Perustelut
Lausuntopyyntö
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa on vireillä Destia Oy:n ympäristö- ja maa-aineslupahakemus ja aloituslupahakemus, kalliokiviaineksen louhinta ja murskaus, Focus-alue, Tuusula. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus pyytää kunnanhallituksen lausuntoa 19.3.2021 mennessä.
Hanke
Destia Oy hakee kiinteistölle Kaura (858-411-4-351/4) ympäristö- ja maa-aineslupaa kalliokiviaineksen louhintaan ja murskaukseen. Louhinnan ja murskauksen tarkoituksena on poistaa alueelle oleva kiviaines ja mahdollistaa alueen rakentaminen tulevaisuudessa logistiikka-alueeksi. Alueelta irrotettu kallio jalostetaan paikalla murskeiksi. Hakemuksessa esitetään myös alueen ulkopuolelta tuotavan louheen murskaamista alueella.
Destia Oy:n lupahakemuksia koskevan ottamisalueen pinta-ala on noin 6,91 hehtaaria. Alueelta louhittavaa kalliokiviainesta on yhteensä 650 000 m3. Lupien voimassaoloaikaa haetaan 10 vuodeksi. Arvioitu vuotuinen otto on keskimäärin 65 000 m3.
Lupahakemuksien mukaan ottoalueella louhitaan ja murskataan kiviainesta keskimäärin 88-110 päivää ja enintään 170 päivää vuodessa. Alueella murskataan siellä olevaa kalliota keskimäärin 170 000 tonnia/v ja enintään 300 000 tonnia/v. Alueen ulkopuolelta tuotavan louheen murskausmääräksi esitetään keskimäärin 50 000 tonnia vuodessa.
Lupahakemuksien mukaan toiminta on ympärivuotista. Kallion porausta tehdään arkisin klo 7-21, murskausta arkisin klo 7-22, louheen rikotusta arkisin klo 8-18 ja räjäytyksiä arkisin klo 8-18. Kuljetuksia ja kuormauksia on arkisin klo 6-22.
Räjäytyksistä, porauksesta, murskaamisesta ja liikennöinnistä aiheutuu tärinä-, pöly- ja melupäästöjä. Toiminnalla voi olla vaikutuksia alueen pintavesiin.
Vireillä olevat lupahakemukset ratkaistaan yhdellä lupapäätöksellä ympäristönsuojelu- ja maa-aineslain tarkoittamassa yhteiskäsittelyssä. Lupahakemukset sisältävät ympäristönsuojelulain 199 §:n ja maa-aineslain 21 §:n mukaiset aloituslupahakemukset toiminnan aloittamiseksi ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista.
Lupahakemuksia koskevalle toiminnalle on tehty ympäristövaikutusten arviointimenettely (Focus-alueen maa-ainestenoton YVA-menettely, ympäristövaikutusten arviointiselostus 2009). Hankealue on ollut mukana arvioinnissa Morenian nimissä.
Linkki lupa-aineistoon:
https://tuusula.cloudnc.fi/fi-FI/Kuulutukset/KeskiUudenmaan_ymparistokeskus
Alueen maankäytöllinen ja kaavoituksellinen tilanne
Hankealueella on voimassa oikeusvaikutteinen Focus-osayleiskaava, jossa alue on osoitettu teollisuus- ja varastoalueeksi merkinnällä T-2. Alue on tarkoitettu pääasiassa tuotanto- ja logistiikkatoiminnoille. Lisäksi hankealueen eteläosa sijoittuu osittain myös liikennealueelle (L), joka on varattu Kehä IV:n rakentamista varten ja tilan Kaura (858-411-4-351) eteläkärki menee pieniltä osin myös lentoliikenteen alueelle (LL-2). Maapinnan likimääräinen korkeusasema on hankealueen kohdalla +43. Luku osoittaa alimman sallitun louhintatason. Kallioalueet on merkitty katkoviivalla (eo), eli ohjeellinen louhittavaksi tarkoitettu alueen osa. Ottoalueen pohjoisosassa kulkee osayleiskaavan mukainen rinnakkaiskatu (yhdystie) ja kevyen liikenteen reitti, jotka leikkaavat osittain louhinta-alueen poiki. Lisäksi yhdystien pohjoispuolelta kulkee kaksi 110 kV:n voimalinjaa. Alue on lentokonemelualuetta.
