliittinen johtamisjärjestelmä ja laadittiin pormestariohjelma. Vuosina 2017-2018 uudistettiin kuntastrategia ja sen jälkeen tehtiin organisaatiouudistus, jossa tarkasteltiin mm. kunnan hyvinvoinnin edistämistyön rakenteita. Yksi Tuusulan kuntastrategian päämääristä on Hyvinvoiva Tuusula ja tuusulalaisten hyvinvointia edistäviä valtuustokauden tavoitteita on kuntastrategiaan kirjattu 23 (23/32).

Tuusulan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 käynnistämällä hyvinvointikertomuksen laadinta vuosilta 2017-2018. Hyvinvointikertomuksen laadinta on tehty poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten kanssa. Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyy kesäkuussa jatkona kertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja suunnitelma tuodaan käsittelyyn syksyllä 2019. Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille, kuten maahanmuuttajien kotouttamisohjelma ja turvallisuussuunnitelma. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tämän myötä määrä luopua.

Keusotekuntien alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyy alkukesästä ja sen on määrä valmistua syksyllä 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja keusotekuntien yhteistyönä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laatinut suosituksen sekä kunnan että maakunnan hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöstä. Tuusulan hyvinvointikertomus- ja suunnitelma perustuvat tähän suositukseen.

Hyvinvointikertomuksen keskeiset havainnot esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • keskustella hyvinvointikertomuksen keskeisistä havainnoista.
  • hyväksyä kertomuksen osaltaan ja esittää KUNNANHALLITUKSELLE ja edelleen VALTUUSTOLLE Tuusulan hyvinvointikertomuksen 2017-2018 hyväksymistä.
  • merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • hyväksyä kertomuksen osaltaan hyvinvointiryhmän yhteenvedolla täydennettynä ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Tuusulan hyvinvointikertomuksen 2017-2018 hyväksymistä
  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnassa on kevään 2019 aikana laadittu poikkihallinnollisena yhteistyönä hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018. Hyvinvointikertomus käsitellään lautakunnissa ja kunnanhallituksessa toukokuussa ja viedään valtuuston käsittelyyn 10.6. Hyvinvointikertomuksen valmistuttua käynnistyy hyvinvointisuunnitelman laatiminen kuluvan valtuustokauden vuosille 2020-2021. Hyvinvointisuunnitelma tuodaan päätöksentekoon syksyllä 2019.

Mikä on hyvinvointikertomus ja -suunnitelma?

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä. Se on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Sen laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista ja näkyväksitekemistä kunnassa.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma on johtamisen työväline. Se toimii strategiatyön sekä vuotuisen kuntasuunnittelun ja seurannan välineenä. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kokoaa yhteen eri tietolähteistä saatavaa monialaista tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Hyvinvointikertomus auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet. Lisäksi kertomus kokoaa tietoa kunnan toimenpiteistä, joilla kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä on tuettu. Tärkeää on tunnistaa myös ne alueet, joihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Laki hyvinvointikertomus- ja suunnitelmatyön taustalla

Kuntalain 1§ mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Vuonna 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. Hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat tulee laatia sekä kunnittain, että alueittain/maakunnittain.

Tuusulan edellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma

Tuusulan viimeisin hyvinvointisuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa 2013. Edellinen laaja hyvinvointikertomus laadittiin valtuustokaudesta 2013-2017 ja se hyväksyttiin valtuustossa toukokuussa 2017.

Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2017-2021

Kunnassa valmistellaan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kerran valtuustokaudessa ja sen tavoitteita ja toimenpiteitä päivitetään vuosittain osana kuntasuunnittelua.

Kuluvalle valtuustokaudelle ei vielä ole laadittu hyvinvointisuunnitelmaa. Vuonna 2017 uudistettiin poliittinen johtamisjärjestelmä ja laadittiin pormestariohjelma. Vuosina 2017-2018 uudistettiin kuntastrategia ja sen jälkeen tehtiin organisaatiouudistus, jossa tarkasteltiin mm. kunnan hyvinvoinnin edistämistyön rakenteita. Yksi Tuusulan kuntastrategian päämääristä on Hyvinvoiva Tuusula ja tuusulalaisten hyvinvointia edistäviä valtuustokauden tavoitteita on kuntastrategiaan kirjattu 23 (23/32).

