Perustelut
Perustelut
Kunnan palveluverkkosuunnitelma on hyväksytty valtuustossa 10.12.2018 ja päivitetty valtuustossa 9.12.2019. Valtuuston päätökseen perusteluosassa linjattiin, että palveluverkkosuunnitelman sisältöä arvioidaan aina vähintään vuosittain talousarviovalmistelun yhteydessä.
Palvelusuunnitelman päivittämistä on nyt valmisteltu ottaen huomioon muuttuneet olosuhteet ja palveluverkkosuunnitelman toteutumisen edistyminen.
Palveluverkkosuunnitelman toimenpiteet muodostavat keskeisen osan kunnan investointiohjelmasta. Palveluverkkosuunnitelma toteuttaminen on keskeinen toimenpide ja osa kunnan kasvun ja talouden hallintaohjelmaa vuosille 2020–2029. Ohjelman keskeisen osan muodostavat palveluverkkosuunnitelman toteuttamiseen liittyvät sivistyksen toimialueen palveluverkkoinvestoinnit ja investoinneista saatavat toiminnalliset ja talouden hyödyt, arviot kunnan tarpeettomien kiinteistöjen luovutuksista saatavista korvauksista ja käyttötalouden säästöistä sekä arviot väistötilojen kustannussäästöistä. Palveluverkkosuunnitelmassa päätetään tehdyn vaikutusten ennakkoarvioinnin perusteella Nahkelan, Tuomalan ja Linjamäen koulujen tulevaisuudesta. Päätökset palveluverkkosuunnitelmaan sisältyvistä investoinneista tehdään aina erikseen.
Palveluverkkosuunnitelman päivityksessä tarkistetaan mm.
- väestö- ja oppilasennusteet
- kouluverkon toteutuksen aikatauluja, sisältöjä ja kustannuksia
- kuvataan valmistelun sisältöjä (vaikutusten ennakkoarviointi (eva) ja evaukset)
- hallinnon käytössä olevien tilojen käyttöä ja kustannuksia
- yhteisön käytössä olevien tilojen tulevat suunnittelun periaatteet ja tavoitteet
Jatkossakin palveluverkkosuunnitelmaa tullaan päivittämään vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä. Palveluverkkosuunnitelman päivittämistä käsitellään kunnanhallituksessa 23.11.2020 ja valtuustossa 7.12.2020.
Päivitettyä palveluverkkosuunnitelmaa on täsmennetty yhteisöjen käytössä olevien tilojen, sekä yhteiskäyttöisten tilojen että yhteisötilojen osalta . Kokouksessa esitellään palveluverkkosuunnitelman päivityksen keskeinen sisältö tuusulalaisten hyvinvoinnin ja yhteisökäytön näkökulmasta.
Palveluverkko ja tuusulalaisten hyvinvointi
Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan päätehtävistä, mutta kunta ei ole tehtävässä yksin. Tuusulalaisten hyvinvointi syntyy vuorovaikutuksessa yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Tuusulan elinvoima on vahvasti kytköksissä tuusulalaisten hyvinvointiin ja asukkaiden hyvintointi kunnan elinvoimaan. Toimiva, terve ja turvallinen palveluverkko on edellytys sekä tuusulalaisten hyvinvoinnille että kunnan elinvoimalle.
Tuusulan väestönkasvun ennakoidaan olevan hidasta 0-0,5% kasvua syntyvyyden laskiessa ja väestön kuolleisuuden kasvaessa vilkkaasta muuttoliikkeestä huolimatta. Tuusula haluaa kuntana kehittää lapsiystävällisyyttään, jonka tulee näkyä toimivina lapsiperheiden palveluina ja mahdollistaa sen, että Tuusula nähdään lapsiperheitä tukevana kuntana. Uudenlaisia toimintamuotoja voidaan mahdollistaa paremmin uusissa toimintaympäristöissä. Väestön ikääntyessä lisääntyy myös tarve kunnan, 3. ja 4. sektorin mahdollistamalle ennaltaehkäisevälle palvelulle ja yhteisölliselle toiminnalle, joka tarvitsee nykyistä enemmän tiloja erilaisille kokoontumisille.
Tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisessä hyvinvointierojen ja segregaation pienentäminen on keskeistä. Tämä edellyttää erilaisten asukkaiden tarpeiden tunnistamista ja niihin tarttumista. Yhdenvertainen palvelu ei aina tarkoita täsmälleen samaa palvelua tai kustannuksiltaan yhtäläistä palvelua, vaan asukkaan tarpeista lähtevää palvelua.
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) on tuottanut 1.1.2019 lukien Tuusulan
asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Kunta on vuokrannut palvelutuotantoa varten alla
olevasta taulukosta ilmenevät tilat. Keusote on linjannut palveluverkkonsa (=palveluiden verkko)
kehittämisen suuntaviivat syksyllä 2020 ja tulee erikseen tekemään päätökset mahdollisista
palveluverkkomuutoksista. Työssä on keskeisenä alkuvaiheen painopisteenä kehittää alueella
sähköisiä sekä kotiin vietäviä ja liikkuvia palveluita. Valtakunnan tasolla valmistellaan tällä hetkellä myös aluehallintouudistusta, joka toteutuessaan v. 2023 vaikuttaa palvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuisiin. Tässä tilanteessa kunnan on kuntatalouden näkökulmasta tarkoituksenmukaista vain ylläpitää sotepalveluille vuokrattujen tilojen käytettävyyttä nykyisiin toimintoihin. Keusoten palveluverkkosuunnittelun edetessä tehdään yhdessä Keusoten kanssa tarvittavat ratkaisut fyysisen palveluverkon uudistamisesta.
Tuusulan hyvinvointipalvelujen kehittämisen kannalta ja kaikkien tuusulalaisten hyvän elämän turvaamiseksi on tärkeää, että myös pitkällä aikavälillä sosiaali- ja terveyspalveluja on tarjolla Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken taajamissa. Keskeistä on kehittää kotiin vietäviä ja liikkuvia palveluita, sillä sähköiset palvelut eivät ole kaikille saavutettavia. Vaikutusten ennakkoarviointimenettelyn käyttö palveluverkon tarkastelussa ja sen uudistustyössä on edellytys asukaslähtöiselle ennakoivalle ja kestävälle päätöksenteolle ja ratkaisuille niin Tuusulan kunnassa kuin Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymässä.
Yhteisöjen käytössä olevat tilat
Kunnalle kuuluvan asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä on laaja ja edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä kaikkien toimialueiden kesken. Hyvinvointiin kuuluu sekä yksilön että yhteisön hyvinvointi. Yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä hyvinvointierojen ja segregaation pienentäminen on keskeistä.
Tuusulassa asukkaiden osallisuutta ja aktiivisuutta vahvistetaan tarjoamalla tiloja harrastustoiminnalle ja muiden kohtaamiselle. Asukastoiminnan luonnollisia kohtaamisen paikkoja ovat lähiympäristön avoimet julkiset ja puolijulkiset tilat sekä ulkotilat. Alueiden toiminnallisiksi keskuksiksi muodostuu usein koulut, päiväkodit ja vapaa-ajanpaikat. Tuusulassa asukkaiden osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistaminen on kirjattu myös kunnan strategiaan. Tilat ovat keskeinen tuen muoto yhdistysten, seurojen ja asukkaiden omaehtoisen toiminnan mahdollistamisessa.
Kunnan väestöennusteiden valossa käihmisten määrä kasvaa vuosi vuodelta ja ikäihmisten kokoontumisen tarpeet kasvavat määrällisesti sekä kokoontumistarpeiden että kerralla kokoontuvien ihmisten määrän osalta. Ikäihmisillä on myös erityisiä tarpeita kokoontumispaikkojen suhteen, esimerkiksi pysäköinti ulko-ovien välittömässä läheisyydessä, korkeammat käsinojalliset tuolit, akustiikka (silmukat) ja apuvälineet. Alati digitalisoituva toimintaympäristö haastaa yhteisöjä ja asukkaita muutokseen myös kokoontumistavoissa.