Focus-alueen asemakaavoitus on vireillä. Aluetta kaavoitetaan osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti. Suunnitteilla oleva ottoalue sisältyy vireillä olevan Kehä IV nimisen asemakaavan suunnittelualueeseen. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä alkuvuodesta 2019. Kaavaluonnosten suunnittelu on kesken. Muualla Focus-alueella on vireillä Focus-liikekeskuksen asemakaava ja asemakaavamuutos sekä Sammonmäki III asemakaava ja asemakaavan muutos. Alueelle laaditaan lisäksi yleissuunnitelma vuoden 2021 aikana, jolla tarkennetaan osayleiskaavassa tehtyjä ratkaisuja.
Hankealueen eteläosa sijaitsee Focus-alueen poikki kulkevan maantien 152 (Kehä IV) tielinjauksen alla. Hämeenlinnanväylän (vt 3) ja Tuusulanväylän (kt 45) tulevaisuudessa yhdistävä maantie on koko pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kannalta merkittävä uusi seutuväylä. Tie on myös Tuusulan kunnan kärkihanke. Uudenmaan ELY-keskus käynnisti yhdessä Vantaan kaupungin ja Tuusulan kunnan kanssa tien aluevaraussuunnitelman laatimisen keväällä 2018. Tiehankkeen vaikutukset arvioitiin YVA-menettelyssä, joka valmistui elokuussa 2020 ja itse aluevaraussuunnitelma valmistui joulukuussa 2020. Tiesuunnittelun käynnistämisestä ei ole tehty päätöksiä.
Focus-alueella on myönnetty useita lupia eri yrityksille maa-ainesten ottamiseksi: MH-Kivi Oy:lle, Morenia Oy:lle, Peab Industry Oy:lle. Destian louhinta-alue rajautuu MH-Kivi Oy:n louhintaluvan alueisiin. MH-Kiven ottosuunnitelman mukaan louhintatasot laskevat asteittain +47 metristä aina +42 metriin pohjoiseen mentäessä. Myös Focus-alueen osayleiskaavassa louhintatasot laskevat etelästä pohjoiseen. Focus-alueen maa-ainestenoton YVA-menettelyn selostuksen mukaan louhintataso vaihtelee tasovälillä +42…+46 siten, että taso laskee etelästä pohjoiseen. Ottotasot on esitetty selostuksen kuvassa 6. Ottotaso hankealueella on YVA:n mukaan +43 lähellä kehätietä ja +42 lähestyttäessä ottoalueen pohjoisosaa.
Hanke sijoittuu kokonaisuudessaan alueelle, jonka osalta Ympäristöministeriö on myöntänyt (17.9.2020) Tuusulan kunnalle, vielä lainvoimaa vailla olevan, lunastusluvan, soveltaen lakia kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Hakemuksen mukainen hankealue sijoittuu osittain alueelle (Kehä IV:n liikennealue), jolle Ympäristöministeriön em. päätöksellä on myönnetty ennakkohaltuunottolupa.
Kiinteistölle kulku on osoitettu hakemuksessa idästä. Kiinteistöllä 858-411-4-351 (louhinta-alue) ei kuitenkaan ole kiinteistörekisteriin merkittyä kulkuoikeutta hakemukseen merkitylle suunnalle tai siellä olevien kiinteistöjen kautta. Liikenne kulkisi pois Focus-alueelta Ruohosuontien ja Puusepäntien kautta.