Tuusulan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 käynnistämällä hyvinvointikertomuksen laadinta vuosilta 2017-2018. Hyvinvointikertomuksen laadinta on tehty poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten kanssa. Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyy kesäkuussa jatkona kertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelman laadinta on tarkoitus tehdä osallistavassa prosessissa ja suunnitelma tuodaan käsittelyyn syksyllä 2019. Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille, kuten maahanmuuttajien kotouttamisohjelma ja turvallisuussuunnitelma. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tämän myötä määrä luopua.

Keusotekuntien alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyy alkukesästä ja sen on määrä valmistua syksyllä 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja keusotekuntien yhteistyönä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laatinut suosituksen sekä kunnan että maakunnan hyvinvointikertomuksen minimitietosisällöstä. Tuusulan hyvinvointikertomus- ja suunnitelma perustuvat tähän suositukseen.

Hyvinvointikertomuksen keskeiset havainnot esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi
Ritva Lappalainen, projektijohtaja

Tekninen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen Tuusulan hyvinvointikertomuksen vuosilta 2017-2018
  • merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen Tuusulan hyvinvointikertomuksen vuosilta 2017-2018
  • merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Marko Härkönen, kuntakehitysjohtaja

Kuntakehityslautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen Tuusulan hyvinvointikertomuksen vuosilta 2017-2018.

Kuntakehityslautakunta päätti

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen Tuusulan hyvinvointikertomuksen vuosilta 2017-2018
  • merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Asiaa esitteli kokouksessa osallisuuskoordinaattori Tanja Kivikoski.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta ja kasvatus- ja sivistyslautakunta ovat käsitelleet asiaa 21.5.2019 ja kulttuurilautakunta ja kuntakehityslautakunta ovat käsitelleet asiaa 22.5.2019. Lautakunnat ovat merkinneet asian tiedoksi.  

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä Tuusulan hyvinvointikertomuksen 2017-​2018
  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä Tuusulan hyvinvointikertomuksen 2017-​2018
  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman laadinnan aikataulun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 hyvinvointikertomuksen laadinnalla vuosilta 2017-2018. Valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Keväällä 2019 laadittiin hyvinvointikertomus ja syksyllä 2019 hyvinvointisuunnitelma.

Hyvinvointikertomus koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (LAPE-neuvosto, VANE, IKNE) kanssa. Hyvinvointikertomus hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona kertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa laaditaan osallistavassa prosessissa ja suunnitelma tuodaan käsittelyyn syksyllä 2019 talousarvion aikataulussa. Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen.
  • työskennellä kokouksessa hyvinvointisuunnitelman laadinnan parissa.  

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 hyvinvointikertomuksen laadinnalla vuosilta 2017-2018. Valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Keväällä 2019 laadittiin hyvinvointikertomus ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma.

Hyvinvointikertomus koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (LAPE-neuvosto, VANE, IKNE) kanssa. Hyvinvointikertomus hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona kertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa laaditaan osallistavassa prosessissa ja suunnitelma tuodaan käsittelyyn syksyllä 2019 talousarvion aikataulussa. Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen.
  • työskennellä kokouksessa hyvinvointisuunnitelman laadinnan parissa.  

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta

  • merkitsi tiedokseen valmistelutilanteen
  • ohjeisti hyvinvointisuunnitelman laadintaa.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointisuunnitelma on lakisääteinen asiakirja, joka laaditaan valtuustokaudeksi. Tuusulan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 hyvinvointikertomuksen laadinnalla vuosilta 2017-2018. Valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Keväällä 2019 laadittiin hyvinvointikertomus ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma.

Hyvinvointikertomus koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiainneuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona kertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa laaditaan osallistavassa prosessissa ja suunnitelma tuodaan käsittelyyn syksyllä 2019 talousarvion aikataulussa. Hyvinvointisuunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan ja painopisteitä valitaan vuosittain vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää

  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen.
  • työskennellä kokouksessa hyvinvointisuunnitelman laadinnan parissa. 

