Perustelut
Ennakkovaikutusten arvioinnin mallin käyttöönotto
Tuusulan ennakkovaikutusten arvioinnin mallin valmistelu käynnistyi vuonna 2019 ja valmistelua tehtiin poikkihallinnollisessa valmistelutyöryhmässä osallistaen toimialueiden johtoryhmiä valmisteluun. Mallin viimeistely ja hyväksyminen lykkääntyi keväällä korona-epidemiasta johtuen. Valtuusto teki päätöksen Tuusulan eva-mallin käyttöönotosta 5.10. Eva-malli luo pohjan ennakkovaikutusten arviointien laadinnalle ja mallia tullaan kehittämään edelleen kokemusten karttuessa.
Hyte-lautakunnan ja tarkastuslautakunnan rooli ennakkovaikutusten arvioinnin mallin toteutumisen arvioinnissa ja kehittämisessä
Hallintosäännön mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta vastaa kuntatasoisesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja yhteistyön ohjauksesta, kunnan päätöksenteon vaikutusten ennakkoarviointimenettelyn (EVA) ohjauksesta ja ohjeistuksesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmista sekä kuntalaisvaikuttamisen ohjauksesta. Hyte-lautakunta seuraa ja arvioi kunnan EVA-mallin toteutumista.
Tehdyt ennakkoarvioinnit eli EVA:t kootaan kunnassa vuosittain yhteen tarkastuslautakunnan laatimaan arviointikertomukseen kunnan muun arviointitiedon kanssa, jossa arvioidaan sitä, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tämä on osa kunnan tilinpäätöksen tarkastusta, ja se perustuu kuntalain 71 §:ään.
Ennakkovaikutusten arvioinnit vuonna 2020
Ennakkovaikutusten arviointeja toteutettiin Tuusulassa vuonna 2020 seuraavasti:
- Sivistys 2
- laaja evaus ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen kehittämisestä
- laaja evaus Linjamäen, Nahkelan ja Tuomalan koulujen tulevaisuudesta
- Kasvu ja ympäristö 0
- Kuntatoimiala ja Yhteiset palvelut 0
Kasvun ja ympäristön toimialueella tehtiin vuoden aikana useita lakisääteisiä MRLn mukaisia vaikutusten arviointeja. Tuusulan eva-mallin mukaan MRLn mukaisia vaikutusten arviointeja tulisi täydentää kunnan eva-mallin näkökulmilla. Näin ei kuitenkaan toimittu vuoden 2020 aikana. Hyrylän palvelukeskuksen vaikutusten arviointia tullaan vuoden 2021 aikana laajentamaan kunnan eva-mallin mukaisesti.
Vuoden 2020 aikana tehdyt evaukset ovat aineistoltaan laajoja ja osallistumisen mahdollisuuksien osalta kattavia. Näkökulmien käsittely sekä aineiston pohjalta tehty analyysi jää osin ohueksi. Tähän kiinnitettiin myös huomiota hyte-lautakunnan keväällä 2020 antamassa lausunnossa ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja opetuksen kehittämisestä tehdystä ennakkovaikutusten arvioinnista.
Ennakkovaikutusten arvioinnin dokumenttipohjat ja sähköinen työkalu otettiin käyttöön syksyllä 2020. Henkilöstön koulutus siirtyi keväälle 2021 ja luottamushenkilöiden osalta päädyttiin järjestämään koulutukset syksyllä 2021 uuden valtuustokauden käynnistyttyä.
Tehtyjen evausten määrä on vähäinen kunnan päätöksenteossa olevien asioiden määrään suhteuteutettuna. Mallin käyttöönoton edetessä tähän on kiinnitettävä huomiota.
Eva-malli luo pohjan ennakkovaikutusten arviointien laadinnalle ja mallia tulee kehittää edelleen tehtyjen havaintojen pohjalta ja kokemusten karttuessa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- merkitä tiedokseen mallin käyttöönoton etenemisen
- kiinnittää huomiota evausten vähäiseen määrään kunnan päätöksenteossa olevien asioiden määrään suhteutettuna. Mallin käyttöönoton edetessä tähän on kiinnitettävä huomiota toimialueilla. Mallia tulee kehittää edelleen tehtyjen havaintojen pohjalta ja kokemusten karttuessa.
----
Esittelijä muutti päätösehdotuksen 2. kohtaa seuraavaksi:
- esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus kiinnittää huomiota evausten vähäiseen määrään kunnan päätöksenteossa olevien asioiden määrään suhteutettuna. Mallin käyttöönoton edetessä tähän on kiinnitettävä huomiota toimialueilla. Mallia tulee kehittää edelleen tehtyjen havaintojen pohjalta ja kokemusten karttuessa.
Päätös
Esitys hyväksyttiin muutetussa muodossa.