Alueella on pienvesiä. Hankealueen vierestä kulkee Huhtarinnoro, joka laskee Huhtarinpuroon. Yhtymäkohta on likimain tilan Kaura keskikohdassa. Huhtarinpuro virtaa kohti luodetta laskien lopulta Tuusulanjokeen. Asemakaavoitusta varten laaditun Focus-alueen luontoselvityksen (Enviro 2016) mukaan noro täyttää vesilain 2 luvun 11 §:n mukaiset pienvesikohteen kriteerit. Huhtarinpuro on myös osittain luonnontilainen ja täyttää vesilain 3 luvun 2 §:n kriteerit.
Kunnanhallituksen lausunto
Focus-projekti on Etelä-Tuusulaan Helsinki-Vantaan lentoasemaan pohjoispuolelle suunniteltavan uuden yritysalueen Focuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen tähtäävä aluekehityshanke. Focus-alue sijoittuu hyvien yhteyksien varrelle Tuusulanväylän ja tulevan Kehä IV:n risteykseen. Alueen logistinen sijainti pääkaupunkiseutuun ja satamiin nähden, suora kytkeytyminen lentoasemaan ja alueen suuri mittakaava tekevät siitä ainutlaatuisen kehittämiskohteen.
Hankealueella on voimassa oikeusvaikutteinen Focus-osayleiskaava, jossa alue on osoitettu teollisuus- ja varastoalueeksi merkinnällä T-2. Alue on tarkoitettu pääasiassa tuotanto- ja logistiikkatoiminnoille. Lisäksi hankealueen eteläosa sijoittuu osittain myös liikennealueelle (L), joka on varattu Kehä IV:n rakentamista varten ja tilan Kaura (858-411-4-351) eteläkärki menee pieniltä osin myös lentoliikenteen alueelle (LL-2). Maapinnan suunniteltu likimääräinen korkeusasema osayleiskaavan mukaan on hankealueen kohdalla +43. Luku osoittaa alimman sallitun louhintatason. Kallioalueet on merkitty katkoviivalla (eo), eli ohjeellinen louhittavaksi tarkoitettu alueen osa. Ottoalueen pohjoisosassa kulkee osayleiskaavan mukainen rinnakkaiskatu (yhdystie) ja kevyen liikenteen reitti, jotka leikkaavat osittain louhinta-alueen poiki. Lisäksi yhdystien pohjoispuolelta kulkee kaksi 110 kV:n voimalinjaa. Alue on lentokonemelualuetta.
Kiviaineksen louhiminen ja alueen tasaamisen voidaan katsoa olevan osayleiskaavan mukaista alueen esirakentamista, eikä ottotoiminta ole muutoin ristiriidassa osayleiskaavan kanssa kuin alueen tasauksen suhteen. Tasaukseen otetaan kantaa tarkemmin myöhemmin lausunnossa.
Focus-alueen asemakaavoitus on vireillä. Aluetta kaavoitetaan osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti. Suunnitteilla oleva ottoalue sisältyy vireillä olevan Kehä IV nimisen asemakaavan suunnittelualueeseen. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä alkuvuodesta 2019. Kaavaluonnosten suunnittelu on kesken. Muualla Focus-alueella on vireillä Focus-liikekeskuksen asemakaava ja asemakaavamuutos sekä Sammonmäki III asemakaava ja asemakaavan muutos. Alueelle laaditaan lisäksi yleissuunnitelma vuoden 2021 aikana, jolla tarkennetaan osayleiskaavassa tehtyjä ratkaisuja.
Hankealueen eteläosa sijaitsee Focus-alueen poikki kulkevan maantien 152 (Kehä IV) tielinjauksen alla. Hämeenlinnanväylän (vt 3) ja Tuusulanväylän (kt 45) tulevaisuudessa yhdistävä maantie on koko pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kannalta merkittävä uusi seutuväylä. Tie on myös Tuusulan kunnan kärkihanke. Uudenmaan ELY-keskus käynnisti yhdessä Vantaan kaupungin ja Tuusulan kunnan kanssa tien aluevaraussuunnitelman laatimisen keväällä 2018. Tiehankkeen vaikutukset arvioitiin YVA-menettelyssä, joka valmistui elokuussa 2020 ja itse aluevaraussuunnitelma valmistui joulukuussa 2020. Tiesuunnittelun käynnistämisestä ei ole tehty päätöksiä.
