Kuntakehityslautakunta, kokous 8.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Arviointikertomus 2020, kuntakehityslautakunnan selvitys

TUUDno-2021-508

Valmistelija

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunnanvaltuusto on 31.5.2021 § 57 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan laatimassa vuoden 2020 arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista toimialojen ja hallituksen selvitykset. Selvitykset tulee valtuuston päätöksen mukaan toimittaa niin, ​että ne voidaan käsitellä lokakuun loppuun mennessä pidettävässä valtuuston kokouksessa. Lisäksi selvitykset on toimitettava myös tarkastuslautakunnalle.

 

Arvioinnin johtopäätökset:

  • Vuonna 2020 painetta aiheutti covid-19 pandemia, joka aiheutti rajoitteita ja jolla oli laajaalaiset vaikutukset läpileikkaavasti koko kuntatoiminnassa.
  • Vuonna 2020 toiminnan painopisteenä oli strategisesti valittu Asuntomessujen 2020 toteuttaminen ja tapahtuman hyödyntäminen. Valitettavasti asuntomessujen aloitusta jouduttiin siirtämään covid-19 pandemian vuoksi. Messut saatiin avattua vasta elokuussa. Elokuussa järjestetyt Asuntomessut onnistuivat kuitenkin haasteista huolimatta.
  • Hyrylän keskustan palvelukeskuksen sijainti päätettiin kunnanvaltuustossa. Mutta Palvelukeskuksen hankkeesta on kunnan sisäiset erilaiset näkemykset maankäytöstä ja niiden yhteensovittamisesta, tämä voi hidastaa päätöksentekoa.
  • Focus-alueen, Sulan ja Rykmentin portin työpaikka-alueiden asemakaavojen myötä myös työpaikkatonttivarannot ovat kohenemassa tulevaisuudessa.

 

Tarkastuslautakunnan suositukset:

  • Palveluverkkouudistus sitoi merkittävän osan Tilapalveluiden asiantuntijoiden työresurssia. Lautakunta suosittaa kiinnitettävän huomiota henkilöstön riittävään resursointiin. Asuinrakentamisen tonttien kaavoittamisella varmistetaan riittävä kattavuus lähivuosille, jotta voisimme saavuttaa MAL-sopimuksen mukaisen tavoitteen. Suunnittelun ja rakentamisen pääpainoa on lähivuosiksi painotettu Etelä-Tuusulaan, johon on tulossa pientalo- ja työpaikka-alueita. Lautakunta suosittaa huomioimaan kehitysmahdollisuudet myös radan varressa. Matkailupalveluissa on toimittu ilman resurssia, ollen ilman matkailupäällikköä elokuusta lähtien. Tähän lautakunta suosittaa kiinnittämään huomioita, erityisesti ajatellen kotimaan matkailun suosion kasvua sekä covid-19 exit-vaihetta.

 

Kuntakehityslautakunnan selvitys:

  • Palveluverkkouudistus sitoi merkittävän osan Tilapalveluiden asiantuntijoiden työresurssia. Lautakunta suosittaa kiinnitettävän huomiota henkilöstön riittävään resursointiin.
    Selvitys: 
    • Tilapalveluiden henkilöresurssivajeesta ja puutteellisista työkaluista johtuen ostopalveluihin on jouduttu tukeutumaan rakennushankkeiden johtamisessa, rakennustöiden laadunvalvonnassa sekä kustannusten seurannassa. Tämä tulee osaltaan nostamaan rakentamisen kokonaiskustannuksia, ja resurssivaje aiheuttaa riskin palveluverkon aikataulun toteutukselle.
       
  • Asuinrakentamisen tonttien kaavoittamisella varmistetaan riittävä kattavuus lähivuosille, jotta voisimme saavuttaa MAL-sopimuksen mukaisen tavoitteen.
    Selvitys: 
    • MAL-sopimuksessa sopimuskaudella 2020-2023 on kaksi tavoitetta asuintuotantoa koskien: valmistuneiden asuntojen osalta tavoite on koko sopimuskaudella 1848 asuntoa, eli 462 asuntoa/ vuosi ja kaavojen asumisen kerrosalan osalta 168 000 k-m2, joka on 42 000 k-m2/ vuosi. Vuonna 2020 Tuusulaan valmistui 527 asuntoa, mikä oli yli neljännes sopimuskauden valmistuneiden asuntojen tavoitteesta. Kaavoituksen osalta ei saavutettu neljännestä sopimuskauden tavoitteesta, vaan 26 962 k-m2, mutta kaavoitussuunnitelma mahdollistaa tavoitteen saavuttamisen sopimuskauden aikana. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että asuintuotanto ja kaavatyöt kohdistumat huomattavin osin asuinkerrostaloihin ja tehokkaisiin asuinkortteleihin (AK).

       
  • Suunnittelun ja rakentamisen pääpainoa on lähivuosiksi painotettu Etelä-Tuusulaan, johon on tulossa pientalo- ja työpaikka-alueita. Lautakunta suosittaa huomioimaan kehitysmahdollisuudet myös radan varressa.
    Selvitys:
    • Jokelan keskustan yleissuunnitelma on laadittu 2020 ja se oli nähtävillä alkuvuodesta 2021. Opintien ja Nukarintien kaavatyö alkaa syksyllä 2021. Pohjois-Tuusulan hankekehittäjää rekrytoidaan, mikä tuo resursseja alueen potentiaalien kehittämiseen.

      ​​​​​​​
  • Matkailupalveluissa on toimittu ilman resurssia, ollen ilman matkailupäällikköä elokuusta lähtien. Tähän lautakunta suosittaa kiinnittämään huomioita, erityisesti ajatellen kotimaan matkailun suosion kasvua sekä covid-19 exit-vaihetta.
    Selvitys:
    • Matkailu on toiminut ilman resurssia vuodesta 2020 ja siihen on pyritty saamaan henkilöresurssi vuosien 2021 ja 2022 talousarvioihin. Tuota resurssia ei kuitenkaan ole myönnetty. 

 

Kuntakehityslautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa hyvästä työstä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää 

  • antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE asiaselostuksen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2020 arviointikertomukseen.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

  • antaa kunnanhallitukselle ja edelleen VALTUUSTOLLE asiaselostuksen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan antamaan vuoden 2020 arviointikertomukseen.

 

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.