Päätös

ok

Hyvinvointisuunnitelman laadinta on jatkunut elo-syyskuussa osallistuvassa prosessissa. Suunnitelma oli tarkoitus tuodaan käsittelyyn syyskuun lautakuntiin, mutta toimialueiden toiveesta aikataulua päätettiin lykätä kuukaudella. Hyvinvointisuunnitelman luonnos tuodaan lautakuntien käsittelyyn lokakuussa ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, jonka jälkeen suunnitelma etenee kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion aikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta 

  • merkitsi tiedoksi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointisuunnitelman laadinta on jatkunut elo-syyskuussa osallistuvassa prosessissa. Suunnitelma oli tarkoitus viedä lautakuntien käsittelyyn syyskuussa, mutta toimialueiden toiveesta aikataulua päätettiin lykätä kuukaudella. Hyvinvointisuunnitelman luonnos viedään neuvostojen ja lautakuntien käsittelyyn lokakuussa ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, jonka jälkeen suunnitelma etenee kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion aikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • merkitä tiedokseen valmistelutilanteen
  • työskennellä hyvinvointisuunnitelman laadinnan parissa kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvointisuunnitelman laadinta on jatkunut elo-lokakuussa osallistuvassa prosessissa. Suunnitelma oli tarkoitus viedä lautakuntien käsittelyyn syyskuussa, mutta toimialueiden toiveesta aikataulua päätettiin lykätä kuukaudella. Hyvinvointisuunnitelman luonnos viedään neuvostojen ja lautakuntien käsittelyyn lokakuussa ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, jonka jälkeen suunnitelma etenee kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion aikataulussa.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää

  • merkitä tiedokseen valmistelutilanteen
  • työskennellä hyvinvointisuunnitelman laadinnan parissa kokouksessa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman pohjana

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.

Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointisuunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HYTE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.

Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta. 

1. Esipuhe

2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin

3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

  • Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
  • Kulttuuri, sivistys ja oppiminen

4. Yhteenveto ja seuranta

Ehdotus

Esittelijä

Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Jussi Rantala keräsi kommentit HYTE-ryhmää varten.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman pohjana

Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on yksi kuntien keskeisimmistä tehtävistä ja kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja –suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.
Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointi-suunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvin-voinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

  • antaa lausunnon hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta.

Päätös

Vammaisneuvosto päätti 

  • antaa kommentit hyvinvointisuunnitelmaan
  • hyvinvointisuunnitelman luonnoksessa tavoitteet ja toimenpiteet on kuvattu yleisellä tasolla. Suunnitelmassa tulisi huomioida, että vammaiset voisivat toimia muiden kanssa yhdenvertaisena tuusulalaisina. Tätä tukee myös vammaispalvelulaki, joka edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
  • hyvinvointisuunnitelman esitystapaan tulee kiinnittää huomiota ja selvittää, täyttääkö asiakirja saavutettavuusvaatimuksia.
  • eri käyttäjäryhmät tulee huomioida prosessien kaikissa vaiheissa ja yhdenvertaisuus tulee huomioida toimenpiteessä niin, että otsikko olisi jatkossa Luomme mahdollisuuksien tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. 
  • oppilaanohjauksen kehittämisessä kiinnitettäisiin huomiota erityisesti erityistä tukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin
  • vammaisneuvoston näkökulmasta palveluiden käytettävyyden ja laadun lisäksi tulisi huolehtia, että palvelut olisivat myös saavutettavia ja esteettömiä.
  • hakeutuvat kirjastopalvelut-termi tulisi avata ymmärrettävämpään muotoon. 

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Tiina Simons, vs. sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman pohjana

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja –suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.

Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointisuunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HYTE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.

Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta. 

1. Esipuhe

2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin

3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

  • Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
  • Kulttuuri, sivistys ja oppiminen
     
4. Yhteenveto ja seuranta

Sivistyksen lautakunnat työskentelevät Hyvinvointisuunnitelman luonnoksen 2020-2021 parissa kokouksessa yhdessä ja antavat ko. suunnitelman luonnoksesta lausunnon.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa lausunnon hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta työskentelyn jälkeen kokouksessa.

