Konsernijaosto, kokous 30.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä, yhtymäkokous 12.11.2020, edustajan valinta

TUUDno-2017-859

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, tuula.hyttinen@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän ylimääräinen yhtymäkokous on pidetty 20.9.2017. Ko. kokous ei ole ollut päätösvaltainen, joten jatkokokous pidetään tiistaina 26.9.2017 klo 15. Kokouksessa käsitellään liitteestä ilmenevät asiat.

Kunnanhallitus on valinnut keväällä 2017 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokouksiin edustajakseen Kristiina Bergin ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Veikko Seunan toimikaudeksi 2017, mutta kuitenkin siten, että edustajista tehdään uudet päätökset vuoden 2017 aikana, 1.6.2017 voimaan tulevan uuden hallintosäännön mukaisesti.

1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain 60.2 §:n mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin.  Tuusulan kunnan hallintosäännön 22 §:n mukaan yhtymäkokousedustajan valitsee konsernijaosto.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Konsernijaosto päätää

  • valita yhtymäkokousedustajan Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 26.9.2017 pidettävään ylimääräiseen yhtymäkokoukseen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita yhtymäkokousedustajaksi Markku Vehmaksen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 26.9.2017 pidettävään ylimääräiseen yhtymäkokoukseen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi
Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän syysyhtymäkokous pidetään 15.11.2017. Kokouksessa käsitellään liitteenä olevan esityslistan mukaiset asiat.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 24.9.2017 antanut seuraavan lausunnon Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 2018–2022 taloussuunnitelmaluonnoksesta:

LAUSUNTO

Viemäröinti

Viemärilaitostoiminta muodostaa pääosan liikelaitoskuntayhtymän taloudessa. Siirtoviemäri-investoinneissa varaudutaan suunnittelemaan ja toteuttamaan siirtoviemärijärjestelmän turvallista ja häiriötöntä käyttöä parantavia saneeraustoimenpiteitä vuonna 2014 valmistuneen varautumissuunnitelman mukaisesti. Suunnitteilla on merkittäviä peruskorjausinvestointeja kaikille suunnittelukauden vuosille. Vuonna 1987 valmistuneella Pihlajamäen pumppaamolla on tarpeen toteuttaa perusteellinen sähkö- ja automaatiosaneeraus ja uuden mittausaseman rakentaminen Kulomäkeen Tuusulan Maantiekylän jätevesille vuonna 2018. Suunnittelukauden puolivälissä varaudutaan tunnelin pohjoisosan betonirakenteiden saneerauksiin.

Hyrylän siirtoviemärin loppupään putkikoon suurentaminen ja Korkinmäen mittausaseman uusiminen tulee toteutettavaksi yhteistyössä Tuusulan kanssa tämän taloussuunnitelmajakson (2022- 2023) lopussa. Tämä on erittäin tärkeä ja keskeinen aihe Tuusulalle. Suunnittelutyö tulee aloittaa yhteistyössä Tuusulan Veden kanssa jo hyvissä ajoin.

Viemärilaitoksen taloudessa on käyttömaksun ennakkohinnaksi vuodelle 2017 arvioitu 16,3 snt/m3, mikä on 2 % pienempi verrattuna vuoden 2016 tilinpäätöksen toteutumaan (16,7 snt/m3). Pääomakustannuksia kattavan vuosimaksun yksikköhinta on suunniteltu v. 2018 nostettavaksi 8 snt/m3, ja vuosille 2019 - 2022 kohdistuu merkittävä korotuspaine (12 -14 snt/m3).

Vuosimaksun korotus vuodelle 2018 kasvavien investointien vuoksi on ymmärrettävä. Tuusulan kunta/Tuusulan vesi pitää hyvänä, että investointeihin varaudutaan sekä hinnannostoin että lainanotolla. Ensi vuoden aikana tulee suunnitella huolellisesti perustellen vuosimaksun yksikkö-hinnan korotustarve koko seuraavalle taloussuunnittelujaksolle. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös mahdollinen lainarahoituksen käyttö siten, että vuosimaksun korotuksen pysyisivät maltillisina. Lähtökohtana tulisi olla kuitenkin lievästi ylijäämäiset tilinpäätökset.

