Perustelut
Perustelut
Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla (Kuntalaki 1§). Kunta ei kuitenkaan ole tehtävässään yksin. Asukkaiden hyvinvointi ja hyvinvoinnin vahvistamisen edellytykset rakentuvat yhteistyössä eri toimijoiden ja yksilön itsensä kanssa.
Tuusulan kuntastrategian valtuustokauden 2017-2021 tavoitteena on edistää tuusulalaisten hyvinvointia, arjen sujuvuutta, elämän vireyttä ja elämänlaadun paranemista (valtuustokauden tavoite 7) ja olla edelläkävijä osallisuuden edistämisessä ja yhteisöllisessä toiminnassa uudistaen samalla toimintatapojaan, kehittämällä kumppanuuksia ja verkostojohtamista (valtuustokauden tavoite 30.). Yksi keskeisimmistä kumppaneista asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä on 3. sektorin toimijat: järjestöt, yhdistykset ja seurat.Tuusulassa toimii noin 500 järjestöä, yhdistystä ja seuraa. Näistä noin puolet on antanut tietonsa kunnan yhdistysrekisteriin. Järjestöt, yhdistykset ja seurat edistävät toiminnassaan asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, mahdollistavat harrastus-ja vapaaehtoistoimintaa, tuottavat erilaisia palveluita ja edistävät asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja työllisyyttä.
Tuusulan kunta ja alueella toimivat 3. sektorin toimijat tekevät yhteistyötä monella saralla monin eri tavoin. Kunnan ja 3. sektorin toimijoiden yhteistyöfoorumina toimii mm. järjestöfoorumi, jonka koollekutsujana kunta toimii. Foorumi kokoontuu kahdesti vuodessa rakentamaan kunnan ja 3. sektorin toimijoiden yhteistyötä. Järjestöfoorumin lisäksi Tuusulassa järjestetään mm. sote-järjestöjen Järjestötreffejä yhteistyössä Keski-Uudenmaan yhdistysverkoston kanssa, kunnan kulttuuritoimen ja kulttuurijärjestöjen Kulttuurikahvilaa sekä kunnan vapaa-aikapalveluiden ja urheilu- ja liikuntaseurojen säännöllisiä yhteistyötapaamisia. Tuusulan kunta tiivisti syksyllä 2020 järjestöyhteistyön koordinointia ja perusti järjestötiimin. Tiimiin nimettiin eri yhdistyskategorioiden vastuu- ja yhteyshenkilöt. Tiimiä koordinoidaan kuntatoimialan osallisuustyön yksiköstä.
Tuusulassa on myös toteutettu järjestökysely sekä työskennelty yhdessä kyselyssä nimettyjen kehittämiskohteiden parissa Järjestöfoorumissa. Tuusulassa toimivat järjestöt nimesivät toiminnan haasteiksi toimintatiloihin liittyvät vaikeudet, aktiivisia toimijoiden löytäminen, jäsenmäärän lisäämiseen ja jäsenhankintaan liittyvät haasteet. Myös taloudelliset resurssit ovat useissa yhdistyksissä riittämättömät.
Järjestösuunnitelma ja sen tavoitteet
Tuusulassa tunnistettiin myös tarve laatia pidemmän tähtäimen suunnitelma kunnan ja 3. sektorin toimijoiden kumppanuudelle. Kuntastrategian vuoden 2020 tavoitteena on ollut laatia ja viedä käytäntöön järjestöstrategian linjaukset ja käynnistää vapaaehtoistoiminnan koordinointi. Tavoitteena on ollut myös tukea kehittämisverkostojen ja järjestöjen yhteistyötä sekä organisoida vapaaehtoistoiminnan koordinointia. Järjestösuunnitelman (järjestöstrategia) laadinta käynnistyi jo vuoden 2019 aikana, mutta työn loppuunsaattaminen hidastui koronaepidemiasta johtuvista syistä.
Järjestösuunnitelman yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta järjestöjen rooleista paikallisina toimijoina ja vaikuttajina. Järjestösuunnitelma asettaa toimenpiteitä järjestöjen esittämiin tukitarpeisiin esim. koulutusten lisäämiseen, vahvistaa järjestöjen vahvuuksia sekä antaa työkaluja järjestöjen tunnistamiin heikkouksiin kuten yhteistyön puutteeseen eri toimijoiden välillä.
Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tietokannassa on Tuusulan kotipaikkakunnaksi ilmoittanut noin 500 rekisteröityä yhdistystä. Lisäksi Tuusulassa toimii lukuisia rekisteröimättömiä ja ylikunnallisia yhdistyksiä ja järjestöjä sekä asukkaiden vapaita yhteenliittymiä. Tuusulan omaan yhdistysrekisteriin on ilmoitettu noin 250 yhdistystä, jotka on luokiteltu kansanterveysyhdistyksiin, eläkeläisyhdistyksiin, koti- ja kouluyhdistyksiin, kotiseutu- ja asukasyhdistyksiin, kulttuurijärjestöihin, liikunta- ja urheiluseuroihin, maanpuolustusjärjestöihin, mielenterveysyhdistyksiin, nuorisoyhdistyksiin, poliittisiin yhdistyksiin ja yrittäjäyhdistyksiin.
Järjestösuunnitelma sisältää tietoa Tuusulan alueella toimivista järjestöistä ja niiden tavoitteista ja toimenpideohjelman tuleville vuosille. Suunnitelma toimii myös työkaluna järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamiseksi ja yhteistyön edistämiseksi sekä elinvoiman ja monitahoisen osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Järjestösuunnitelman valmistelu
Järjestösuunnitelmaa on valmisteltu Järjestöfoorumissa syksyn 2019 ja vuoden 2020 aikana järjestökyselyn saatujen vastausten sekä poikkeusajan Erätauko-dialogin pohjalta. Tuusulan järjestötiimi on valmistellut järjestösuunnitelmaa kahdessa kokouksessa syksyn 2020 aikana.
Suunnitelma on ollut kommenttikierroksella HYTE-lautakunnassa 18.12. ja kunnan johtoryhmässä tammikuussa, myös kunnan toimialat kommentoivat järjestösuunnitelman luonnosta talven 2021 aikana. Kommenttikierroksen jälkeen järjestösuunnitelmaan tehtiin kommenttien perusteella muokkauksia, jonka jälkeen suunnitelma eteni lautakuntien ja neuvostojen lausuttavaksi.
Järjestösuunnitelmasta lausuivat ikäihmisten neuvosto, lapsi- ja perheasiainneuvosto ja vammaisneuvosto, sekä kasvatus- ja sivistyslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta omista näkökulmistaan. Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi yhdistysten ja kunnan väliseen yhteistyöhön, viestintään, avustuksiin liittyvistä asioihin ja järjestö- ja vapaaehtoistyön koordinaatioon. Myös järjestösuunnitelman visiosta lausuttiin. Lausunnoissa esiin tulleet asiat on otettu huomioon järjestösuunnitelman jatkovalmistelussa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- hyväksyä Järjestösuunnitelman 2021-2025 omata osaltaan
- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
- hyväksyä Järjestösuunnitelman 2021-2025.
Päätös
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti
- hyväksyä Järjestösuunnitelman 2021-2025 omata osaltaan
- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
- hyväksyä Järjestösuunnitelman 2021-2025.