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti antaa liitteen mukaiset huomiot lausuntona hyvinvointisuunnitelman 2020-2021 luonnokseen.

Kokouskäsittely

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ja kasvatus- ja sivistyslautakunta työskentelivät ryhmissä tarkastellen hyvinvointisuunnitelman luonnosta. 

Ryhmät antoivat raportin havainnoistaan ja ryhmien havainnoista laadittu kooste on tämän päätöksen liitteenä.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman pohjana

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.
Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadit-tiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointi-suunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvin-voinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HY-TE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.
Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta.  

1. Esipuhe
2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin
3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet
•                          Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
•                          Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
•                          Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
•                          Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
•                          Kulttuuri, sivistys ja oppiminen
4. Yhteenveto ja seuranta

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • evästää hyvinvointisuunnitelman jatkovalmistelua.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta

  • merkitsi hyvinvointisuunnitelman valmistelutilanteen tiedokseen ja antoi evästykset suunnitelman jatkovalmisteluun.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Tiina Simons, vs. sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman pohjana

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja –suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.

Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointisuunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HYTE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.

Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta. 

1. Esipuhe

2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin

3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

  • Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
  • Kulttuuri, sivistys ja oppiminen
     
4. Yhteenveto ja seuranta

Sivistyksen lautakunnat työskentelevät Hyvinvointisuunnitelman luonnoksen 2020-2021 parissa kokouksessa yhdessä ja antavat ko. suunnitelman luonnoksesta lausunnon.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa lausunnon hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta työskentelyn jälkeen kokouksessa.

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti antaa liitteen mukaiset huomiot lausuntona hyvinvointisuunnitelman 2020-2021 luonnokseen.

Kokouskäsittely

Kasvatus- ja sivistyslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta työskentelivät ryhmissä tarkastellen hyvinvointisuunnitelman luonnosta. 

Ryhmät antoivat raportin havainnoistaan ja ryhmien havainnoista laadittu kooste on tämän päätöksen liitteenä.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman pohjana

Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on yksi kuntien keskeisimmistä tehtävistä ja kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja –suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.
Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointi-suunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvin-voinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HYTE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.
Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta.  

1. Esipuhe
2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin
3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

  • Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
  • Kulttuuri, sivistys ja oppiminen

4. Yhteenveto ja seuranta

Ehdotus

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • täsmentää antamaansa lausuntoa

Päätös

Ikäihmisten neuvosto päätti

  • täsmentää syyskuun kokouksessa antamaansa lausuntoa hyvinvointisuunnitelmasta.

Ikäihmisten neuvoston lausunto hyvinvointisuunnitelmasta

Ikäihmisten neuvoston mielestä power point-esitys tai muu sähköinen esitystapa ei ole kaikkien saavutettavissa ja hyvinvointisuunnitelma tulee olla saatavilla myös paperisena esim. kirjastoissa ja apteekeissa.Neuvosto toivoo hyvinvointisuunnitelmasta myös pelkän tekstin sisältävän version. 

Ikäpoliittiset toimenpiteet tulisi olla näkyvillä samalla tavoin kuin lapsipoliittiset toimenpiteet. 

Huomioita megatrendeistä

Ekologinen kestävyyskriisi

  • voisiko hävikkkiruoka-sanasta käyttää jotain muuta termiä esim. ylijäänyt ruoka?
  • muutosehdotus: jätteiden kierrätys jätehuollon kierrätyspisteissä ei kunnan toimipisteissä

Väestön muutokset

  • voitaisiinko hyvinvointisuunnitelmassa puhua ikäihmisistä vanhusten sijaan?
  • lisäysehdotus: ikäihmiset ovat voimavara yhteiskunnalle ja perheille (lstenhoidossa, omaishoidossa ja järjestötoiminnassa)
  • neuvosto toivoo monimuotoisia, yhteisöllisiä ja esteettömia asumismuotoja ikäihmisille