Vesiensuojelu

Vesistöjen hoito- ja kunnostustyöt muodostavat kuntayhtymän toisen tehtäväryhmän. Tavoitteena on parantaa toimialueen vesistöjen tilaa kustannustehokkailla hoitotoimenpiteillä ja rakennustöillä monipuolisten virkistyskäyttömahdollisuuksien luomiseksi.

Tuusulanjärvi-projektin rahoitustarve pysyy samana lähivuodet. Tavoitteena on Tuusulanjärven nykyistä paremman vedenlaadun vakiinnuttaminen ja hyvän ekologisen tilan saavuttaminen vuoteen 2021 mennessä. Tämä vaatii vuosittain hyväksi havaittujen kunnostustoimien jatkamista ja ravinnekuormituksen huomattavaa vähentämistä.

Tuusulan kunta pitää hyvänä, että Tuusulanjärveen kohdistetut toimenpiteet näkyvät järven tilassa. Tätä kuvaa mm. järven useana vuonna vallinnut erittäin hyvä sinilevätilanne. Tehdyt hoitotoimenpiteet ovat ilmeisesti olleet oikean suuntaisia. Vastaavia hoitotoimenpiteitä, mm. hoi-tokalastusta, on syytä harkita myös Tuusulanjärven yläpuolisessa Rusutjärvessä, jonka vesistön tilassa ei ole tapahtunut samanlaista kehitystä.

Kunta varautuu taloussuunnitelmassaan osallistumaan Tuusulajärvi-projektin investointeihin vuosina 2018 - 2022 seuraavin osuuksin, mikäli myös Järvenpään kaupunki osallistuu vastaavalla osuudella:

               v. 2018    90 000 €
               v. 2019    90 000 €
               v. 2020    90 000 €
               v. 2021    90 000 €
               v. 2022    90 000 €

Vesistöjen veden laadun seurannan, yleissuunnittelun ja hoidon menot katetaan kunnostusmaksuin, joiden määräytymisestä on sopimukset tai kuntien valtuustojen päätökset. Kunnostusmaksut ovat Tuusulan kunnalle 67 000 € vuodelle 2018 ja vuosien 2018 - 2022 aikana 69 000 €/v.

Kunta korostaa tiukan kuntatalouden aikana olevan erityisen tärkeää, että myös liikelaitoskuntayhtymän investoinnit ovat tarkkaan harkittuja ja taksat mahdollisimman vakaat. Jatkossa Tuusulanjärven ja Rusutjärven tilan parantamiseen tähtäävissä toimenpiteissä panoksia on todennäköisesti kohdennettava hajakuormituksen vähentämiseen.

Alijäämän kattaminen

Perussopimuksen mukaan viemärilaitostoiminnan pääoma- ja korkomenot katetaan viemärivesimäärien mukaan kerättävillä vuosimaksuilla. Kun investoinnit ovat koko 2000-luvun ajan olleet suhteellisen pienet aikaisempaan verrattuna, ovat tilinpäätökset runsaan 10 viime vuoden aikana olleet suunnitelmallisesti huomattavan alijäämäisiä suurten poistojen takia. Puhdistamon ja viemäritunnelien täysiä poistoja ei ole ollut perusteltua kerätä vuosimaksuissa, koska korvausinvestointien tarve on tulevaisuudessakin melko vähäinen.
Vuosimaksun yksikköhinta on ollut vuodesta 2012 lähtien 6 snt/m3. Vuonna 2018 KUVES suunnittelee nostavansa tasoalle 8 snt/m3. Osa vuoden 2018 investoinneista on määrä kattaa kuvesin rahoitusomaisuudesta. Vuosille 2019 – 2022 arvioidaan kohdistuvan merkittävää korotuspainetta niin, että vuosimaksun arvioidaan nousevan 10 – 14 senttiin/m3. Tästä huolimatta osa investoinneista jouduttaisiin kattamaan lainarahoituksella.

Taloussuunnitelman mukaan KUVESin toiminta olisi ylijäämäistä koko taloussuunnittelukauden 2018 -2022. Positiiviseen tuloskehitykseen vaikuttavat vuosimaksujen korotukset sekä vuosina 2014 ja 2016 tehdyt poistosuunnitelman tarkistukset.