Kunnan tavoitteena on, että käytössä oleva palveluverkko on asukkaiden ja yhteisöjen hyödynnettävissä mahdollisimman laajasti ja tilojen käyttöaste nousee. Yhteisökäytön näkökulma on jatkossa huomioitava paremmin sekä uusia kiinteistöjä suunniteltaessa ja rakennettaessa että olemassa olevia kiinteistöjä uudistettaessa.
Yhteisökäytön käyttäjäprofiilit ja palveluverkon suunnittelussa huomioon otettavat asiat
Yhteisöjen tilatarpeet vaihtelevat, sillä yhteisöt ovat erilaisia. Kunnan tilojen käyttäjät voi jakaa tarpeen perusteella säännöllisiin ja satunnaisiin käyttäjiin. Käyttäjäprofiileja on tunnistettu seuraavasti (5):
- Vakiovuorojen hakija, vakiintunut yhteistyökumppani
- Satunnainen käyttäjä
- Yleisötilaisuuksien järjestäjä
- Asuinalueen toimija
- Asukkaan oma käyttö
Yhteiskäyttöön tulevien tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat näkökulmat:
- Saavutettavuus
- Esteettömyys
- Muunnettavuus
- Keittiö/ravintolatilat
- Liikuntatilat
- Piha-alueet
- Liikenne ja pysäköinti
- Kestävä kehitys
Yhteiskäytön tavoitetila ja eteneminen
Tavoite kiinteistöjen tehokkaasta yhteiskäytöstä edellyttää yhteistä visiota Tuusulan tulevasta palveluverkosta. Nykyisten ja tulevien oppimisympäristöjen käyttäjiä ovat arkipäivisin lapset, oppilaat ja päiväkotien ja koulujen henkilökunta. Päivisin, iltaisin ja loma-aikoina samat tilat toimivat asukkaiden ja yhteisöjen toimintaympäristöinä. Yhteisön käytössä on sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja. Tilat ovat mm. puistoja, koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden pihoja sekä lähiliikuntapaikkoja. Fyysisten tilojen lisäksi asukkaat voivat kokoontua virtuaalisesti.
Tavoitteena on, että palveluverkon uudistuessa ja sen vastatessa yhteisökäytön moninaisiin tarpeisiin, voidaan erillisistä tai ylimääräisistä yhteisötiloista jopa luopua ja kiinteistöt realisoida. Alueellinen näkökulma on kuitenkin huomioitava päätösten vaikutuksia arvioitaessa.
Palveluverkon uudistamiseen liittyen valmistelemme vuonna 2020 periaatteet yhteiskäytön huomioon ottamisesta palveluverkon uudistamistyössä. Työ käsittää seuraavat osiot:
- Yhteisötilatarpeet/yhteiskäytön tarpeet
- käyttäjien profilointi + tarpeiden kehittyminen, kunnan rooli tilojen järjestäjänä, linjaukset kenelle tiloja annetaan ja minkä tyyppiseen toimintaan, käytön sisällölliset asiat ja tilavaatimukset, tilojen (fyysiset tilat, virtuaaliset tilat) ominaisuudet, käyttöajat jne., digitalisaation hyödyntäminen
- Tavoitteet ja perustelut
- ei erillisiä yhteisötiloja - kunnan palveluverkon monikäyttöisyys, uusien kokoontumistapojen hyödyntäminen / digitalisaatio ym.
- Tarvittavien tilojen toiminnalliset kuvaukset
- nykytila ja tulevaisuudessa hyödyntäen uudisrakentaminen
- Alueellinen suunnitelma palveluverkon käytöstä
- Mitkä tilat yhteisöjen käyttöön + toiminnan sisältö, etenemisaikataulu
- Tilojen hallinnointi
- Maksullisuus/maksuttomuus, varausjärjestelmät, lukitukset, kalustaminen, vastuutahot / kontaktipinnat
- Yhteisötilat, joista luovutaan (ennakkovaikutusten arviointi)
Ehdotus
Esittelijä
-
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää
- hyväksyä Tuusulan kunnan päivitetyn palveluverkkosuunnitelman tuusulalaisten hyvinvoinnin ja yhteiskäytön näkökulmasta
- evästää jatkovalmistelua seuraavilla huomioilla
- Vaikutusten ennakkoarviointimenettelyn käyttö palveluverkon tarkastelussa ja sen uudistustyössä on edellytys asukaslähtöiselle ennakoivalle ja kestävälle päätöksenteolle ja ratkaisuille niin Tuusulan kunnassa kuin Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymässä
- Tuusulalaisten hyvinvoinnin edistämisessä hyvinvointierojen ja segregaation pienentäminen on keskeistä. Tämä edellyttää erilaisten asukkaiden tarpeiden tunnistamista ja niihin tarttumista. Yhdenvertainen palvelu ei aina tarkoita täsmälleen samaa palvelua tai kustannuksiltaan yhtäläistä palvelua, vaan asukkaan tarpeista lähtevää palvelua.