Demokratian haasteet

  • lisäysehdotus: huolehdimme siitä, että kuntalaisille on tarjolla tietoa ja neuvontaa myös kasvokkain, puhelimitse ja kirjallisesti ei puolella Tuusulaa
  • lisäysehdotus: otamme eri-ikäiset asukkaat ja yhdistystoimijat mukaan rakentamaan uutta Tuusulaa

Teknologian kehitys

  • lisäysehdotus: huomioimme kodin turvallisuuden omatoimisessa selviytymisessä
  • lisäysehdotus: sosiaaliset suhteet ja kasvokkainen kanssakäyminen on tärkeää, ei unohdeta niitä vaikka teknologia luo mahdollisuuksia muuhunkin

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu

  • lisäysehdotus: luomme digitaalisuuden rinnalle lähineuvontapisteitä eri puolille Tuusulaa
  • muutosehdotus: panostamme tuusulaisten hyvinvoinnin tukemiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn
  • lisäysehdotus: panostamme monipuolisesti kasvavan ikäihmisten ryhmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä heille suunnattuihin palveluihin

Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus

  • lisäysehdotus: kehitämme ja koordinoimme vapaaehtoistoimintaa yhdessä yhdistysten kanssa

Kulttuuri, sivistys ja oppiminen

  • lisäysehdotus: tarjoamme kansalaisopistojen ja kirjastojen puitteissa myös ikäihmisille luentoja, digikoulutusta ja harrastusmahdollisuuksia
  • lisäysehdotus: lisäämme ikäihmisten osallistumista esim. kulttuuriluotsitoiminnalla ja maksuttomilla kulttuuritapahtumilla

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky

  • lisäysehdotus: lisäämme lähiliikuntapaikoille myös senioreille sopivia kuntoilulaitteita
  • lisäysehdotus: lisäämme mahdollisuuksien mukaan ikäihmisille tarkoitettua ohjattua liikuntaa koko Tuusulan alueella
  • lisäysehdotus: kehitämme päiväkeskustoimintaa koko Tuusulan alueella
  • lisäysehdotus: Ikäihmisillä, erityisesti huonokuntoisilla asukkailla on oikeus sosiaalisiin suhteisiin ja kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Erityisesti kotonaan yksin asuvat ikäihmiset kokevat usein yksinäisyyttä
  • lisäysehdotus: kiinnitämme huomiota ikäihmisten terveelliseen ravitsemukseen kotona ja hoitolaitoksissa

Ympäristö, liikenne ja turvallisuus

  • lisäysehdotus: lisäämme erityisesti ikäihmisten ja vammaisten käyttöön suunniteltua, tarvittaessa ovelta ovelle toimivaa palveluliikennettä sekä taksisetelien käyttöä.
  • lisäysehdotus: Lisäämme kodin ja kodin lähiympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Laki ja kuntastrategia hyvinvointikertomuksen ja – suunnitelman pohjana

Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus laatia laaja hyvinvointikertomus ja – suunnitelma valtuustokausittain. Hyvinvointikertomus- ja suunnitelma on yksi kunnan strategisista asiakirjoista, joka syventää, täsmentää ja toteuttaa kuntastrategian tavoitteita tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisen osalta. Hyvinvointisuunnitelma toimii jatkossa kokoavana asiakirjana erillisille hyvinvointia edistäville strategisille asiakirjoille. Hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen kuuluvista erillisistä asiakirjoista on tarkoitus luopua. Hyvinvointisuunnitelmaa toteuttaa koko kuntaorganisaatio.

Kuntatasoisen hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman lisäksi tulee laatia alueellinen hyvinvointikertomus- ja suunnitelma. Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja – suunnitelman laadinta käynnistyi kesällä Keusote-kuntayhtymän koordinoimana ja sen on määrä valmistua loppuvuodesta 2019. Alueellinen kertomus ja suunnitelma laaditaan Keusoten ja Keusote-kuntien yhteistyönä.