Focus-alueella on myönnetty useita lupia eri yrityksille maa-ainesten ottamiseksi: MH-Kivi Oy:lle, Morenia Oy:lle, Peab Industry Oy:lle. Destian louhinta-alue rajautuu MH-Kivi Oy:n louhintaluvan alueisiin. MH-Kiven ottosuunnitelman mukaan louhintatasot laskevat asteittain +47 metristä aina +42 metriin pohjoiseen mentäessä. Focus-alueen maa-ainestenoton YVA-menettelyn selostuksen mukaan: Louhintataso vaihtelee tasovälillä +42…+46 siten, että taso laskee etelästä pohjoiseen. Ottotasot on esitetty YVA-selostuksen kuvassa 6. Ottotaso hankealueella on YVA:n mukaan +43 lähellä kehätietä ja +42 lähestyttäessä ottoalueen pohjoisosaa. Myös Focus-alueen osayleiskaavassa louhintatasot laskevat etelästä pohjoiseen. Sen sijaan Destian ottosuunnitelmassa on vain yksi ottotaso + 42 metriä, eikä alueen tasaus ei ole siten yhteneväinen naapurikiinteistöjen ottotasoihin nähden. Ottotaso tulee sovittaa yhteen muiden suunnitelmien kanssa.
Kunta haluaa ohjata Focus-alueen kehittämistä kokonaisvaltaisesti, mistä johtuen kunta toteuttaa alueella mm. johdonmukaista maanhankintaa. Hanke sijoittuu kokonaisuudessaan alueelle, jonka osalta Ympäristöministeriö on myöntänyt (17.9.2020) Tuusulan kunnalle, vielä lainvoimaa vailla olevan, lunastusluvan, soveltaen lakia kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Hakemuksen mukainen hankealue sijoittuu myös osittain alueelle (Kehä IV:n liikennealue), jolle on Ympäristöministeriön em. päätöksellä myönnetty lupa ennakkohaltuunottoon. Ottosuunnitelmassa on esitetty tukitoimintojen sijoittamista hankealueen etelänurkkaan Kehä IV:n aluevaraukselle, eli ennakkohaltuunotettavalle alueelle. Destia Oy:n louhintojen tukitoimintojen alue ei voi olla tien toteuttamisen esteenä. Ottosuunnitelma tulee laatia siten että se on tarvittaessa toteutettavissa myös ilman Kehä IV:n vaatimaa tilavarausta ja ennakkohaltuunotettavaa aluetta. Kunnan näkemyksen mukaan lupaviranomaisen on ratkaistava, onko lupa myönnettävissä myös ennakkohaltuunottoluvan mukaiselle alueelle, koska Helsingin hallinto-oikeus ei ole vielä hyväksynyt/hylännyt maanomistajan ja luvanhakijan täytäntöönpanokieltovaatimusta ennakkohaltuunottoluvan osalta.
Lisäksi on huomioitavaa, että hankealue yltää pohjoisesta osayleiskaavassa esitetyn kehätien rinnakkaiskadun kohdalle. Toiminnan edellyttämät hulevesirakenteet eivät saa ohjata alueen tulevaa suunnittelua tai rinnakkaiskadun linjauksen sijoittamista tai toimia muutoin kadun toteuttamisen esteenä.
Hankealueen vierestä kulkee Huhtarinnoro, joka laskee Huhtarinpuroon. Yhtymäkohta on likimain tilan Kaura keskikohdassa. Asemakaavoitusta varten laaditun Focus-alueen luontoselvityksen (Enviro 2016) mukaan noro täyttää vesilain 2 luvun 11 §:n mukaiset pienvesikohteen kriteerit. Myös Huhtarinpuro on vesilainmukainen kohde. Ottoalueen välittömässä läheisyydessä olevat pienvesikohteet on huomioitava lupaprosessissa sekä laadittavissa suunnitelmissa.
