Kunnanhallitus, kokous 7.9.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 324 Vanha Valtatie, asemakaavan muutoksen vireilletulo

TUUDno-2020-2042

Valmistelija

  • Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on laatinut Kellokoskelle asemakaavan muutoksen (Kellokosken keskusta), jossa maantie 1456 (Vanha valtatie) on osoitettu kaduksi välillä Kellotorin eteläpuoli-Linjatie. Kaava tuli voimaan 17.1.2018. Kyseinen  maantieosuus, pituudeltaan noin 640 m, on otettu kaduksi yhdyskuntatekniikan päällikön tekemällä viranhaltijapäätöksellä 11.6.2020. Nystenintien jatkaminen Vanhalle valtatielle sekä kaduksi muuttuneen Vanhan valtatien saneeraaminen kaavan tavoitteiden mukaiseksi on tarkoitus aloittaa loppuvuodesta 2020. Tavoitteena on parantaa ja täydentää Kellokosken keskustan liikenneverkkoa ja kevyenliikenteen reittejä. Saneeraustoimenpiteillä pyritään ottamaan uuden tieliikennelain mukaisesti paremmin huomioon eri liikkumismuodot erottamalla Vanhan valtatien suunnassa jalankulku, pyöräily ja moottoriajoneuvoliikenne aiempaa selkeämmin toisistaan omille käytävilleen ja kaistoilleen.

Jotta saneeraus voidaan tehdä toiminallisesti järkevänä kokonaisuutena, on saneeraustoimenpiteet syytä ulottaa eteläpäästään nykyistä kaava-aluetta pidemmälle jaksolle alkaen Carlanderintien liittymästä. Vanha valtatie välillä Carlanderintien liittymä - Kellotorin eteläpuoli (n. 260 m) on Uudenmaan ely-keskuksen hallinnoimaa maantietä. Uudenmaan ely-keskuksen mukaan maantiejakson saneeraaminen pohjoisemman katujakson kaltaiseksi vaatisi maantielain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantieosuuden osalta. Tämä prosessi veisi hyväksymisineen vähintään noin vuoden. Lisäksi em. maantieosuudella osia nykyisestä liikennealueesta on jäänyt aikoinaan lunastamatta valtiolle, ja näiden alojen lunastusprosessit voivat edelleen hidastaa ko. osan mukaan ottamista saneeraukseen.

Hankkeen aikataulutekijät huomioon ottaen nopeampi prosessi sisällyttää Vanhasta valtatiestä ko. osuus mukaan saneeraukseen on kaavamuutos, jossa maantiestä 1456 väli Carlanderintie-Kellotori kaavoitetaan kaduksi, ja tarvittavat maa-alueiden lunastukset hoidetaan kunnan omana työnä ja osittain yhteistyössä Maanmittauslaitoksen kanssa, kuten on tehty keskustan asemakaavankin kohdalla. Kustannuseroja toteutusvaihtoehtojen välillä ei ole.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vireille Vanhan Valtatien asemakaavan muutoksen
  • lisätä hankkeen kaavoituksen työohjelmaan vähäisenä kaavamuutoksena.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kaavoitus, yhdyskuntatekniikka

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.