Hyvinvointikertomuksen ja – suunnitelman laadinnan eteneminen

Tuusulassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelu käynnistyi tammikuussa 2019 ja valmistelutyö jaettiin kahteen osaan. Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 laadittiin keväällä 2019 ja syksyllä 2019 laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2020-2021. Hyvinvointikertomus kertoo tuusulalaisten hyvinvoinnista ja sen menneestä kehityksestä useiden eri indikaattoreiden valossa. Hyvinvointisuunnitelmassa asetetaan hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet tuleville vuosille. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Hyvinvointisuunnitelman painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä tarkennetaan aina vuosisuunnittelun ja talousarvion laadinnan yhteydessä.

Hyvinvointikertomus vuosilta 2017-2018 koottiin poikkihallinnollisena yhteistyönä HYTE-ryhmän koordinoimana yhteistyössä toimialueiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan sekä kunnassa toimivien vaikuttamistoimielinten (lapsi- ja perheasiain neuvosto, vammaisneuvosto, ikäihmisten neuvosto) kanssa. Kertomus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositukseen kunnan hyvinvointikertomuksen minimisisällöstä. Hyvinvointikertomus käsiteltiin lautakunnissa keväällä ja se hyväksyttiin valtuustossa 10.6.2019.

Hyvinvointisuunnitelman laadinta käynnistyi kesäkuussa jatkona hyvinvointikertomuksen laadinnalle. Hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu osallistuvassa prosessissa ja vuoropuhelussa asukkaiden, yhdistysten, vaikuttamistoimielinten (nuorisovaltuusto ja neuvostot) ja HYTE-lautakunnan kanssa. Hyvinvointisuunnitelman luonnos on koottu poikkihallinnollisessa yhteistyössä HYTE-ryhmän toimesta.

Hyvinvointisuunnitelman luonnokseen toivotaan lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntoja lokakuun aikana. Suunnitelmaa jalostetaan lausuntokierroksella saatujen kommenttien ja huomioiden pohjalta loka-marraskuun aikana. Hyvinvointisuunnitelma viedään HYTE-lautakunnan hyväksyttäväksi marraskuussa, josta se etenee valtuuston hyväksyttäväksi joulukuussa.

Hyvinvointisuunnitelman rakenne

Hyvinvointisuunnitelman rakenne ja tavoiteasetanta perustuu viiteen hyvinvoinnin näkökulmaan. Rakenne poikkeaa hyvinvointikertomuksesta, jossa tuusulalaisten hyvinvointia tarkasteltiin kohderyhmittäin. Hyvinvointisuunnitelman rakennetta haluttiin uudistaa, sillä hyvinvoinnin ilmiöt ja näkökulmat ovat monesti yhteisiä kohderyhmästä riippumatta. 

1. Esipuhe

2. Yhteiskunnan megatrendit ja niiden vaikutus tuusulalaisten hyvinvointiin

3. Hyvinvoinnin näkökulmat - valtuustokauden tavoitteet ja hyvinvointisuunnitelman tavoitteet

  • Yhdenvertaisuus, identiteetti ja elämänlaatu
  • Elämäntapa, esteettömyys ja osallisuus
  • Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky
  • Ympäristö, liikenne ja turvallisuus
  • Kulttuuri, sivistys ja oppiminen

4. Yhteenveto ja seuranta

Ehdotus

Esittelijä

Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen.

-------

Puheenjohtajan avattua keskustelun Jari Anttalainen esitti esityksen palauttamista valmisteluun ja lisätä seuraavan muutosehdotuksen:

  • toimittaa huomiot  6.11 mennessä esittelijälle

Päätös

Puheenjohtaja Jari Anttalaisen ehdotuksesta lautakunta yksimielisesti päätti

  • Palauttaa esityksen valmisteluun
  • toimittaa huomiot  6.11 mennessä esittelijälle

Valmistelija

Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Marko Härkönen, kuntakehitysjohtaja

Kuntakehityslautakunta päätti merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen ja esittää seuraavat huomiot:

  • Suunnitelma on hyvin yleisluontoinen.
  • Ekologisen kestävyyskriisin ja HSL asian kohdalla nostaisin esiin kutsujoukkoliikenteen kokeilemisen myös  Tuusulassa. Nykysysteemillä emme saa toimivaa joukkoliikennettä niin, että se olisi taloudellisesti järkevää.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun Liisa Sorri esitti seuraavan muutosesityksen muotoilun osalta:

  • Suunnitelma on hyvin yleisluontoinen.
  • Ekologisen kestävyyskriisin ja HSL asian kohdalla nostettava esiin kutsuliikenteen kokeilemisen myös  Tuusulassa. Nykyisellä HSL:n toimintatavalla emme saa toimivaa joukkoliikennettä niin, että se olisi taloudellisesti järkevää.

Lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti yksimielisesti Liisa Sorrin muutosesityksen pohjalta merkitä tiedokseen hyvinvointisuunnitelman luonnoksen ja esittää seuraavat huomiot:

  • Suunnitelma on hyvin yleisluontoinen.
  • Ekologisen kestävyyskriisin ja HSL asian kohdalla nostettava esiin kutsuliikenteen kokeilemisen myös  Tuusulassa. Nykyisellä HSL:n toimintatavalla emme saa toimivaa joukkoliikennettä niin, että se olisi taloudellisesti järkevää.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan hyvinvointisuunnitelman luonnoksesta pyydettiin lausuntoja neuvostoilta, lautakunnilta ja nuorisovaltuustolta loka-marraskuussa 2019. Hyte-lautakunta evästi jatkovalmistelua lokakuun kokouksessaan. Lausunnoista koottiin yhteenveto, joka on liitteenä kokousmateriaaleissa. 13.10. mennessä saapuneet lausunnot huomioitiin hyvinvointisuunnitelman luonnoksen viimeistelyssä. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää 

  • hyväksyä osaltaan Tuusulan hyvinvointisuunnitelman 2020-2021 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy Tuusulan hyvinvointisuunnitelman 2020-2021.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Erja Sarenius-Salmenkivi esitti Anne Mäkisen kannattamana, että hyvinvointisuunnitelmaan liitetään ikäihmisten neuvoston asiasta antama lausunto. Lautakunta päätti yksimielisesti liittää lausunnon hyvinvointisuunnitelmaan.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • että esipuheen allekirjoittaa pormestari ja lautakunnan puheenjohtaja 
  • valtuuttaa kehittämispäällikön tekemään tekstiin teknisluontoisia muutoksia ja tarkentaa esipuhetta lautakunnan ohjeiden mukaisesti
  • liittää ikäihmisten neuvoston tekemän lausunnon hyvinvointisuunnitelman liitteeksi
  • liittää hyväksytyn hyvinvointisuunnitelman pöytäkirjan liitteeksi
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä hyvinvointisuunnitelman vuosille 2019-2021.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä hyvinvointisuunnitelman vuosille 2019 - 2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä hyvinvointisuunnitelman vuosille 2019 -​ 2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. 

Hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä. Se on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, raportoinnin ja arvioinnin työväline. 

Hyvinvointikertomus kokoaa yhteen eri tietolähteistä saatavaa monialaista tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin yhteydessä olevista tekijöistä. Hyvinvointikertomus auttaa tiivistämään eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ja yhteiset tavoitteet. Lisäksi kertomus kokoaa tietoa kunnan toimenpiteistä, joilla kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä on tuettu. Tärkeää on tunnistaa myös ne alueet, joihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. 

Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan hyvinvointisuunnitelmassa paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. Hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat tulee laatia sekä kunnittain, että alueittain/maakunnittain. 

Tuusulan hyvinvointikertomus 2017–2021  

Tuusulan kunnassa on kevään 2021 aikana laadittu poikkihallinnollisena yhteistyönä laaja hyvinvointikertomus vuosilta 2017–2021. Hyvinvointikertomus on käsitelty hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnassa sekä muissa lautakunnissa kevään aikana. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta antoi lausuntonsa syksyllä 2021. Lautakuntien antamat lausunnot on huomioitu liitteenä olevassa hyvinvointikertomuksessa. Lisäksi lausuntokierroksen jälkeen kertomukseen lisättiin kesän aikana FinSote-tutkimuksen tuloksista sekä PYLL-tuloksista saadut ajantasaiset tiedot tuusulalaisten hyvinvoinnin tilasta. Hyvinvointikertomuksessa ei ole huomioitu syksyllä 2021 julkaistuja Kouluterveyskyselyn tuloksia.