Hakemuksessa esitetään alueen ulkopuolelta tuotavan louheen murskaamista alueella. Tuusulan kunnanhallitus katsoo, ettei ulkopuolisen kiviaineksen murskaaminen ole tarkoituksenmukaista, koska se oletettavasti hidastaisi louhintojen etenemistä ja siten alueen toteutumista sekä lisäisi liikennöintiä ja aiheuttaisi ylimääräistä häiriötä lähialueen asukkaille. Myöskään muissa alueen ympäristöluvissa ei lähtökohtaisesti sallita alueen ulkopuolisen louheen murskaamista.
Kiinteistölle kulku on osoitettu hakemuksessa idästä. Kiinteistöllä 858-411-4-351 (louhinta-alue) ei kuitenkaan ole kiinteistörekisteriin merkittyä kulkuoikeutta hakemukseen merkitylle suunnalle tai siellä olevien kiinteistöjen kautta. Liikenne kulkisi pois Focus-alueelta Ruohosuontien ja Puusepäntien kautta. On huomioitavaa, että teiden varsilla on vielä nykyisellään asutusta. Kulkuyhteyden suunnitteluun tulee kiinnittää huomiota ja ne tulee perustaa riittävän ajoissa. Jotta toiminnalla ei aiheuteta ylimääräistä kuormitusta alueen asukkaille ja kuljetusreitti on turvallinen, tulee kulku louhinta-alueelle tapahtua Kehä IV käytävään louhintoja varten rakennettavan työmaatien kautta, kuten alueelle laaditussa YVA:ssa sekä Morenian sekä MH-Kiven ottosuunnitelmissakin on esitetty. Tien toteuttamisesta ja käyttämisestä tulee sopia maanomistajan, eli tässä tapauksessa Tuusulan kunnan kanssa.
Ottosuunnitelman suunnitelmakarttojen viivamerkintöjä (Piirustus 1 Nykytilannekartta ja Piirustus 2 Lopputilanne) tulisi selkiyttää. Ottosuunnitelmassa olisi hyvä olla myös karttakuva, jossa osayleiskaavan mukaiset ratkaisut ja aluevaraukset näkyisivät suunnitelman taustalla. Yhteen sovitetut ottotasot on niin ikään hyvä todentaa kartalla. Lisäksi ottosuunnitelmaraportin mukainen liite 5, asemakuva, vaikuttaisi puuttuvan nähtävillä olevasta aineistosta.
Tuusulan kunnanhallitus pitää hyvänä, että kiviaineksen ottaminen alueella edistyy, mikäli se palvelee kunnan tavoitetta alueen rakentamisvalmiuteen saattamiseksi. Ottosuunnitelmaa tulee kuitenkin tarkistaa joidenkin osa-alueiden osalta. Erityisesti alueen tasaukseen sekä ympäristöhäiriöiden minimointiin tulee kiinnittää huomiota. Lisäksi haettu 10 vuoden ottoaikataulu on liian hidas kunnan tavoitteisiin nähden ja sitä tulee nopeuttaa. Kunnanhallitus toteaa kunnan tavoitteena olevan alueen suunnitelmallinen ja määrätietoinen kehittäminen yhtenä hallittuna kokonaisuutena, kunnan määrittämässä aikataulussa ja järjestyksessä. Kunta ei tavoittele Focus-alueen keskeisimmälle alueelle muualta tuodun louheen murskausta tai murskekasojen pitkäkestoista läjittämistä. Kunta toivookin toiminnan pikaista käynnistämistä ja louhintojen suorittamista aiemmin mainitut reunaehdot huomioiden ennen lunastusmenettelyn loppuunsaattamista. Kunnanhallituksella ei ole muuta huomautettavaa lupahakemuksesta.