Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 25.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Valtakunnalliset museopäivät ja Suomen museoliiton vuosikokous 2021

TUUDno-2021-638

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Vuodesta 1923 toiminut Suomen museoliitto on museoiden keskusjärjestö, jonka tavoitteena on museon toimintamahdollisuuksien parantaminen, museotyön kehittäminen ja museoiden tunnetuksi tekeminen. Museoliitto järjestää vuosittain valtakunnalliset museopäivät, jotka ovat tänä vuonna Turussa teemalla Tarinat ja tunteet. Museopäivät suunnitellaan pidettäväksi 26.-28.5.2021. Seminaariohjelmaan voi osallistua myös etäyhteyden kautta.

Museopäivien yhteydessä pidetään Suomen museoliiton 98. vuosikokous. Tuusulan museolla on oikeus kolmeen äänivaltaiseen kokousedustajaan. Museopäivien kohderyhmänä ovat jäsenmuseoiden luottamushenkilöt, henkilöstö sekä muut museoalan toimijat. 

Tuusulan museon edustajiksi valtakunnallisille museopäiville esitetään nimettäväksi kaksi lautakunnan edustajaa sekä kulttuuri- ja museotoimenjohtajan nimeämät kaksi museon henkilöstön edustajaa. Museoliiton äänivaltaisiksi vuosikokousedustajiksi esitetään nimettäväksi kaksi museon henkilöstön edustajaa sekä yksi lautakunnan edustaja museopäiville nimetyistä henkilöistä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 

  • valita keskuudestaan Tuusulan museon edustajiksi valtakunnallisille museopäiville kaksi lautakunnan edustajaa sekä kulttuuri- ja museotoimenjohtajan nimeämät kaksi museon henkilöstön edustajaa 

  • nimetä museoliiton äänivaltaisiksi vuosikokousedustajiksi lautakunnan edustajan sekä kaksi museon henkilöstön edustajaa  

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti valita museopäiville museon henkilöstön edustajiksi Ulla Kinnusen ja Aino Malmisen sekä lautakunnan edustajiksi jäsenet Kaarle Rannan ja Anna Yltävän.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.