Yhteenveto tuusulalaisten hyvinvoinnin haasteista

  • Työttömien määrä kasvanut koronapandemian myötä
  • Yksinäisyys lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä, mutta etenkin 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa
  • Aktiivisten toimijoiden määrä vähentynyt
  • Noin neljännes tuusulalaisista 20–64-vuotiasta uskoo ettei jaksa työskennellä eläkeikään saakka
  • Aikuisväestön elintavat
  • Yli puolet ei liiku terveysliikuntasuositusten mukaisesti
  • Lähes neljänneksen painoindeksi on yli 30
  • Lasten ja nuorten vähintään tunnin päivässä liikkuvien määrä on laskenut 2017–2019
  • Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien huolta herättävä päihteiden, nikotiini- tai tupakkatuotteiden käyttö sekä rahapelaaminen
  • Kohtalaisen ahdistuneisuuden kokeminen nuorten keskuudessa (saman verran kuin Keski-Uusimaalla keskimäärin)
  • Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut vuodesta 2019
  • Sekä ala- että yläkouluissa yhteisöön kuulumisen kokemuksen lasku
  • Koulutehtävät eivät innosta ja yläkoululaisista iso osa kokee oppimisentaidoissa vaikeuksia.
     
Yhteenveto tuusulalaisten hyvinvoinnin ilahduttavista asioista

  • Tuusulalaiset kokevat olevansa verrattain onnellisia ja elämäänsä tyytyväisiä
  • Aikuisten alkoholia liikaa käyttävien määrä on vähentynyt etenkin 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa
  • Ehkäistävissä oleva kuolleisuus on laskussa, mutta miesten keskuudessa huumeet ja naisten keskuudessa syövät aiheuttavat ennen aikaisia kuolemia.
  • Asuinalueeseen ollaan varsin tyytyväisiä
  • Liikuntaa edistetään Tuusulassa aktiivisesti
  • Kirjastojen ja museoiden kävijämäärät ovat olleet kasvussa. Koronavuosi toi Tuusulan museolle ja kirjastoille uusia tapoja toimia
  • Kunnan varhaiskasvatukseen osallistuneiden lasten lukumäärä on kasvanut
  • Valtaosa lapsista ja nuorista voi hyvin
  • Vanhempien ja nuorten välinen keskusteluyhteys on hyvää
  • Kouluterveyskyselyssä (2019) viihtyvyyteen, osallisuuteen ja opettajien toimintaan liittyvät asiat ovat parantuneet yläkouluissamme. 
  • Koulukiusaaminen on alakouluissa laskussa.
  • Oppimisen arvioinnissa myönteistä kehitystä 
  • Kouluruokailuun ollaan tyytyväisiä.
     
Tuusulan Hyvinvointisuunnitelma 2021–2025 

Hyvinvointisuunnitelma on yksi kuntastrategiaa toteuttavista strategisista asiakirjoista, joka syventää kuntastrategian hyvinvointitavoitteita.

Hyvinvointisuunnitelman perustana toimii Tuusulan hyvinvointikertomus sekä alueellinen hyvinvointisuunnitelma. Hyvinvointisuunnitelmassa kuvataan kunnan tavoitteet ja toimenpiteet tuusulalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. 

Hyvinvointisuunnitelman laatiminen vuosille 2021–2025 on käynnistynyt hyvinvointikertomuksen käsittelyn rinnalla, osana kuntastrategian valmistelua ja se tuodaan luottamuselinten käsittelyyn syksyn 2021 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • hyväksyä kertomuksen osaltaan
  • evästää hyvinvointisuunnitelman laadintaa ja
  • ehdottaa valtuustolle, että
     
       VALTUUSTO

  • hyväksyy Tuusulan laajan hyvinvointikertomuksen 2017-2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman ja osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori Marjo-Kaisa Konttinen selostivat asiaa kokouksessa.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.