Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 17.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Talousarvio 2022 ja taloussuunnitelma 2022-2026, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

TUUDno-2021-1733

Valmistelija

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Talousarvion laadintaohje ja talousarviokehys

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus käynnistää talousarvionsa valmistelun vuosittain maalis-huhtikuussa tavoitteena, että ympäristökeskuksen sopijakuntien edustajista koostuva ohjausryhmä ehtii käsitellä talousarvioluonnoksen toukokuun loppuun mennessä. Talousarvion aikainen valmistelu perustuu ympäristökeskuksen yhteistoimintasopimukseen, jonka mukaan ympäristölautakunnan tekemästä talousarvioesityksestä kuullaan sopijakuntia, ennen kuin Tuusulan kunnanhallitus ja valtuusto käsittelevät sen.

Kunnan johtoryhmä on 22.6.2021 pitämässään kokouksessa linjannut, että vuoden 2022 talousarvion kehys viedään kunnanhallituksen päätettäväksi 23.8.2021. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen talousarvion laadinta-aikataulun mukaan talousarvioesitys viedään käsiteltäväksi ympäristölautakunnan elokuun kokoukseen (17.8.2021), minkä vuoksi sen valmistelussa ei ole voitu ottaa huomioon kunnanhallituksen kehyspäätöstä. Valmisteluvaiheessa ohjeeksi annettiin varautua palkkamenoissa 2 % kasvuun. 

Ympäristökeskuksen vuoden 2022 talousarvioluonnosta on käsitelty 27.5.2021 pidetyssä ympäristökeskuksen ohjausryhmän kokouksessa. Ohjausryhmän kuntajäseniltä on pyydetty talousarvioluonnoksesta sopijakuntien epävirallisia lausuntoja kesäkuun 2021 loppuun mennessä. Sopijakunnista epävirallisen lausuntonsa ympäristökeskuksen talousarvioluonnoksesta ovat antaneet Järvenpää, Kerava ja Mäntsälä. Kommenteissaan kunnat korostivat taloudellisesti haastavaa tilannettaan. Järvenpää pyysi ympäristökeskusta esittämään jonkinlaiset raamit sen kulujen kehitykseen liittyen sopijakunnille esim. seuraaville 3–4 vuodelle 2022–2025. Lisäksi Järvenpää esitti, että strategian mukainen ekotukitoiminnan koordinointi lisätään palvelusopimukseen ja tavoite skaalataan uudestaan sopijakunnille, kun aiempi tavoite koski kaikkia KUUMA-kuntia. Kerava toivoi, että ympäristökeskuksen hallintosihteerin eläköityminen pystyttäisiin järjestämään ilman määräaikaista lisäresurssia tai ainakin lyhyemmällä päällekkäisyydellä. Mäntsälä esitti, että vuotuinen hinnankorotus tulisi saada asettumaan maksimissaan 2-3 % luokkaan. Tällöin vain välttämättömät lisäykset riittävine perusteluineen ovat mahdollisia ja euroja ja lisäesityksiä on syytä käydä vielä tarkemmin läpi ja priorisoida niitä. 

Hallinnon palveluyksikkö

Ympäristökeskuksen hallintosihteeri jää eläkkeelle vuonna 2022. Tiedon ja osaamisen siirron mahdollistamiseksi palveluyksikköön on budjetoitu 8 kk ajaksi kaksinkertaiset hallintosihteerin palkkamenot. Lyhyempi jakso ei ole käytännössä mahdollinen, sillä kertyneiden lomien vuoksi hallintosihteeri jää pois töistä vuosilomalle useita kuukausia ennen eläköitymistään. Hallinnon palveluyksikön menoja pienentää vuokrien ja yhden toimistosihteerin palkan siirtäminen terveysvalvonnan budjettiin. 

Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset hallinnon palveluyksikölle pienenevät vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 80 000 euroa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Ympäristövalvonnan palveluyksikkö

Vuoden 2022 budjettiin on varattu yksikön resurssi- ja mitoitusselvitykseen perustuva uusi ympäristötarkastajan virka. Viran täyttäminen mahdollistaa ympäristövalvonnan lupavalmistelun nopeuttamistavoitteen täyttämisen. Samalla puoliksi ympäristövalvonnalle työskentelevä ympäristösuunnittelija siirtyisi kokonaan ympäristönsuojelun palveluyksikköön. Kustannusvaikutus on yhteensä noin 65 000 euroa. 

Ympäristökeskuksen pitkäaikainen ympäristövalvontapäällikkö on irtisanoutunut vuonna 2021. Mikäli ympäristövalvontapäällikön vakanssin täyttäminen pitkittyy, sillä on kahdenlaisia taloudellisia vaikutuksia: Toisaalta palveluyksikkö säästää palkkakustannuksissa tilanteessa, jossa päällikön sijainen hoitaa päällikön tehtävää oman toimensa ohella. Toisaalta yksikön palvelutaso voi heikentyä ilman ympäristövalvontapäällikön täysipainoista työpanosta. 

Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset ympäristövalvonnan palveluyksikölle kasvavat vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 46 000 euroa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Ympäristönsuojelun palveluyksikkö 

Ympäristökeskus varautuu jatkamaan järvien valuma-aluekunnostusta Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Tuusulassa siten, että Kilpijärven, Valkjärven ja Tuusulanjärven hyvä ekologinen tila saavutetaan ympäristökeskuksen strategisen tavoiteohjelma mukaisesti vuoteen 2027 mennessä. Tuusulanjärven kunnostushankkeen lisäksi valmistelemme EU-Life hankehakemusta vuosille 2022–2026. Rahoituksen saaminen on vielä epävarmaa. 

Vuodelle 2022 esitetään uutta ympäristötarkastajan virkaa ympäristövalvonnan palveluyksikköön. Samalla puoliksi valvonnassa työskentelevä ympäristösuunnittelija siirtyisi työskentelemään kokonaan ympäristönsuojelulle. Tämä lisää ympäristönsuojelun resursseja puolikkaalla henkilötyövuodella ja parantaa sopijakuntien saamaa palvelutasoa erityisesti kunnille tärkeässä vesiensuojelussa. 

Osa ympäristönsuojelun palveluyksikön palveluista toimii osittain ulkopuolisella rahoituksella. Hakemukset, kuluja aiheuttava toiminta ja maksutuotot osuvat usein eri kalenterivuosille, joten budjetointi vuositasolla sisältää epävarmuuksia mutta pidemmässä juoksussa toiminta on sopijakunnille edullisempaa kuin kokonaan omarahoituksella tapahtuva toiminta. 

Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset ympäristönsuojelun palveluyksikölle kasvavat vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 60 000 euroa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Terveysvalvonnan palveluyksikkö

Ympäristökeskuksen vuoden 2022 talousarvioon on budjetoitu lupa- ja valvontapalveluista kertyviä maksutuloja terveysvalvonnan palveluyksikköön yhteensä 350 000 euroa. Summaa nostaa uusi alan toimijoiden maksettavaksi tuleva elintarvikevalvonnan perusmaksu, josta arvioidaan kertyvän noin 100 000 euroa. Palveluyksikön menopuolta kasvattavat laskennalliset siirrot: Hallinnon budjetista on siirretty yhden ympäristöterveyttä palvelevan toimistosihteerin palkka ja osa vuokrakuluista terveysvalvontaan, sillä valtio seuraa tarkasti ympäristöterveyden kustannuksia ja ne on helpompi raportoida, kun saamme kulut suoraan tilinpäätöksestä. Myöskin 30 % eläinlääkinnän päällikön palkkamenoista on siirretty terveysvalvontaan, sillä hän tekee 30 % työajastaan elintarvikevalvontaa. 

Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset terveysvalvonnan palveluyksikölle kasvavat vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 63 000 euroa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Eläinlääkintähuollon palveluyksikkö

Ympäristökeskus varautuu eläinlääkärien yhteisvastaanoton perustamiseen vuonna 2022. Talousarvioon on varattu 150 000 euroa kustannuksia, jotka koostuvat remonttikuluista (100 000 euroa), kalustuskuluista (30 000 euroa) ja mahdollisesta vuokrakustannusten noususta (20 000 euroa). Vastaanoton sijainti määräytyy kohteen saavutettavuuden ja kustannusten edullisuuden perusteella. 
Mäntsälän eläinlääkintäpalvelut on hankittu Helsingin yliopiston Saaren eläinsairaalasta. Hankinta kilpailutetaan uudestaan sopimuksen päättyessä vuodenvaihteessa 2021–2022 ja talousarviossa varaudutaan pieneen kustannusten nousuun (10 000 euroa). 

Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset eläinlääkintähuollon palveluyksikölle kasvavat vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 131 000 euroa vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelualueen talousarvio 2022

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintamenot kasvavat vuoden 2022 talousarvioesityksessä noin 361 000 euroa (8,58 %) vuoden 2021 talousarvioon verrattuna. Suurin nousu tulee kertaluonteisesta menolisäyksestä, eläinlääkärien yhteisvastaanoton perustamisesta, jota aiemmissa taloussuunnitelmissa ei ole otettu huomioon. Lisäksi kustannuksia kasvattavat henkilöstösuunnitelmassa oleva ympäristötarkastajan virka, hallintoyksikön sijaisjärjestelyt sekä palkkojen nousuun isäntäkunnan ohjeesta varattu 2 % korotus.

Ympäristökeskuksen maksu- ja myyntitulojen arvioidaan kasvavan 139 320 eur eli 19 % vuodesta 2021. Sopijakuntien yhteenlasketut yhteistoimintakorvaukset kasvavat noin 221 895 euroa eli 6 %. Nousu on suuri, mutta kertaluonteinen ja tilanne palautuu normaalille kasvu-uralle vuodesta 2023 alkaen. 

Taloussuunnitelma 2022–2026 

Taloussuunnitelmassa 2022–2026 ympäristökeskuksen toimintatulojen ja -menojen arvioidaan kasvavan noin 1,88 % vuodessa lukuun ottamatta vuotta 2022 jolloin määrärahan muutos on 8,58 % ja vuotta 2023, jolloin määrärahan muutos on -3,66 %. Vuodelle 2022 suunniteltua yhtä uutta ympäristötarkastajan virkaa lukuun ottamatta taloussuunnitelmaan ei sisälly muita henkilöstö- tai palvelulisäyksiä. Tarkastelukaudella tulossa olevien eläköitymisten suhteen tarkastellaan tapauskohtaisesti töiden järjestelymahdollisuuksia ja vakanssien täyttämisen tarvetta. 

Palvelusuunnitelma 2022–2026

Ympäristökeskuksen palvelusuunnitelma rakentuu Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan kesäkuussa 2019 hyväksymän ympäristökeskuksen strategisen tavoiteohjelman 2020–2023 varaan. Palveluiden painopisteet vuosille 2022–2026 ovat tavoiteohjelman mukaisesti viranomaistoiminnan laadun ja palvelukyvyn kehittämisessä sekä seudullisten vesienhoito- ja ilmastonsuojelutöiden koordinoinnissa. Ympäristökeskus varautuu siihen, että terveysvalvonta ja eläinlääkintähuolto saattavat vuonna 2026 siirtyä perustettavien hyvinvointialueiden vastuulle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • omalta osaltaan hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2022 talousarvioluonnoksen ja luonnoksen palvelusuunnitelmaksi vuosille 2022 - 2026
  • pyytää talousarvio- ja palvelusuunnitelmaluonnoksista Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sopijakuntien lausunnot
  • ehdottaa Tuusulan kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2022 talousarvion ja palvelusuunnitelman vuosille 2022–2026 ottamalla huomioon ympäristökeskuksen sopijakuntien niistä antamat lausunnot.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sopijakunnat

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.