- Tuusulan hyvinvointipalvelujen kehittämisen kannalta ja kaikkien tuusulalaisten hyvän elämän turvaamiseksi on tärkeää, että myös pitkällä aikavälillä sosiaali- ja terveyspalveluja on tarjolla Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken taajamissa. Keskeistä on kehittää kotiin vietäviä ja liikkuvia palveluita, sillä sähköiset palvelut eivät ole kaikille saavutettavia.
- Yhteisökäytön näkökulma on jatkossakin huomioitava sekä uusia kiinteistöjä suunniteltaessa ja rakennettaessa että olemassa olevia kiinteistöjä uudistettaessa. Yhteisökäyttö on huomioitava myös toimintatapojen luonnissa ja niitä uudistettaessa. Tämä edellyttää yhteisönäkökulman edustajan tai yhteisöjen ja asukkaiden ottamista mukaan suunnitteluun tunnistetut käyttäjäprofiilit ja erilaisten käyttäjien (ikä, teema, jne.) tarpeet huomioiden.
- Yhteiskäyttöön tulevien tilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat näkökulmat: saavutettavuus, esteettömyys, muunnettavuus, keittiö/ravintolatilat, liikuntatilat, piha-alueet, liikenne ja pysäköinti, kestävä kehitys.
- - -
Puheenjohtajan avattua keskustelun, jäsen Palvas esitti, että päätösesitykseen lisätään, että Linjamäen oppilaiden siirtoa Kellokosken kouluun ei tehdä vaan yksikkö jatkaa toimintaansa, perusteena Linjamäen evauksessa esille tulleet seikat.
Koulurakennus on terve ja turvallinen, ympäristö nykyistä ilmiöoppimista erinomaisesti tukeva ja koulussa voidaan antaa opetusta myös suuremmalle määrälle oppilaita, jolloin myös yhtenä lakkautusperusteena ollut opettajan pedagoginen yhteistyö mahdollistuu. Koululla on hyvät iltakäyttömahdollisuudet, joten koulu palvelee Linjamäen aluetta yhteisötilana, kuten on tähänkin asti tehnyt.
Linjamäen koulun oppilaat ja vanhemmat kuuluu pitää yhdenvertaisena Tuusulan kunnan muiden esitettyjen yksiköiden (Nahkela, Linjamäki, Tuomala) oppilaiden ja vanhempien kanssa. Nyt lakkautusuhan alla on näistä kolmesta yksiköstä pelkästään Linjamäki.
Tuusulan kylien lähikoulujen opetustoimintaa ja yhteisökäyttöä tulee ennemmin kehittää kuin toimintaa suunnitella lakkautettavan.
Jäsen Keränen kannatti esitystä.
Koska oli tehty kannatettu esitys, jossa esitettiin päätösehdotukseen lisättävän, että Linjamäen oppilaiden siirtoa Kellokosken kouluun ei tehdä vaan yksikkö jatkaa toimintaansa, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysjärjestykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät ”jaa” ja jos ”ei” voittaa, jäsen Palvaksen esitys lisätään hyte-lautakunnan päätökseen.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotusta kannattivat jäsenet Ruotsalainen, Lahdenperä, Mäkinen, Untamo, Kiuru ja Järvinen Jäsen Palvaksen esitystä kannattivat jäsenet Palvas, Keränen, Ahola-Leppänen ja Koivumäki.
Puheenjohtaja totesi äänestyksen päättyneen äänin 6-4. Hyte-lautakunnan päätös tehtiin esittelijän ehdotuksen mukaisesti.