KUVESin taseeseen oli kertynyt alijäämää vuoden 2014 loppuun mennessä yhteensä 14,97 milj. euroa, koska jäsenyhteisöiltä perityt vuosimaksut eivät ole kattaneet suunnitelman mukaisia poistoja.
Jäsenyhteisöjen peruspääoman omistusosuuksien mukaiset alijäämäosuudet tulee kattaa kuntalain mukaan alijäämän kattamisvelvollisuusaikana vuosina 2017 - 2020 (Kuntalaki 13. luku 110 § 3 mom.).
Alijäämien kattamisesta peruspääomaa alentamalla ja liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen muuttamisen tarpeellisuudesta pyydettiin syksyllä 2015 jäsenyhteisöiltä lausunnot. Lausunnoissa ei tuotu esille periaatteellista estettä kattaa vuoden 2014 loppuun mennessä kertynyt alijäämä peruspääomasta.

KUVES:n tavoitteena on kattaa vuoden 2014 loppuun mennessä kertyneet alijäämät osittain tai kokonaan peruspääomasta vuoden 2017 tai 2018 tilinpäätöksessä uuden kuntalain mukaisesti, koska näin suurta alijäämää ei voida järkevin perustein kattaa suunnittelukaudella vuosimaksujen korotuksella. Liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokous päätti huhtikuussa 2017 hyväksyä vuoden 2014 loppuun mennessä kertyneestä 14 972 540,65 alijäämästä katettavan 7 500 000 euroa peruspääomasta vuoden 2017 tilinpäätöksessä ja loppuosan 7 472 540,65 euroa katettavaksi mahdollisesti vuoden 2018 tilinpäätöksessä mahdollisella erillisellä yhtymäkokouksen päätöksellä.

Kunnan tilintarkastajaa on informoitu KUVES:in suunnitelmasta kattaa kertynyt alijäämä peruspääomaa alentamalla. Tilintarkastaja on arvioinut asiaa Tuusulan kunnan tilinpäätöksen 2017 tarkastuksen yhteydessä.

Tuusulalla ei ole huomautettavaa KUVES:n taloussuunnitelamaan sisältyvästä ehdotuksesta kattaa vuoden 2014 mennessä kertyneestä 14,97 milj. euron alijäämästä 7,5 milj. euroa vuoden 2017 tilinpäätöksessä ja loppuosa (7,47 milj. euroa) mahdollisesti vuoden 2018 tilinpäätöksessä erillisillä yhtymäkokouksen päätöksillä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä tiedoksi Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokousasiakirjat
  • valita Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän syysyhtymäkokoukseen edustajansa
  • antaa mahdolliset muut ohjeet yhtymäkokousedustajalle.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • merkitä tiedoksi Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokousasiakirjat
  • valita Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän syysyhtymäkokoukseen edustajaksi talousjohtaja Markku Vehmaksen.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän seuraava yhtymäkokous pidetään 11.4.2018.

Kuntalain 60 § 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita yhtymäkokousedustajan Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 11.4.2018 pidettävään yhtymäkokoukseen.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita yhtymäkokousedustajaksi Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 11.4.2018 pidettävään yhtymäkokoukseen talousjohtajan tai määräämänsä.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän seuraava yhtymäkokous pidetään 14.11.2018.

Kuntalain 60 § 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita yhtymäkokousedustajan Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 14.11.2018 pidettävään yhtymäkokoukseen.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita yhtymäkokousedustajaksi Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 14.11.2018 pidettävään yhtymäkokoukseen talousjohtajan tai määräämänsä.

 

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän syysyhtymäkokous pidetään 13.11.2019.

Kuntalain 60 § 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita yhtymäkokousedustajan Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 13.11.2019 pidettävään syysyhtymäkokoukseen.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita yhtymäkokousedustajaksi Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 13.11.2019 pidettävään syysyhtymäkokoukseen talousjohtaja Markku Vehmaksen tai määräämänsä.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän kevätyhtymäkokous pidetään 21.4.2020 ja Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 24.4.2020.

Kuntalain 60 § 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita yhtymäkokousedustajan Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän 21.4.2020 pidettävään kevätyhtymäkokoukseen ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän 24.4.2020 pidettävään yhtymäkokoukseen.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita yhtymäkokousedustajaksi talousjohtaja Markku Vehmaksen tai määräämänsä.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Keski-​Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän syysyhtymäkokous pidettiin 12.11.2020.

Kuntalain 60 § 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin. Kokouskutsu saapui kuntaan 6.11.2020.

Talousjohtaja Markku Vehmas edusti Tuusulan kuntaa yhtymäkokouksessa 12.11.2020.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.